Kajaanin kaupunkifestivaalit sujui yli odotusten – jatkoa luvassa ensi kesänä

Menneenä viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetty Kajaanin kaupunkifestivaali sujui yli odotusten. Tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana Petäisenniskaan noin 8000 kävijää. Perjantai-iltana konsertista nautti reilut 2000 katsojaa, lauantaina lastenkonsertissa oli noin 1500 festarikävijää ja lauantai-iltana Petäisenniskassa oli noin 4000 festarikävijää.

– Myös torstaina ilmaiskonsertissa oli todella paljon katsojia. Festarien kattaus oli todella hyvä ja toimiva. Torstaina kajaanilaisbändit olivat hyviä ja tapahtuma huipentui lauantai-iltana Popedan ja Uriah Heepin konsertteihin, iloitsee Hokin puheenjohtaja Esko Karjalainen.

Kaupunkifestivaali on kerännyt runsaasti kiitoksia, joskin hiomistakin tulevia festareita silmällä pitäen jäi.

– Tapahtuma sujui todella loistavasti. Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä ja vielä maanantainakin on puhelimitse tullut kiitoksia. Opittavaakin jäi. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, joten sitä osasi odottaakin, että jotain pientä tulee. Mutta ensimmäiseksi festivaaliksi kaikki meni todella hyvin, Karjalainen ynnää.

Myös artistit jakoivat kiitosta festivaalijärjestäjille muun muassa teltasta, jossa festivaali järjestettiin. Karjalaisen mukaan artistit olivat myös haltioissaan toimivasta backstagesta.

– Lisäksi Uriah Heep kiitteli vielä lauantaina ennen lähtöä hyvästä palvelusta, Karjalainen selvittää.

Tapahtumassa oli myös apuna runsas joukko talkoolaisia.

– Teimme sekä teltan pystytyksessä että purkamisessa Suomen ennätykset. Teltta nousi seitsemään tuntiin ja purkamisessa meni viitisen tuntia, Karjalainen kiittelee.

Jatkoa luvassa ensi vuonna

Kajaanin ensimmäisen kaupunkifestivaalin järjestivät yhteistyössä Kajaanin Hokki ja SV-Sound Oy, jotka kantavat myös tapahtuman taloudellisen vastuun.

– Teemme festivaalista voitollisen tuloksen, Karjalainen kertoo.

Karjalaisen mukaan festareille on toivottu jatkoa, ja jatkoa on myös luvassa. Tulevaa kesää ja festivaalia lähdetään suunnittelemaan syksyn mittaan hyvissä ajoin.

– Järjestämme tapahtuman myös ensi vuonna samalla sapluunalla, sama telttakin on jo ensi kesäksi varattu. Pyrimme tekemään samankaltaisen artistikattauksen kuin tänä vuonna, eli jokaiselle jotakin. Artisteista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, Karjalainen lupaa.