Jukurien kolmas erä liikaa Hokille
Kajaanin Hokin taistelu Mikkelin Jukureita vastaan ei riittänyt, kun mikkeliläiset iskivät neljä maalia kolmannessa erässä. Hokin matka jatkuu lauantaiseen otteluun Kiekko-Vantaata vastaan.
Mestiksen kahden kärjen kohtaamisessa Mikkelissä saatiin odottaa pitkä pätkä ennen kuin maalitili saatiin avattua. Ensimmäisestä maalista vastasi linnapaidat toisen erän alussa, kun ylivoimalla kiekko saatiin pelattua Niklas Näpille, jonka terävä rannelaukaus upposi ohi Jukurien maalia vartioneen Mika Norjan. Jukurit tasoitti tilanteen kuitenkin erän lopussa, kun Roope Rannan veto pomppi ohi Hokin maalissa olleen Antti Lehtosen.
Ajassa 46.02 Oula Palve iski Jukurit johtoon Atte Mäkisen tarjoilun jälkeen. Ajassa 50.23 Palve tarjoili ylivoimalla poikittaissyötöllä Timo Hiltuselle, joka iski lämärillään Jukurit kahden maalin karkuasemiin. Lisää kylmää vettä Hokin niskaan kaatoi Ranta, joka iski Jukureille 4-1-johdon kahden miehen ylivoimalla. Ranta lisäsi itselleen vielä kolmannen maalin ajassa 56.09, lisäten ylivoimalla tilanteeksi Jukureille jo 5-1. Samaiset lukemat olivat samalla ottelun loppuluvut.
— Pelattiin kaksi ensimmäistä erää hyvin, maalivahtipeli toimi ja puolustettiin jämäkästi, hyökkäämään ei sitten päästykään lähes missään vaiheessa peliä. Kolmannessa erässä tapahtui jotain ja se puolustuskin lopahti. Nauhalta päästään myöhemmin tutkimaan syyt, minkä takia tuo puolustuksen lopahdus tapahtui, arvioi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen Hokin perjantaista peliä.
Hokki jatkaa otteluitaan heti lauantaina, kun linnapaidoille tulee vastaan Kiekko-Vantaa. Hokin tapaan lohipaidatkin pelasivat perjantaina, voittaen RoKin vieraissa luvuin 1-6. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa kuluvan kauden aikana ja molemmilla kerroilla Hokki on hakenut täydet kolme pistettä 2-4-voitoilla.
— Hyvä että tulee nopeasti tämä seuraava peli, niin ei jäädä miettimään liikaa tuota viimeistä erää. Aamulla otetaan verryttelyt ja siitä sitten peliä kohti. Kova peli tiedossa, Kiekko-Vantaa on kova tiimi kamppailemaan, vastahan he alle viikko sitten voittivat Jukurit ja on hyvä mittari sitä kautta, Laukkanen kommentoi Hokin seuraavaa ottelua.
Maalit:
26.08 0-1 Näppi (Mattila, Vartiainen) YV
38.44 1-1 Ranta (Henritius, Mäkinen)
46.02 2-1 Palve (Mäkinen, Sammalmaa)
50.23 3-1 Hiltunen (Palve, Sammalmaa) YV
53.58 4-1 Ranta (Laakkonen, Turunen) YV2
56.09 5-1 Ranta (Turunen, Henritius)
Torjunnat:
Antti Lehtonen 11+11+10=31
Mika Norja 4+3+3=10
Jäähyt:
Hokki 8x2min 1x1omin
Jukurit 6x2min 1x10min
Yleisöä: 2828
Seuraava ottelu: Hokki-Kiekko-Vantaa Kajaanin jäähallissa lauantaina 9.1 kello 17.00