Joukkueenjohtaja Eino Kiiveri on istunut Hokin bussissa 4,5 kertaa maapallon ympäri

Joukkueenjohtajan tehtävät aloitin aikanaan ensin Hokin juniorijoukkueissa, joista siirryin edustusjoukkueen mukaan syksystä 2004. Sen jälkeen omien laskujeni mukaan on kertynyt bussimatkoja 4,5 kertaa maapallon ympäri, Hokissa on käynyt noin 250 pelaajaa ja olen keittänyt 10 000 pannullista kahvia koti- ja vieraspeleissä.
Viimeiset melkein kymmenen vuotta olen keittänyt kahvit vierasjouk¬kueelle Kajaanissa, kun sitä tehnyt Esa Tenhunen ei ole päässyt enää hallille.

MATKAN VARRELLA on kerennyt tapahtua paljon ja seurassa on käynyt paljon mieleenpainuvia hahmoja. Reissun päällä on kolmeen otteeseen puhjennut bussin rengas, joka on jouduttu vaihtamaan maantien päällä. Bussi on myös hajonnut ja on jouduttu ottamaan uusi bussi tilalle pikaisesti. Näin kävi viime kaudella, kun olimme yöpyneet Pajulahdessa ja lähdimme kohti Heinolaa.

Joukkueenjohtajana tehtäviini kuuluu ennen kautta hoitaa pelaajien siirrot ja vakuutukset kuntoon. Kauden aikana hoidan seuraan mahdollisesti tulevien uusien pelaajien vakuutukset ja seurasiirrot, jonka lisäksi hoidan vieraspelien matkaohjelmat, kuten ruoka- ja yöpymispaikkojen varaamiset. Lisäksi kirjoitan jääkiekkoliittoon erilaisia raportteja tarpeen vaatiessa.

KAUDEN MITTAAN tulevien vieraspelien ohjelmat tulevat jo kokemuksen avulla, kun vieraspelipaikkakunnat ovat entuudestaan tuttuja. Tosin tällä kaudella siihenkin tulee muutos, kun matkaamme keväällä Latvian Jelgavaan pelaamaan Zemgalea vastaan. Aiemmat ulkomaan pelimatkat ovat rajoittuneet vain harjoituspeleihin Asplövenin vieraaksi Haaparantaan ajamisista.
Sen reissun hoitamisesta olen keskustellut muiden joukkueenjohtajien kanssa ja jutellut miten muualla reissu hoidetaan. Näillä näkymin lähdemme matkaan tiistaina ja yövymme Tallinnassa ennen Jelgavaan matkaamista. Zemgalen kotihallin vieressä on onneksi hotelli, joten Latvian yöpymiskuviot ovat selkeät.

PELIPÄIVINÄ tehtäviini kuuluu lähettää joukkueen kokoonpano liiton järjestelmään ennen puoltapäivää. Joukkueenjohtajana aloittaessani tämä hoidettiin vielä faksin avulla. Lisäksi toivotan vierasjoukkueen ja tuomarit tervetulleeksi Kajaaniin. Muilta osin pelipäivän tehtävät voi summata sillä, että varmistan kaiken pelin ulkopuolisen sujuvan.

 

Eino Kiiveri

Joukkueenjohtaja