Laukkanen jatkaa Hokissa

Kajaanin Hokin päävalmentajana toimiva Jari Laukkanen jatkaa linnapaitojen peräsimessä vielä seuraavat kaksi vuotta.

Kajaanin Hokki ja Jari Laukkanen ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Keväällä 2015 kajaanilaiset Mestis-pronssiin luotsannut Laukkanen jatkaa Hokin päävalmentajana kevääseen 2018 asti.

— Olemme erittäin tyytyväisiä jatkosopimukseen ja että saatiin jo tässä vaiheessa lyötyä asia lukkoon. ”Papu” on tehnyt hyvää ja laadukasta työtä urheilupuolella ja haluamme säilyttää sen tason jatkossakin korkealla, kommentoi Hokin hallituksen jäsen Joonas Karjalainen.

— Kova asia ainakin itseni kannalta, että pääsimme jo hyvissä ajoin yhteisymmärrykseen jatkosta. Tietysti olen tyytyväinen siihen, että seura on ollut tyytyväinen tehtyyn työhön ja oli jo tässä vaiheessa valmis neuvottelemaan jatkosta, iloitsi Laukkanen jatkosopimustaan.

— Näkisin, että tämän asian esiin nousu ja sopuun pääseminen on vain hyvä asia tämänkin vuoden joukkueelle. Se varmasti rauhoittaa kevään osalta joukkuetta, ettei tarvi kenenkään miettiä sitä, että kuka täällä ensi kaudella valmentaa, jatkaa Hokki-luotsi.