Junnu Hokin syyskauden kuulumiset

Hyvät jääkiekon ystävät, joulu lähestyy ja meillä kaikilla on hetki aikaa pysähtyä ja viettää aikaa yhdessä perheemme kanssa. On kuitenkin hyvä vilkaista, mitä kaikkea olemme tänä syksynä Junnu Hokissa saaneet aikaan.

Kevätkokouksessa valittu johtokunta ja seuratyöntekijät ovat tarttuneet ihailtavasti seuran kehittämiseen. Olemme perustaneet uusia harrasteryhmiä ja saaneet uusia yhteistyökumppaneita paikallisista yrityksistä. Päivitämme nettisivumme ulkoasua ja teemme aktiivisesti sisältöä sosiaaliseen mediaan.

 

Luistelu- ja kiekkokoulun rinnalla meillä on aloittanut perhejää, jossa lapset ja vanhemmat voivat yhdessä kokea luistelun riemua. Kiekkoharrastuksen aloittamisen helpottamiseksi seurassamme aloitti syksyllä U8-joukkue, jossa pelaajat ovat syntyneet 2013 tai sen jälkeen.

U8-joukkueen myötä olemme pystyneet tarjoamaan mahdollisuuden nuoremmillekin pelaajille harjoitella ja pelata omanikäisten ja -tasoisten kanssa. Joukkue on saavuttanut suuren suosion ja joukkueen harrastajamäärä jatkaa kasvuaan. Myös tyttö- ja naiskiekko on ottanut isot ensiaskeleensa ja innokkaita harrastajia on saatu hienosti mukaan. Olen erittäin iloinen, että kajaanilaiset lapset ja vanhemmat ovat löytäneet mieluisan harrastuksen jääkiekon parista.

Junnu Hokin historiassa ensimmäistä kertaa kaikkien kilpaikäluokkien joukkueet lunastivat pelipaikan Mestikseen samalla kaudella. Tämä on hieno ja historiallinen saavutus Junnu Hokille.

 

Lähiaikoina julkaisemme seuran uudet nettisivut. Tällä pyritään yhtenäistämään ulkoasua Edustusjoukkueen kanssa, koska he ovat yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme. Olemmehan kuitenkin yhtä ja samaa kiekkoperhettä, ja vain yhdessä olemme täydellinen Hokki.

Olemme jo panostaneet sosiaalisen median näkyvyyteen mm. Facebook-, Instagram- ja YouTube -tileillä. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa seuramme YouTube-kanavaan, jonne on tehty hyvää ja opettavaa sisältöä. Kanava löytyy nimellä ”Kajaanin Junnuhokki”.

 

On ollut mahtavaa huomata, että kiekkoyhteisö on kiitettävästi noudattanut koronaohjeistuksia, -suosituksia sekä toimintaohjeita niin jäähallilla kuin sen ulkopuolella. Ja näin pyrkinyt vaikuttamaan sekä harrastuksen jatkumiseen että pandemian kurissa pitoon omalta osaltaan. Harrastajien vanhemmista on löytynyt innokkaita ja osaavia tekijöitä mukaan seuran toimintaan.

Jokaisen osaamista tarvitaan ja kaikki halukkaat mahtuvat mukaan. Erittäin suuri kiitos kaikille seuran toiminnassa mukana oleville harrastajille, vanhemmille ja muille aktiiveille. Pidetään pieni pilke silmäkulmassa ja puhalletaan samaan hiileen, koska me kaikki yhdessä olemme Junnu Hokki.

 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Junnu Hokin puolesta toivottaa,

Janne Karjalainen
puheenjohtaja
Junnu Hokki 68 ry