Juho-Ville Kyllönen ei jää kaukalossa hiljaiseksi – ”Olen nuoresta asti ollut sellainen, että lämmitän vastustajia”
Juho-Ville Kyllönen aloitti syksyllä kolmannen kauden Hokin edustusjoukkueessa. Hieman vähäiselle huomiolle jäänyt peluri on alkukauden aikana pelannut 16 ottelua tehoin 0+2.
Kyllösen osalta vastuu on kasvanut alkukauden aikana. Lokakuun otteluissa hänen keskimääräinen peliaika oli vain vähän päälle kahdeksan minuuttia per ottelu. Marraskuussa peliaika nousi jo lähes 15 minuuttiin ottelua kohti.
– Omalta osalta kauden ihan alku oli vaikea. Olin loukkaantuneena, mutta kun toivuin niin olen päässyt rytmiin mukaan. Alkukausi on mennyt ihan hyvin, ottaen huomioon että sarja on kovempi kuin viime kaudella, Kyllönen kertoo.
– Joukkueena alku oli hyvä, voitettiin pelejä ja oli hyvä pöhinä päällä. Sitten tuli vaikeampi jakso ja peli meni huonommin, mutta uskottiin omaan tekemiseen ja parannettiin peliä. Eiköhän tuloksetkin tule sen myötä.
Muutamassa ottelussa Kyllönen pääsi kokeilemaan myös ylivoimapeliä siniviivalla.
– Mukava oli päästä pelaamaan ylivoimaa miesten peleissä. Se ylivoimapelaaminen on tavoitteena tulevaisuudessakin. Junnuissa olen pelannut ylivoimaa ja se on mukavaa, lisäksi sen kautta saa peliaikaa.
Ottelujen aikana 22-vuotias puolustaja on monesti tapahtuman keskipisteessä maalineduskahinoissa. Niissä hän pääsee usein vastustajan ihon alle räksyttämisellään.
– Tykkään puhua ja olla äänessä. Olen nuoresta asti ollut sellainen, että lämmitän vastustajia. Mukavaahan se on lämmitellä huonoilla jutuilla, ainakin jotkut alkaa keskittyä siihen, Kyllönen naurahtaa.
Puolustaja vai hyökkääjä?
Juniorivuosien ajan Kyllönen pelasi paljon hyökkääjänä. Edustusjoukkueessa hän on kuitenkin pelannut pääsääntöisesti puolustajan paikalla. Kyllönen näkee pystyvänsä pelaamaan kumpaakin paikkaa yhä.
– A-junnuissa vaihdoin pakiksi, kun sille paikalle tarvittiin pelaajia. Olin aiemminkin pelannut puolustajana, kun aina ei ollut riittävästi pelaajia. Pystyn pelaamaan paikkaa kuin paikkaa vieläkin, mutta pakki on enemmän se minun juttu.
– Osaan ajatella hyökkääjän vinkkelistä sen, missä he ovat kun peliä avataan. Esimerkiksi sitä, mihin sen kiekon halusi kun pelasin sentterinä. Lisäksi uskallan pitää kiekkoa ja osallistua hyökkäyspeliin. Sieltä on tullut aika paljonkin mukaan, Kyllönen sanoo.
Kehityskohteena puolustuspeli
Kyllönen jakaa kiitosta joukkueen päävalmentaja Jarkko Heikkiselle, joka pitkän puolustajauran kokemuksella osaa antaa vinkkiä puolustuspään pelaamiseen.
– Jakelta saa vinkkiä puolustuspelaamiseen, se on minun kehityskohde. Sieltä saa oppia sijoittumiseen, välillä olen liian innokas hyökkäykseen lähtemisen kanssa. Jake on neuvonut sitä, kuinka sijoittumisella saa anteeksi jos on perässä.
Kyllönen toivoo loppukauden osalta ehjänä pysymistä.
– Omalta kohdalta toiveena loppukauteen on terveenä pysyminen ja sen, että pääsisin pelaamaan. Jatkossa saisi sitten isompaa roolia, kun saa ensin pelejä alle.
– Joukkueen osalta toivon tasaisuutta otteisiin ja taisteluhenkeä joka peliin, että pystyisimme taistelemaan voitosta.
Teksti: Jussi Heikkinen
KUVAT: Tuomas Juntunen