Kokkolasta ei tullut pisteitä Hokille
Kajaanin Hokin nihkeä alkukausi sai jatkoa Hermeksen voittaessa linnapaidat Kokkolassa lukemin 4–3 (0-2, 3-1, 1-0). Hokki jatkaa otteluitaan launtaina Espoo Unitedin isäntänä.
Kajaanin Hokki lähti keskiviikkoiseen otteluun Kokkolaan hakemaan runkosarjan toista voittoaan Hermeksestä. Ottelun maalinteon aloittamisesta pääsi vastaamaan linnapaidat, kun Taneli Siikaluoma pommitti Timo Hiltusen tarjoileman syötön maalin takanurkkaan. Hiltunen vastasi seuraavasta maalista 19 sekuntia ennen ensimmäisen erän päätöstä komealla rannelaukauksella ohi Mikael Edelmannin.
Toisen erän ensimmäisen maalin iski kotijoukkueen Niklas Appelgren sekunteja Hokin joukkuerangaistuksen päättymisen jälkeen. Kajaanilaisjoukkue pääsi takaisin kahden maalin karkumatkalle, kun Mikael Seppälä sulloi Pasi Kouvalaisen laukauksen paluukiekon Hermeksen maaliin. Erä päättyi lopulta kuitenkin tasatilanteessa Mikko Virtasen ja Appelgrenin maalien takia. Kolmannessa erässä nähtiin yksi maali, kun Antti Paavilainen nosti Samu Markkulan syötöstä kiekon ohi Tuukka Smuran. Kun enempää maaleja ei ottelussa enää nähty, päätyi täysi pistepotti Hermekselle luvuin 4–3.
— Tasainen ottelu ja lopputulosta lukuunottamatta meni pelisuunnitelman mukaan. Ensimmäisessä erässä oltiin hyvin tehokkaita hyökkäyspelaamisessa. Kuitenkin sen jälkeen 3-1-johdosta menetettiin ottelun voitto ja se ei tyydytä ketään. Tietysti sekin, mitä tapahtumia siihen sisältyi, ei hirveästi pelin jälkeen lämmitä kun otteluvalvoja ilmoittaa suoraan, että vastustajan toinen maali oli väärä vaihto ja se maali olisi pitänyt jäädä kokonaan tulematta. Ainahan näitä jossitteluja on, mutta se on fakta että siinä tapahtui tuomareilla selkeä virhe, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi.
— Kuten tuossa lehdistössä totesin, alivoimapelaamisessa oli taas paljon hyvää, mutta käytännössä sen aikana tuli kaksi vastustajien maaleista. Se pelin osa-alue vaikutti vahvasti myös tuohon lopputulokseen, Hokki-luotsi jatkaa.
Hokin ottelut jatkuvat lauantaina, kun Espoo United saapuu Kajaaniin linnapaitojen vieraaksi.
— Normaalilla sapluunalla jatketaan, huomenna otetaan palauttava päivä ja perjantaina peliin valmistava harjoite. Se on ihan hyvä, että perjantaina voidaan harjoitella laadukkaasti ja miettiä mitä siihen päivään kannattaa harjoituksellisesti laittaa, Laukkanen päättää.
Tilastot
Maalit:
12.41 0-1 Siikaluoma (Hiltunen, Kouvalainen)
19.41 0-2 Hiltunen (Mattila, Korkiakoski) YV
24.53 1-2 Appelgren (Nättinen, Franssila)
37.12 1-3 Seppälä (Kouvalainen, Korkiakoski)
38.35 2-3 Virtanen (Lehto, Markkula)
39.12 3-3 Appelgren (Kangas, Mikula) YV
43.36 4-3 Paavilainen (Markkula) VoM
Torjunnat:
Tuukka Smura 9+8+4=21
Mikael Edelmann 10+10+5=25
Jäähyt:
Hokki 5x2min
Hermes 3x2min
Yleisöä: 763
Seuraava ottelu: Hokki – Espoo United Kajaanin jäähallissa lauantaina 8.10 kello 17.00. Liput otteluun ennakkoon edullisemmin tästä: Hokki-Espoo United liput