Korhonen ja Pyykkönen – Hokin suomussalmelaisduo

Kajaanin Hokin paidassa tulevalla kaudella nähdään tuoretta kainuulaista voimaa, kun neljä edellistä kautta KalPan nuorissa pelannut suomussalmelainen Riku Korhonen liittyy joukkueeseen. Hokissa on jo ennestään toinen SuPS-kasvatti, Samu Pyykkönen, joten otimme molemmat miehet haastatteluun.

Molempien pelaajien edellinen kausi päättyi mitali kaulassa; Pyykkönen otti hopeaa Hokin mukana Mestiksessä ja Korhonen nappasi KalPan A-nuorissa SM-pronssia. Henkilökohtaisella tasolla molempien kaudet menivät hyvin, mutta parannettavaakin löytyy.
— Joukkueelta hyvä kausi, finaaleista jäi tietenkin harmittava maku kun ei yhtään peliä saatu voitettua Jukureita vastaan. Itseltä se oli hyvä kausi myös siinä mielessä, että pääsin kaikkiin peleihin eikä tullut loukkantumisia. Pelillisesti ja tuloksellisesti olisi voinut mennä paremminkin, mutta kaikkinensa ihan hyvä kausi, Pyykkönen kertaa.
— Joukkueen kausi meni ihan hyvin, kun edellisellä kaudella jäimme nuorten SM-liigassa neljänneksi viimeiseksi ja nyt tuli pronssia. Omalta osalta kausi oli rikkonainen erinäisten pienten loukkaantumisten takia, nyt pitää kesä treenata kunnolla ja sitten saa nähdä mitä ensi kausi tuo tullessaan, Korhonen sanoo.

Joukkue on jo hyvää tahtia valmistautumassa tulevaan kauteen, takana on jo viiden viikon mittainen harjoittelujakso joukkueena Kajaanissa, jonka jälkeen käynnistyi pelaajien itsenäinen harjoittelu ennen elokuussa alkavia harjoitusotteluita.

Hokin otteita aiempina kausina seuranneet tietävät, millainen pelaaja Pyykkönen on. 21-vuotias keskushyökkääjä kuvailee itseään perinteiseksi kahden suunnan sentteriksi, jonka vahvuuksiin kuuluvat hyvä puolustuspelaaminen ja vahva luistelu. Kehityskohteitakin 163 ottelua Hokin paidassa Mestiksessä pelannut Pyykkönen löytää omasta pelaamisestaan.
— Tasaisuutta pitää saada lisää, että rutiinipelikin riittäisi hyvin Mestikseen ja että pystyisin vaihdosta toiseen pelaamaan sellaisella tasolla joka auttaa joukkuetta. Lisäksi kiekolliseen peliin olisi hyvä saada juonikkuutta ja tasaisuutta, jotta pystyisin pelaamaan enemmän kiekollisena hyökkäyssuuntaan.

Hokin pahimman loukkaantumissuman aikana marraskuun lopulla keskushyökkääjänä normaalisti pelaava Pyykkönen paikkasi myös puolustajan roolissa revanssiviikonlopun kahden RoKi-ottelun ajan.
— Aluksi pakkina pelaaminen oli tietenkin vähän omituista, kun edelliset pelit pakkina on juniorivuosilta. Etenkin pelin avaamisessa oli aluksi hankaluuksia, puolustaminen sen sijaan on lähes samaa mitä sentterinä pelatessa, varsinkin omassa päässä pelatessa, Pyykkönen kuvailee.

Samu Pyykkönen edustaa Hokkia jo seitsemättä kautta. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Samu Pyykkönen edustaa Hokkia jo seitsemättä kautta. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Kainuuseen palaava Korhonen mainitsee omiksi vahvuuksikseen hyvän laukauksen ja työmoraalin. Kehityskohteeksi viime kaudella 33 ottelussa tehot 8+9 Nuorten SM-liigassa tehneelle pelaajalle nousee usein A-nuorista Mestikseen siirtyvälle pelaajalle tutusti kamppailupelaaminen.
— Kun paikka tulee niin yleensä laitetaan kiekko maaliin, 20-vuotias laituri heittää.
— Suurimmat kehityskohteet on omasta mielestä 1vs1-kamppailuissa ja oman pään puolustuspelissä.

Hokin joukkueen ensi kauden joukkueessa on vahvaa jatkuvuutta edelliseen kauteen verrattuna, kun 14 pelaajaa jatkaa linnapaidassa. Viime kaudella kaikissa joukkueen 67 ottelussa pelannut Pyykkönen näkee tämän vain positiivisena asiana.
— Tietenkin hyvä homma, että jatkuvuutta on ja pelaajat haluavat jatkaa Kajaanissa. Luulisin, että se helpottaa kauden alkua, kun pelaajat tietävät toisensa aiemmilta kausilta.

Hokin kahden viime kauden mitalisijoitukset (pronssia 2015, hopeaa 2016) olivat osasyynä Korhosen paluuseen takaisin kotikonnuilleen Kainuuseen. Myös joukkueen päävalmentaja Jari Laukkasen laadukas valmennus edesauttoi hyökkääjää valitsemaan seurakseen juuri Hokin.

— Mukava on tietenkin tulla takaisin kotiin. Joukkueelle on tullut hyvin menestystä viime kausina ja olen myös kuullut Laukkasesta hyvää. Lisäksi joukkueesta on hyvät mahdollisuudet jatkaa eteenpäin urallaan. Tavoitteena on kehittyä paremmaksi pelaajaksi ja katsoa mihin rahkeet riittävät, Korhonen sanoo.

— Organisaatio on laadukas Mestis-tasolla ja nyt on parina edelliskautena pärjätty hyvin. Valmennus on laadukasta ja joukkuehenki on vuodesta toiseen hyvä. Täällä on hyvä pelata ja kehittyä, B-nuorista asti Hokki edustanut Pyykkönen jatkaa.