Kajaanin harjoitusjäähalliin pääsee ensi viikolla – Hokki pelaa Suomen Cupin kotiottelut harjoitusjäähallissa
Kajaanin jäähalliremontti alkaa lähestyä loppusuoraa. Harjoitusjäähallin jäädytystyöt alkoivat tänään ja alustavasti jäälle pääsee tulevan viikon alussa.
– Käyttöönottotarkastus oli viime torstaina ja viikonloppuna tiedetään varmuudella, milloin harjoitusjäähallin jäälle pääsee. Tällä hetkellä näyttää, että maanantaina päästään testaamaan jäätä ja kaikki vuorot saadaan pyörimään tiistaina, Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström arvioi.
Kilpahallin joustokaukalon asennus alkaa maanantaina 16. syyskuuta ja näin ollen kilpahallin avaaminen siirtyy alkuperäisestä suunnitelmasta.
– Kaukalon kasaus vie arviolta pari päivää ja sen jälkeen alkaa jään tekeminen. Maanantaina 23. syyskuuta alkavalla viikolla pääsee jäälle myös kilpahallissa, Nyström kertoo.
Hokki aloitti joukkueharjoitukset maanantaina 5. elokuuta. Joukkue on kulkenut kaksi viikkoa jäällä Vuokatin jäähallissa.
– Se on tuonut meille lisäkustannuksia. Vuokatin jäähallissa järjestelyt kuitenkin ovat toimineet todella hienosti, josta kiitos kuuluu jäähallin henkilökunnalle, Hokin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Jere Saastamoinen kehuu.
Hokin runkosarjan kotiavaus on 28. syyskuuta Rovaniemen Kiekkoa vastaan.
– Hokin sarja-avaus ei ole vaarassa, Nyström sanoo.
Suomen Cup alkaa harjoitusjäähallissa ilmaisottelulla
Kilpahallin avauksen siirtymisen vuoksi Hokki pelaa ainakin Suomen Cupin ensimmäisen kotiottelunsa Kajaanin uudessa harjoitusjäähallissa. Sakela Rakennus yhteistyökumppaneineen tarjoaa otteluun ilmaisen sisäänpääsyn. Harjoitusjäähallin yleisökapasiteetti on rajoitettu.
Hokin osalta Suomen Cup alkaa 3. kierroksella, joka pelataan 4.–7. syyskuuta. Suomen Cupin 3. kierroksen aikataulu selviää elo-syyskuun vaihteessa.
Mikäli Hokki etenee Suomen Cupissa jatkoon, myös seuraavien kierrosten kotiottelut joudutaan näillä näkymin pelaamaan harjoitusjäähallissa.
Kajaanin kilpahallin kaukalon koko on 29x60m ja harjoitusjäähallin 26x56m. Myös harjoitusjäähalli täyttää viralliset kilpaolosuhteet. Joustokaukalot toimittaa ylivieskalainen Ice Pro.