Kajaanin ensimmäinen kaupunkifestivaali tuo festivaalihumun kaupunkiin
Festivaalihumu täyttää Kajaanin tulevana viikonloppuna, kun Kajaanin ensimmäinen kaupunkifestivaali järjestetään 1.-3. elokuuta Petäisenniskassa.
Lippuja kolmipäiväiseen tapahtumaan on myyty ennakkoon noin 2600. Lauantai-illan vip-liput on myyty loppuun, mutta perjantaille vip-lippuja on kaupan vielä reilut sata. Eniten lippuja on toistaiseksi myyty lauantai-illalle. Ennakkolippuja kaupunkifestivaaliin myydään alemmalla hinnalla vielä keskiviikkona, minkä jälkeen lippuja myydään ovihinnoin.
Kajaanin Hokin puheenjohtaja Esko Karjalainen on levollisin mielin muutamaa päivää ennen tapahtumaa.
– Myynti kiihtyy viikonloppua kohden koko ajan. Uskon, että koko viikonlopun aikana kaupunkifestareilla on reilut 6000 kävijää. Tapahtuma sujuu varmasti kuten on suunniteltu, ehkä astetta paremminkin, Karjalainen ennakoi.
Festivaalialueen rakentaminen Petäisenniskaan sujuu sekin mallikkaasti. Viime lauantaina alueelle pystytettiin tapahtumateltta, johon mahtuu noin 5000 ihmistä, joten mahdollinen sadekaan ei festivaalitunnelmaa haittaa. Alkuviikon aikana rakennetaan vielä muun muassa tanssilattia, esiintymislava sekä valoshow. Kaikki on valmista, kun festivaaliovet torstaina avautuvat yleisölle.
– Maanantaina tapasimme talkoolaisia, ja jokaiseen pisteeseen, kuten ravintolaan ja lipunmyyntiin sekä järjestysmiestehtäviin meillä on tarvittavat henkilöt. Kaikki on aikataulussa ja tapahtumapaikka on valmis torstaiaamuna. Valoshow on varmasti hyvännäköinen, ja tapahtumapaikka jo itsessään on näkemisen arvoinen, Karjalainen kertoo.
Kajaanin ensimmäisen kaupunkifestivaalin järjestävät Kajaanin Hokki ja SV-Sound Oy.
Upea artistikattaus takaa hienon festivaalin
Kajaanin ensimmäinen kaupunkifestivaali järjestetään 1.-3. elokuuta Petäisenniskassa (Takojankatu 17).
Lauantain lastenkonsertin alkamisaikaa on aikaistettu kahdella tunnilla. Hevisauruksen piti ennakkotietojen mukaan aloittaa klo 16.00, minkä vuoksi ennakkolipuissa on väärä alkamisaika. Hevisaurus esiintyy siis jo klo 14.00, portit festivaalialueelle avautuvat puolta tuntia aiemmin klo 13.30. Muita muutoksia ohjelmistoon ei ole tullut.
Torstaina yleisöä viihdyttävät kainuulaiset bändit ja tuolloin alueelle on vapaa pääsy. Torstaina ovet festivaalialueelle avautuvat klo 18.00 ja sulkeutuvat klo 24.00.
Perjantaina kaupunkifestivaalin tähtiartistit ovat Katri Helena, Kake Randelin ja Jari Sillanpää. Lauantai-iltaa viihdyttävät puolestaan Tuure Kilpeläinen, Popeda ja Uriah Heep.
Perjantai- ja lauantai-iltoina portit tapahtuma-alueelle avautuvat klo 19.00 ja sulkeutuvat klo 01.30, show alkaa klo 20.00.
Tapahtuman aikana Kajaanin kaupunkialueelta on ilmainen nonstop bussikuljetus tapahtuma-alueelle. Bussi lähtee Pohjolankadun pysäkiltä kirkon kohdalta 15 minuutin välein klo 18.30 alkaen sekä torstaina, perjantaina että lauantaina. Festivaalialueelta bussi lähtee 15 minuutin välein takaisin keskustaan.
Bileet käyntiin torstaina runsaalla musiikkitarjonnalla
Torstain ilmaiskonsertin viihtyvyyden takaavat paikalliset bändit. Luvassa on musiikkia ja menoa moneen makuun.
SILENT WEEP käy asenteella ja anteeksi pyytelemättä covereiden kimppuun, kuten Ozzy Osbourne, Bon Jovi ja Guns N’ RosesNDM on kainuulainen Rap – Duo, joka näyttää kaapin paikan isollakin areenalla ja pistää possen punttiin vibaa.
METALFEAR on järeää metallia paiskova yhtye. Yhtye luottaa omiin biiseihin – bändin äänivalli lanaa heiveröisimmät lakoon.SANITARIUM, miehekkäällä, mutta sopivan rennolla otteella soitettua äijämetallia. Lavalla luvalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
TP & AAPO – DUO on hyvän tuulen musiikkia tarjoileva kaksikko. Stemmalaulu soi kuin Simon & Garfunkelilla.
THE KALASHNIKOVS, ylvään rautalankaperinteen jatkajat. Tyylitietoinen ja rokkaava orkesteri, jonka ohjelmistosta löytyvät rautalankaklassikot, elokuvamusiikin helmet ja TV-sarjojen tunnaritkin.
FACE OF CHAOS, vauhdikkaalla lavatoiminnalla terästettyä todella raskasta metallia soittava rykmentti. Iskee kuin miljoona volttia.