JYP-Akatemia väänsi voiton Kajaanista jatkoajalla

Kajaanin Hokki joutui tyytymään yhteen pisteeseen lauantaisessa JYP-Akatemia-ottelussa, kun vierasjoukkue haki Kajaanista jatkoaikavoiton lukemin 0–1. 

Lauantaisessa ottelussa Kajaanissa nähtiin toisinto keskiviikkoisesta Hermes-ottelusta, kun Hokki tahkosi varsinaisen peliajan loppuun asti maalittomassa tasatilanteessa. Toisin kuin keskiviikkona, eivät linnapaidat pystyneet kuitenkaan kääntämään ottelua nimiinsä jatkoajan puitteissa, vaan ratkaisija löytyi JYP-Akatemian leiristä Kai Lehtisen iskettyä voittomaali ajassa 62.51.

— Akatemia oli ensimmäisessä erässä pelin päällä ja me edesautettiin sitä antamalla neljä tai viisi hyvää maalintekopaikkaa aika isoilla kiekollisilla virheillä. Niitä virheitä saatiin sitten karsittua erän lopussa ja toisessa erässä. Kovaa taistelua tämä oli kaikkinensa kuten meillä aina on. Keskiviikkona oltiin onnekkaampia ja ansaittiin jatkoajalla voitto ja tänään se onni oli Akatemian puolella, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

— Hyvin tyypillinen peli meiltä, tila ja aika on ansaittava ja ykkössektoriin on omalla hyvällä pelaamisella vaikea päästä. Hyvä että selvittiin siitä ensimmäisestä erästä, siinä oltaisiin voitu saada lunta tupaan ihan huolella jos kaveri olisi ollut terävämpi viimeistelyssä. Positiivista oli että saatiin muutosta siihen pelaamiseen ensimmäisestä erästä.

— Olihan tuossa paikkaa, oli läpiajoa ja missattua kahden miehen ylivoimaa. Siinä oli aika tuttu kaava, kuten on melko monesti tullut todettua niin se on ollut pidemmän aikaa jäässä. Oli se mitä tahansa ylivoimaa niin kiekon verkkoon laittaminen siinä on tällä hetkellä haasteellista. Meillä on nyt edessä ehjä treeniviikko ja ensi viikonloppuna vasta pelataan niin on aikaa punoa juonia, Hokki-luotsi päättää.

Tuukka Smuran 27 torjuntaa ei riittänyt kantamaan Hokkia voittoon JYP-Akatemiasta. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Tuukka Smuran 27 torjuntaa ei riittänyt kantamaan Hokkia voittoon JYP-Akatemiasta. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Maali:
62.51 0-1 Lehtinen (Sund, Lehtilampi) VoM

Torjunnat:
Tuukka Smura 8+7+12+0=27
Jose Kangaskorte 7+12+4+1=24

Jäähyt:
Hokki 2x2min
JYP-Akatemia 2x2min

Yleisöä: 750

Seuraava ottelu: TUTO Hockey – Hokki la 3.12