Jukka Kuusivuori palaa Hokkiin – Timo Hiltunen vahvistamaan hyökkäysosastoa

Kajaanin Hokin päävalmentaja Petri Mattila saa aisaparikseen mieluisan miehen, kun kuopiolainen Jukka Kuusivuori, 32, palaa Hokin valmennukseen. Parivaljakko on toisilleen tuttu jo kaudelta 2011-2012, jolloin molemmat valmensivat Hokissa. Hokissa Kuusivuori on valmentanut myös kaudella 2010-2011.

Viime kauden Kuusivuori valmensi Itävallan pääsarjassa Graz 99ers seuran edustusjoukkueessa, missä hän vastasi maalivahtivalmennuksesta. Lisäksi hän toimi valmentajana seuran A-junioreissa, jotka päättivät kauden mestaruuteen.Yksivuotisen sopimuksen Hokin kanssa solminut Kuusivuori kertoo palaavansa Kajaaniin hyvillä mielin.

– Petri (Mattila) on yksi iso asia, miksi tähän tullaan. Minulle jäi hyvät muistot yhteisestä tekemisestä ja näimme jo ensimmäisellä yhteisellä kaudella, että pystymme täydentämään hyvin toisiamme. Ajattelemme hyvin paljon samalla tavalla pelistä, harjoittelusta ja jääkiekosta yleensä, mutta pystymme kuitenkin heittämään toisillemme ärsykkeitä, eli emme kuitenkaan mene ihan samoilla kiskoilla hommassa. Näkisin, että nyt olemme taas vuoden verran kokeneempia ja pystymme taas pikkuisen enemmän preppaamaan toisiamme, Kuusivuori uskoo.

Mennyt kausi Itävallassa oli Kuusivuoren mukaan erittäin kasvattava ja mukaan tarttui runsaasti uutta oppia valmentamiseen.

– Hallit, jää, kiekko ja pelivälineet ovat samanlaisia kaikkialla, mutta pelaamisen ja tekemisen kulttuuri on aina erilainen, kun mennään maasta toiseen. Se on kaikkein suurin rikkaus, kun pääsee ulkomaille valmentamaan, että siellä oppii aina uutta.

Petri Mattila kertoo, että Kuusivuori otetaan ilolla vastaan joukkueeseen.

– Jukka on innostava persoona ja tuo mukanaan uutta virtaa. Jukka uskaltaa kyseenalaistaa ja näytti jo viime kerralla, että hänellä on näkemyksiä. Toissakaudella Jukka hoiti maalivahtivalmennuksen ja nyt kaavailuissa on isompaa roolia. Pääsemme syventämään yhteistyötä, mitä teimme aiemmin.Kuusivuori vastaa ensi kaudella muun muassa maalivahtivalmennuksesta ja puolustajien peluutuksesta.

– Maalivahtien Seppäsen Teemun ja Tolosen Tuomaksen kannalta Jukan tulo valmennukseen on hieno asia. Seppänen pelasi hienon menneen kauden ja nyt hänellä on tarvittaessa ja halutessaan selkänojaa. Saamme Seppäselle huippuedellytykset pelata samanlainen ellei parempikin kausi. Tolonen taas tarvitsee kehitysaskeleita ja hänelle annetaan nyt pari vuotta aikaa näyttää osaamisensa. Jukka tuo lisäksi fysiikkaharjoitteluun uusia tuulia, Mattila toteaa.

Timo Hiltunen Kuopiosta Hokkiin

Kajaanin Hokki on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Timo Hiltusen kanssa. 20-vuotias Hiltunen edusti viime kaudella Kuopion KalPan A-junioreita. Junioreiden SM-liigassa otteluita kertyi menneellä kaudella 45 tehoin 6+29. Kolmessa playoff -ottelussa syntyivät tehot 0+2.

– Hiltunen on pelitaitava pelaaja. Edessä on tärkeä kausi, kun hän ottaa ensimmäiset askeleet miesten sarjassa. Häneltä odotetaan reippaasti kehitysaskeleita, että hän puhkeaisi kukkaan. Hän tarvitsee rytminvaihtoa ja siihen annetaan nyt mahdollisuus, nähdään, pystyykö hän nousemaan liigapelaajaksi Mestiksen kautta, Petri Mattila toteaa tuoreesta vahvistuksesta.