Kevät on ihmisen parasta aikaa

Edessä on paras aika vuodesta.

Lauantaina pelataan runkosarjan viimeinen ottelu Huntersia vastaan. Joukkue on pelannut loistavan runkosarjan yli 2,3 pisteen keskiarvolla, joten odotukset pudotuspeleihin ovat kovat. Jukka, Pasi ja huoltotiimi ovat tehneet joukkueen eteen loistavaa työtä.

Pudotuspelit alkavat lauantaina 2. maaliskuuta, johon vastustaja selviää tulevana keskiviikkona. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vastustaja on joko D-Kiekko tai Riemu.

Ottelussa Hokki tekee hyväntekeväisyyttä ja lahjoitamme joka katsojasta 1 euron Hope Kajaanille. Paikalle tulemalla voit siis vaikuttaa hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaan summaan!

 

Hokki Kainuu Oy teki kesällä 2018 strategisen linjauksen kolmeksi kaudeksi, jossa Mestis-nousu on asetettu tavoitteeksi viimeistään kaudeksi 2020–2021. Tänä keväänä vähimmäistavoite on Suomi-sarjan mestaruus.

Tiedän kokemuksesta, että Mestis-nousu pelaamalla ei ole helppoa milloinkaan. Tänäkin keväänä siihen vaaditaan 10 voittoa.

Yksi Hokin kevään menestyksen avain on se, että seurassa on syntynyt viimeisen 20 vuoden aikana voittamisen kulttuuri, joka on iskostunut pelaajiin, valmentajiin ja organisaatioon.

Toinen tärkeä etu on kotietu. Runkosarjan voittajana saamme aloittaa puolivälierät ja välierät kotona, jolloin myös mahdollinen 5. ottelu pelataan kotona.

Lisäksi Kajaani on kaukana kaikesta. Sen me käännämme eduksi. Vierasjoukkueen on erittäin vaikea hakea Kajaanista voittoa. Etäisyys on pitkä, jonka lisäksi villi ja hurmioitunut kotiyleisö kannustaa kotijoukkuetta.

Muistan vielä vuoden 2008 hopeakauden finaalisarjan TuToa vastaan, jolloin Ismo Lehkonen totesi Kajaanin jäähallin tunnelmasta Kainuun Sanomille: ”Maanpäällinen helvetti”.

Lehkonen tarkoitti lausunnollaan, että kajaanilaiset ovat loppuun saakka omiensa puolella. Samaa maanpäällistä helvettiä kaipaamme myös tänä keväänä.

Joukkue joutuu lähtemään kevään pudotuspeleihin siipirikkoisena. Pelaajamarkkinoilta ei löytynyt joukkueeseen sopivia pelaajia.

Loukkaantumisia tulee jokaiselle joukkueelle. Menestyminen vaatii kolhuja. Nuorilla pelaajilla on nyt hieno mahdollisuus päästä näyttämään kykynsä ja taistelutahtonsa.

Odotan varsinkin Jesse Niskaselta, Tommi Klemetiltä, Eetu Martikaiselta ja Juho-Ville Kyllöseltä paljon. Tarjolla on isoja saappaita. Harvalla on mahdollisuus olla kajaanilaisen kansan kaapin päällä nostamassa kotiseuraa Mestikseen.

 

Talous varmasti mietityttää monia ihmisiä. Paljonko tarvitsemme lisää rahaa, pystyäkseen pelaamaan uskottavasti Mestistä tulevaisuudessa?

Kajaanissa on pelattu Mestistä 15 vuotta ja jokainen nykyinen Mestis-organisaatio tietää, mitä vaatii pelata 10 vuoden pätkä Mestiksessä. Se on pirun kova sarja kilpailullisesti, taloudellisesti kuin myös fyysisesti.

Kajaanissa Mestis-kiekkoilu vaatii noin 600 000-700 000 euron budjetin. Rahan löytyminen ei ole itsestäänselvyys.

Oma mielipiteeni on, että Mestikseen on olemassa kolme erilaista budjettia: pelaaminen sarjapaikasta, pelaaminen pudotuspelipaikasta tai pelaaminen mitalisijoituksista. Näiden väli on 100 000 euroa.

 

Uskon ihmisten tulevan hallille iloisin ja positiivisin mielin kannustamaan Hokkia, kävi miten kävi.

Aurinkoista kevättä toivoo Epi!

 

Epin uratilastot:

– 20 vuotta Hokkia
– 15 pudotuspelisarjaa
– Suomi-sarjan mestaruus
– Mestiksen mestaruus
– 2x Mestiksen hopeaa
– 2x Mestiksen pronssia