Linnapaidat Savonlinnaan pistejahtiin

Hokki ja SaPKo ottavat yhteen neljättä kertaa kuluvan kauden aikana. Aiemmista kohtaamisista kaikki pisteet ovat päätyneet kajaanilaisjoukkueen pistepussiin maalierolla 12-4. 

Kajaanin Hokki kohtaa Savonlinnassa SaPKon neljättä kertaa kuluvan Mestis-kauden aikana. Aiemmista otteluista pisteet ovat menneet puhtaasti kajaanilaisille. Ensin Hokki voitti SaPKon syyskuussa luvuin 4-3, marraskuussa vieraissa luvuin 0-5 ja joulukuussa vieraissa 1-3.

Edellisiin otteluihin nähden SaPKon kokoonpano on elänyt, kun pässipaidat ovat saaneet TPS:n liigajoukkueesta mukaansa Matias Pullin sekä alle 20-vuotiaiden MM-hopeamitalisti Aleksandar Georgijevin. Georgijev pelasi keskiviikkona savonlinnalaisten maalilla ja varmisti 32 torjuntansa avulla joukkueelleen 1-2-jatkoaikavoiton Jokipoikien vieraana.

— Vaikka edellinen Savonlinnan-ottelu olikin tuloksellisesti hyvä peli, olimme kuitenkin pelillisesti ottavana osapuolena. Tällä kertaa meidän pitää pystyä pelaamaan paremmin niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Se on päällimmäisenä mielessä miten pelillisesti lähdetään sitä käsikirjoitusta tekemään, kommentoi Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen ennen SaPKo-ottelua.

Linnapaitoja on parissa aiemmassa ottelussa ollut ongelmia jäähykurin kanssa. Jukurien vieraana Hokki-pelaajat kuluttivat jäähypenkkiä yhteensä 26 minuutin ja Kiekko-Vantaan isäntänä 16 minuutin verran. Perjantaina ei joukkueella ole varaa jäähyillä, kun vastaan asettuu Mestiksen neljänneksi paras ylivoimajoukkue.

— Jäähyjen suhteen käytiin melko kattava keskustelu, nimenomaan niinpäin että pelaajat saivat itse antaa näkemyksiä siihen asiaan. Hyvin selkeästi pelaajat olivat sitä mieltä, että valtaosa esimerkiksi lauantain pelissä tulleista jäähyistä oli tyhmiä tai turhia tai turhautumisesta johtuneita jäähyjä. Pari-kolme kakkosta olivat sellaisia, joista pelaajatkin olivat sitä mieltä että niitä tulee pelatessa. Sen lisäksi kun otetaan viisi-kuusi kakkosta niitä vähemmän järkeviä jäähyjä niin uskoisin että niiden vähentäminen on aika helppoa, kun keskustelu asiasta on käyty, suomi Hokki-käskyttäjä jäähyilyä.

Hokille on tullut lisäksi jobinpostia pelaajapuolella, kun Matti Kaarlelan ja Jarkko Harjulan seuraan sairaslistalle ovat päätyneet Sami Anttila sekä Christoffer Seppelin.

— Nyt näkyy konkreettisesti se, että ollaan oltu pidemmän aikaa vajaalla hyökkäyksellä liikenteessä. Tällä hetkellä terveenä on kymmenen hyökkääjää, sen osalta tilanne on haastava, jos ei huomista niin lauantain Peliitat-ottelua silmällä pitäen, kun kuitenkin joudutaan kolmella ketjulla pelaamaan. Enempää terveitä hyökkääjiä ei ole tällä hetkellä laittaa kentälle, kommentoi Hokki-luotsi terveystilannetta.

—  Jos positiivista tahdotaan hakea niin kaikki kahdeksan Kajaanissa olevaa puolustajaa ja Kärppien mukana oleva (Aleksi) Mäkelä ovat terveenä. Lisäksi armeijasta saadaan Markus Piispanen ja Jesse Väkelä saadaan mukaan armeijan puolelta. Heillä on allaan nyt ehjä harjoitusviikko ja ovat huomenna meidän käytettävissä. Hyvä näin, että ovat meidän käytössä molemmat ja ovat päässeet olemaan joukkueen mukana koko viikon, päättää Laukkanen.

Christoffer Seppelin ei pelaa perjantain ottelussa. (Kuva: Roosa Kurkinen)

Christoffer Seppelin ei pelaa perjantain ottelussa. (Kuva: Roosa Kurkinen)

SaPKo-Hokki Talvisalon jäähallissa perjantaina 15.1 kello 18.30