Kajaanin jäähallin remonttityöt vauhtiin

Kajaanin jäähallissa on alkanut tänään remonttityöt. Harjoitusjäähalli on rakennustöiden osalta lähes valmis ja kilpahallin remonttityöt alkoivat maanantaiaamuna.

Jään tekeminen harjoitusjäähallin alkaa alustavasti 1. elokuuta ja harjoitusjäähallin jäälle pääsee elokuun alkupuolella. Kilpahallin on määrä avautua viimeistään 1. syyskuuta.

– 1.9. mennessä kaikkien rakennustöiden pitäisi olla valmiina, Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström sanoo.

Kilpahallin näkyvin muutos kesänä aikana on julkisivuremontti.

– Kolmen julkisivun elementit uusitaan kokonaan. Ainoastaan vaihtoaitioiden puoleinen seinä pysyy ennallaan. Kaikki neljä alkuperäistä pukukoppia remontoidaan ja varusteiden kuivaustilat uusitaan, Nyström kertoo.

– Lisäksi käytävän pub-tila, lipunmyyntikoppi ja pääkioskin uloke puretaan. Näillä muutoksilla pyritään tuomaan lisää väljyyttä käytävälle, joka parantaa oheisharjoittelutiloja ja oheismyyntitiloista tulee viihtyisämpiä.

Kesän aikana myös jäähallin pihamaalle tehdään remonttia ja ajojärjestelyihin tulee muutoksia.

Remontin pääurakoitsijana toimii Sakela Rakennus Oy. Kilpahallin remontin kustannusarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa. Harjoitusjäähallin rakentamisen kokonaiskustannus on 4,2 miljoonaa.

Jäähallin käytävätilat kokevat kesän aikana muutoksen.

Ensi kauden jäävuorot anottavaksi 15.4. alkaen

Jäähallin oheisharjoittelutilat ovat kesän ajan poissa käytöstä, mutta Nyströmin mukaan Vimpeliin pyritään järjestämään kesäksi korvaavia tiloja.

Tulevan kauden harjoitusvuorot tulevat anottavaksi 15.4. alkaen. Vuoroja voi anoa sähköpostilla osoitteesta jarmo.eskelinen@kajaani.fi.

Lisäksi Nyström toivoo, että jäähallin käyttäjät palauttaisivat avaimet hallimestareille.