Kalapudas alkuviikoksi Kärppiin

Kajaanin Hokin keskushyökkääjä Antti Kalapudas siirtyy alkuviikoksi Kärppien A-junioreihin. Kalapudas pelaa oululaisseuran A-junioreissa kahden ottelun ajan.

Mestiksen tulokkaiden pistepörssin neljäntenä oleva Antti Kalapudas, 18, siirtyy kahden ottelun ajaksi Kärppien A-junioreiden riveihin. Kärpät aloittaa maanantaina puolivälieräsarjan TPS:ää vastaan Oulussa. Lisäksi joukkueet kohtaavat uudelleen Oulussa tiistaina, jonka jälkeen Kalapudas palaa normaalisti Hokin vahvuuteen.

Kalapudas on pelannut tällä kaudella linnapaitojen riveissä 40 ottelua tehoin 12+19=31. Helmikuun alussa maajoukkueturnauksessa loukkaantunut OuHu-kasvatti palasi viime viikolla kaukaloon ja iski kahdessa ottelussa tehot 1+1.

Kalapudas kuuluu Kärppien nimeämään viiden nuoren pelaajan joukkoon, jotka voivat siirtyä Liigan ja Mestiksen välillä siirtorajan umpeutumisen jälkeen.

Antti Kalapudas siirtyy kahden ottelun ajaksi Kärppien A-junioreihin.

Antti Kalapudas siirtyy kahden ottelun ajaksi Kärppien A-junioreihin.