Karsintasarja käyntiin JYP-Akatemia-ottelulla

Mestiksen karsintasarja käynnistyy perjantaina. Hokille ensimmäisenä vastaan asettuu kotiottelussa JYP-Akatemia. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljästi, joissa peräti kolmesti ottelu päättyi varsinaisen peliajan jälkeen tasalukemiin.

Mestiksen karsintasarja käynnistyy Hokin osalta perjantaina, kun vastaan Kajaanin jäähallissa asettuu JYP-Akatemia. Joukkueet pelasivat keskenään runkosarjassa neljään otteeseen, joista jyväskyläläisjoukkue voitti kaikki neljä. Kohtaamiset olivat kuitenkin tasaisia otteluita, sillä voittajaa jouduttiin hakemaan kolmeen kertaan varsinaisen peliajan jälkeen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat toisensa joulukuun alussa, jolloin Akatemia voitti luvuin 2–3 jatkoajalla.

— Työmiesten ilta on aina edessä kun JYP-Akatemia asettuu kaukaloon vastustajaksi. Luistelupeli ja kamppailupeli pitää pystyä kääntämään tässä illassa ensimmäiseksi itselle jonka jälkeen tulee vasta pelin muut nyanssit ja hienoudet pohdittavaksi, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.

Mestiksen runkosarjassa Hokin kanssa tasapisteisiin päätynyt JYP-Akatemia päätti runkosarjan hienoisessa alavireessä. Viimeisestä neljästä ottelusta Akatemia sai otettua vain yhden voiton, joka tuli päätöskierroksen LeKi-ottelusta luvuin 1–3.

Karsintasarjan avausotteluun linnapaidat pääsevät ilman yhtäkään loukkaantunutta. Perjantaisessa ottelussa Hokin maalissa aloittaa Tuukka Smura.

HUOM: Maksupäätteen rikkoutumisen takia ottelun liput voi ostaa Hokin toimistolta ja jäähallin lipunmyyntipisteeltä VAIN käteisellä.

Karsintasarja

Pe 17.3.2017 klo 18.30 Hokki – JYP-Akatemia
La 18.3.2017 klo 17.00 Ketterä – Hokki
Ma 20.3.2017 klo 18.30 JHT – Hokki
Ke 22.3.2017 klo 18.30 Hokki – IPK
Pe 24.3.2017 klo 18.30 JYP-Akatemia – Hokki
Ma 27.3.2017 klo 18.30 Hokki – JHT
Ke 29.3.2017 klo 18.30 IPK – Hokki
Pe 31.3.2017 klo 18.30 Hokki – Ketterä

Karsinnoissa pelataan viiden joukkueen 2-kertainen sarja, jonka myötä ottelumääräksi tulee kahdeksan ottelua. Kaksi parasta pelaa ensi kaudella Mestistä.

Kuten myös playoffeissa, superkausikortit sekä klubikortit käyvät normaalisti myös karsintapeleissä. Myös juniorikausikortit toimivat normaalisti.

Lippujen hinnat laskevat siten, että ovilippujen hinnat ovat samanhintaisia kuin ennakkoon myydyt liput. Tarkat lippujen hinnat löydät tästä!

Ennen siirtorajaa nimetyt nuoret pelaajat eivät saa tasapuolisuuden vuoksi pelata karsintapeleissä, sillä Ketterä ja JHT eivät ole saaneet nimetä vastaavia pelaajia. Tämän vuoksi Hokissa maaliskuussa pelanneet Sami Väliharju ja Radek Koblizek eivät saa pelata karsinnoissa ja molemmat ovat palanneet Ouluun. Hokin maalivahtikaksikko karsinnoissa on Tuukka SmuraTomi Rautio.