KAUSIENNAKKO: Hokki tavoittelee paikkaa neljän parhaan joukossa

Kajaanin Hokki lähtee keskiviikkona alkavaan Mestis-kauteen nuorella joukkueella. Hokin pelaajarunko koki viime kevään jälkeen rajuja muutoksia, jonka lisäksi linnapaitojen penkin taakse siirtyi KalPassa viime kaudella valmentanut Jari Laukkanen. Siitä huolimatta Hokin kirkkaana tavoitteena on päästä runkosarjassa neljän parhaan joukkoon.

Viime keväänä karvaasti mitaleitta jäänyt Kajaanin Hokki lähtee uuteen kauteen uudessa komennossa. Kolme edelliskautta Kajaanissa valmentanut Petri Mattila siirtyi Mestis-mestari KooKoon valmentajaksi ja Mattilan seuraajaksi valittiin 1,5 kautta KalPan liigajoukkuetta valmentanut Jari Laukkanen.

– Hokki on hyvässä noususuhdaanteessa. Mattilan Pete teki Kajaanissa hyvää työtä ennen minua. On mukava hypätä sellaiseen junaan, joka kulkee positiivisilla raiteilla, uusi Hokki-käskijä Laukkanen kommentoi.

47-vuotiaalla Laukkasella on KalPan ohella kokemusta myös Oulun Kärppien A-juniorieden valmentamisesta seitsemän kauden verran. Kauden 2009–2010 päätteeksi Laukkanen pääsi juhlimaan Nuorten SM-liigan voittoa.

Laukkasen ohella valmennustiimiin kuuluvat myös kakkosvalmentaja Antti Turunen sekä maalivahtivalmentaja Erno Moilanen.

Harjoituspelikaudella nouseva trendi

Hokin harjoituskausi ei ollut helppo. Päävalmentaja Laukkasen mukaan harjoituspeleihin valmistautumista vaikeutti useat hyökkäyspään pelaajien loukkaantumiset.

– Jouduimme harjoittelemaan ajoittain kolmella hyökkäysketjulla. Se on tuonut haasteita kauteen valmistautumisessa, sillä emme pystyneet kaikkia niitä asioita harjoituksissa, joita olimme suunnitelleet.

– Loukkaantumisten taakse emme voi kuitenkaan mennä. Sarja alkaa keskiviikkona ja meidän pelin pitää olla sillä tasolla, että pystymme taistelemaan pisteistä joka ilta, Laukkanen linjaa.

Hokin harjoituskausi ei ollut helppo.

Hokin harjoituspelikausi ei ollut helppo.

Itse harjoituspelit sujuivat kaksijakoisesti. Kahden komean 6–1 -voittolukeemin päättyneen RoKi-ottelun vastapainona linnapaidat hävisivät sekä SaPKolle että JYP-Akatemialle tehden yhteensä vain kaksi maalia. Lisäksi Ruotsin Allsvenskania pelaava Asplöven nollasi Hokin Haaparannassa luvuin 4–0.

Hokki kuitenkin paransi pelaamistaan harjoituskauden viimeisessä ottelussa ja onnistui nappaamaan revanssin Asplövenistä luvuin 5–4, vaikka ruotsalaisvieraat johtivat ottelua parhaimmillaan 3. erän alussa jo 0–3. Hokin tehomiehenä toimi kolme maalia varsinaisella peliajalla tehnyt ja ottelun voittomaalikilpailun ainoan osuman laukonut Niko Saarenpää.

– Harjoituspelikauden osalta suunta oli koko ajan positiivinen. Pelasimme parhaan pelin viimeisessä harjoituspelissä, Laukkanen iloitsee.

Tavoitteena kotietu ja pelaajien kehittäminen

Viime kaudella runkosarjassa sijalle viisi sijoittunut Hokki lähtee parantamaan viime kauden suoritusta. Laukkasen mukaan joukkue on linjannut yhteiseksi tavoitteeksi kotiedun saavuttamisen.

– Joukkue on asettanut tavoitteeksi olla runkosarjassa neljän parhaan joukossa.

Yhteisen joukkuetavoitteen lisäksi Hokin valmennustiimin tavoitteena on kehittää pelaajia aina Liigaan saakka.

– Valmennuskopin tavoitteena on saada kehitettyä vähintään kolme pelaajaa Liigaan. Nämä kaksi tavoittetta kulkevat kuitenkin käsi kädessä, Laukkanen täsmentää.

Isoja muutoksia pelaajistossa

Hokki koki kesällä kovia muutoksia myös pelaajistossa. Joukkueen monivuotinen luottotorjuja Teemu Seppänen pakkasi laukkunsa ja suuntasi Kazakstanin pääsarjaan. Seppäsen korvaajaksi Hokki hankki 21-vuotiaan Antti Lehtosen, joka torjui viime kaudella JYP-Akatemian paidassa. Maalivahtikaksikon täydentää Hokki-kasvatti Tuomas Tolonen.

Ville Hyvärinen on alkavalla kaudella Hokin puolustuksen tukipilareita.

Ville Hyvärinen on alkavalla kaudella Hokin puolustuksen tukipilareita.

Puolustuksen tukipilareina jatkavat edelliskauden tapaan Jarkko Heikkinen, Ville Hyvärinen, Janne Pälve ja Ville Määttä. Lisäksi uusina pelaajina Hokin puolustusta vahvistavat Peliitoissa kiekkoillut ja yllättäen harjoitusotteluissa Hokin tehokkaimmaksi pelaajaksi noussut Risto Mattila sekä Nuorten SM-liigassa Sportin ja Kärppien kapteeneina toimineet Ville Saukko ja Aleksi Mäkelä. 

Hyökkäyksen tehomiehistä pistepörssin voittanut Teemu Virtala siirtyi Kazakstaniin, Teddy Da Costa siirtyi sarjaporrasta ylemmäs Tapparaan, joiden lisäksi Anthony Guttig ja  Timo Hiltunen vaihtoivat kauden päätteeksi Mikkelin Jukureiden riveihin.

Menetysten vastapainoksi Hokki vahvistui kovalla paluumuuttajalla, kun kolme edelliskautta Kiirunassa viihtynyt Niko Saarenpää palasi kajaanilaisseuraan. Lisäksi Hokki vahvistui mielenkiintoisella slovakkilaituri Tomas Mikusilla, jolla on KHL-kokemusta peräti 67 ottelusta.

Alkavalla kaudella myös moni nuori pelaaja saa Hokissa isoa roolia. Neljännen kauden Hokin Mestis-miehistössä aloittava Miska Humaloja on osoittanut harjoituskaudella oivaa pelivirettä iskemällä tehot 2+3. Viime kaudella 30 pisteen rajapyykin ylittänyt PyPo-kasvatti on tärkeä palanen Hokin joukkuetta myös alkavalla kaudella.

Miska Humaloja on läpimurron partaalla.

Miska Humaloja on läpimurron partaalla.

Viime kaudella jopa Teemu Selänteen A-junioreiden SM-liigan maaliennätystä hiponut Niklas Näppi pääsee ensi kertaa isoon rooliin miesten otteluissa. Harjoitusotteluissa taitojaan väläytellyt Näppi pelaa tulevan kauden Hokissa lainasopimuksella Rauman Lukosta.

Lisäksi linnapaidat vahvistuivat kesällä unkarilaisentteri Balazs Sebokilla, joka saapui Hokkiin Oulun Kärppien A-junioreista. Hokki-kannattajien harmiksi Sebok huilaa ainakin runkosarjan kaksi ensimmäistä ottelua loukkaantumisen vuoksi. Sebokin lisäksi Hokin sairastuvalta löytyy täksi kaudeksi LeKistä Kajaaniin saapunut Markus Korkiakoski, joka ei ole vielä päässyt harjoittelemaan joukkueen mukaan jäälle.

Linnapaidat vahvistuvat kuitenkin juuri ennen sarja-avausta kolmella lainapelaajalla. Keskushyökkääjät Sakari Manninen ja Antti Kalapudas saapuvat Kajaaniin Oulun Kärpistä ja laitahyökkääjä Santeri Vuoti HPK:sta.

Hokin hyökkäystä täydentävät Christoffer Seppelin, Janne Niva sekä omista junioreista Mestikseen ponnistaneet Antti Kurkinen, Samu Pyykkönen, Eemeli Sormunen ja Heikki Klemetti.

Niko Saarenpää iski harjoitusotteluissa tehot 5+0. Kuva: Antti Romsi

Niko Saarenpää iski harjoitusotteluissa tehot 5+0. Kuva: Antti Romsi

Harjoitusotteluiden epävirallinen pistepörssi:

Risto Mattila 0+6
Niko Saarenpää 5+0
Miska Humaloja 2+3
Christoffer Seppelin 2+2
Niklas Näppi 2+1
Balazs Sebok 1+2
Antti Kurkinen 1+2
Riku Toivo 1+2
Janne Niva 2+0
Janne Pälve 1+1
Sakari Manninen 0+2
Aleksi Mäkelä 0+2
Samu Pyykkönen 0+2
Ville Saukko 1+0
Tomas Mikus 0+1
Markus Nutivaara 0+1
Lauri Kellokumpu 0+1
Heikki Klemetti 0+0
Ville Hyvärinen 0+0
Ville Määttä 0+0
Jarkko Heikkinen 0+0
Patrik Machac 0+0
Joonatan Tuikkanen 0+0