Manageri-Karjalainen: ”Hokilla on pelaajamarkkinoilla hyvä maine”

Kajaanin Hokin valmistautuminen syyskuussa alkavaan Mestis-kauteen on hyvällä mallilla, sillä joukkue on käytännössä jo valmiina. Hokki lähtee tulevaan kauteen tutussa komennossa, sillä Jari Laukkanen solmi talvella Hokin kanssa kevääseen 2018 ulottuvan jatkosopimuksen.

– Aloitimme neuvotellut Papun kanssa marraskuussa ja sopimus oli valmis jo joulukuussa. Molempien osapuolinen yhteinen halu oli jatkaa sopimusta kaksi vuotta, joten sopimusneuvottelut saatiin nopeasti pakettiin, Hokin manageri Joonas Karjalainen valaisee.

Myös tulevan kauden ensimmäiset pelaajasopimusneuvottelut Karjalainen aloitti jo joulukuussa.

– Kävimme läpi menneen kauden runkopelaajat, ja oikeastaan saimme kiinnitettyä kaikki ne, jotka halusimmekin jatkavan täällä. Ensimmäiset sopimukset saimme lyötyä lukkoon jo joulukuussa.

Hokilla on vahva maine pelaaja-agenttien sekä pelaajien keskuudessa. Se on ollut kajaanilaisjoukkueelle iso apu myös joukkueen rakentamisessa.

– Hokilla on pelaajamarkkinoilla hyvä maine, meille oli tänäkin vuonna enemmän tulijoita kuin paikkoja joukkueessa. Ensimmäisiä kyselyitä alkaa tulla jo kesken kauden.

– Lisäksi Papulla on hyvä maine nuorten pelaajien keskuudessa. Kyllä pelaajat juttelevat ja kyselevät paljon toisiltaan, että millainen valmentaja missäkin on. Kajaanissa harjoitellaan laadukkaasti, joten nuoret pelaajat haluavat tulla pelaamaan Hokkiin.

Jari Laukkanen valmentaa Hokissa aina kevääseen 2018 saakka.

Jari Laukkanen valmentaa Hokissa aina kevääseen 2018 saakka.

Karjalaisen mukaan on erityisen ilahduttavaa, että Laukkasen tapaan peräti kuusi pelaajaa teki Hokin kanssa kaksivuotiset sopimukset.

– Hienoa huomata, että pelaajat ovat valmiita sitoutumaan Hokkiin kahdeksi vuodeksi. Hyppäys Nuorten SM-liigasta suoraan Liigaan on iso, joten moni pelaaja haluaa jäädä pelaamaan miesten pelejä Mestikseen. Se on myös seuran kannalta tärkeä asia, että joukkueen runko pysyy pidempään kasassa.

Pelaajabudjetti pysyy samana

Hokin pelaajabudjetti alkavalla kaudella on 150 000 euroa. Budjetti on sama kuin kahdella aiemmalla kaudella.

Hokki koki viime kauden päätteeksi kovia menetyksiä, kun Antti Lehtonen, Ville Saukko ja Aleksi Mäkelä siirtyivät liigakentille. Myös Miska Humaloja siirtyi kesken viime kauden Oulun Kärppien riveihin.

– Mitä enemmän meiltä lähtee miehiä Liigaan, sitä tyytyväisempi pitää olla. Se kertoo, että olemme tehneet oikea asioita, joka myös jatkossa houkuttelee tänne lupaavia pelimiehiä. Kovia miehiä lähti, mutta saimme tilalle uusia hyviä pelimiehiä.

Kajaanilaisten joukkueesta löytyy alkavalla kaudella mukavasti oman juniorimyllyn läpikäyneitä pelaajia. Tuukka Smura ja Matti Kaarlela ovat seuran omia kasvatteja, jonka lisäksi Samu Pyykkönen, Riku Korhonen ja Heikki Klemetti ovat kainuulaisia pelaajia. Karjalaisen mukaan oman juniorituotannon tulevaisuus näyttää valoisalta.

– Meillä on tulossa hyviä ikäluokkia omista junioreista. Kesän aikana meillä oli viisi A-junioria ja yksi B-juniori treenaamassa edustusjoukkueen mukana. Viime kaudella A-junioreissa pelanneet ovat nyt vuoden valmiimpia pelaamaan Mestiksessä. Kaksivuotisen sopimuksen tehnyt puolustaja Tino Kauppinen on tällaisesta pelaajapolusta hyvä esimerkki.

Hokki-kasvatti Matti Kaarlela nähdään linnapaidassa myös tulevalla kaudella.

Hokki-kasvatti Matti Kaarlela nähdään linnapaidassa myös tulevalla kaudella.

Paluumuuttajia ja tärkeitä jatkajia

Tulevana kautena Hokin veräjää vartioivat Smura ja Sami Väliharju. Kyseinen kaksikko torjui Hokin tolppien välissä myös pudotuspeleissä, ja seurajohdolla oli selkeät sävelet kaksikon pitämiseen Kajaanissa.

– Halusimme myös maalivahtiosastolle jatkumoa. Lehtosen siirryttyä Liigaan emme edes miettineet muita vaihtoehtoja. Smura pelasi loistavan kevään ja ensi kauden jälkeen hänen tavoitteena on pelata isommissa ympyröissä. Lisäksi Väliharjulla on suuri potentiaali nousta tulevaisuudessa liigavahdiksi.

Puolustuksessa kovimmat kiinnitykset olivat Mestiksen huippupuolustajiin kuuluvien Mikael Seppälän ja Risto Mattilan jatkopahvit. Manageri uskoo myös vahvan tulokaskauden pelanneen Sakari Turtiaisen nousevan seuraavalla tasolle.

– Seppälän ja Mattilan lisäksi olemme laskeneet Turtiaisen varaan paljon. Hän pelasi viime kaudella erinomaisesti ennen loukkaantumistaan. Kokenut Roni Viirlas on meille puolestaan tärkeä mies omassa roolissaan. Myös Kärppien A-junioreissa vahvat kaudet pelanneet Samuli Tanhua ja Reko Tornberg ovat potentiaalisia tulevaisuuden liigapelaajia.

Hokilla on sopimukset tällä hetkellä seitsemän puolustajan kanssa. Karjalaisen mukaan yksi paikka on jätetty auki Oulun Kärpistä tulevalle lainapuolustajalle.

Hyökkäykseen Hokki nappasi siirtomarkkinoilta entuudestaan kajaanilaisyleisölle tutut Timo Hiltusen, Pasi Kouvalaisen sekä Teemu Hutun. Kolmikko nakutti viime kaudella Mestiksen runkosarjassa yhteensä 96 tehopistettä, joten kolmikolta sopii odottaa kovia tehoja myös tulevalla kaudella.

– Kaikilla on huippukaudet Mestiksessä alla ja heidän varaan on laskettu isoa roolia. He ovat kaikki omilla tonteillaan huippupelaajia tähän sarjaan.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi katseet Hokki-hyökkäyksessä kääntyvät erityisesti Markus Korkiakosken suuntaan.

– Korkiakoski oli jo viime keväänä meidän kärkisentteri, joten on erittäin tärkeä juttu, että saimme hänet kiinnitettyä tänne jo tammikuussa.

– Lisäksi Niklas Näppi on jo kahtena kautena osoittanut Hokissa pystyvänsä ratkomaan pelejä. Myös vahvan kevätkauden pelannut Joni Piipponen tulee tekemään ensi kaudella kovaa jälkeä.

Markus Korkiakoski (vas.) kuuluu tulevalla kaudella Hokin kärkipelaajiin.

Markus Korkiakoski (vas.) kuuluu tulevalla kaudella Hokin kärkipelaajiin.

Hokin joukkue on valmis ensi kauteen ja sopimuspelaajia joukkueeseen ei ole tulossa lisää. Hokki pitää kuitenkin verkot vesillä ja katsoo erityisesti yhteistyöseura Oulun Kärppien suuntaan, josta saattaa olla vielä tulossa lainapelaajia pidemmäksi aikaa.

– Tällä hetkellä sopimustilanne on täysi ja joukkue täydentyy korkeintaan lainamiehillä. Jos kauden aikana tulee loukkaantumisia, niin pyrimme reagoimaan niihin parhaamme mukaan.

TUTO ja Espoo kovimmat haastajat

Hokin viime vuosien käyrä on ollut nouseva: keväänä 2014 Hokki oli Mestiksen neljäs, 2015 linnapaitojen kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit ja viime keväänä Hokki pääsi juhlimaan Mestis-hopeaa.

Joukkueen tulevan kauden päämäärä on siis selvä. Karjalainen uskoo, että tulevana kautena kajaanilaisten kovimmat haastajat tulevat Espoosta ja Turusta.

– Mestaruus on meidän tavoitteena ensi kaudella. Espoo United ja TUTO Hockey tulevat olemaan vahvoja, joten mestaruudesta nähdään varmasti kova vääntö.

– Lisäksi viime kauden välieräjoukkue Jokipojat tulee saamaan ensi kaudeksi hyvän joukkueen kasaan. Myös Peliitoilla on tällä hetkellä kasassa hyvä porukka, siinä voisi olla aineksia tulevan kauden mustaksi hevoseksi.