Mattila johdatti Hokin kauden avausvoittoon

Kajaanin Hokki nappasi keskiviikkonailtana kauden avausvoiton, kun Kokkolan Hermes kaatui tiukkojen vaiheiden jälkeen luvuin 3–2 (0–0, 0–0, 3–2). Ottelun ratkaisijaksi nousi Hokki-puolustaja Risto Mattila, joka naputti kokkolalaisten verkkoon kaksi osumaa.

Kajaanin Hokin ja Kokkolan Hermeksen välisessä ottelussa keskiviikkona jouduttiin odottamaan avausmaalia lähes 48 minuutin ajan, kunnes maalihanat avasi Timo Hiltunen ylivoimalla kiskaisemallaan hirvittävällä lämärillä takaylänurkkaan. Hokki vastasi myös ottelun toisesta maalista, joka syntyi ajassa 49.25 Risto Mattilan lavasta. Matti Kaarlelan johdattama hyökkäysvitja loi painetta Hermeksen puolustusalueelle ja Mattila pääsi iskemään viivasta terävän rannelaukauksen ohi Juraj Hollyn.

Hermes ei kuitenkaan luovuttanut Hokin kahden nopeasti syntyneen peräkkäisen maalin jälkeen, vaan kavensi eron yhteen maaliinMikko Virtasen ohjatessa Ondrej Mikulan komean syötön ohi Tuukka Smuran. Virtasen osuma pysäytti kellot aikaan 51.59. Hokki karkasi takaisin kahden maalin karkumatkalle 57 sekuntia myöhemmin Mattilan toisella maalilla. Tino Metsävainio toi kiekon hyvin alueelle ja levitti laitaan Tuomas Vartiaiselle, joka katsoi rauhassa Mattilan nousun viivasta sisään. Holly onnistui pysäyttämään Mattilan ensimmäisen yrityksen, mutta paluukiekkoon Hokin puolustaja reagoi nopeammin ja iski limpun uuniin. Hermes pääsi vielä maalin päähän Niklas Appelgrenin ohjatessa Jussi Nättisen vedon maaliin, mutta lähemmäs kokkolalaiset eivät päässeet.

— Iso kiitos pelaajille, oikeastaan oma homma oli näyttää pelaajille maanantaina vähän videota ja sen jälkeen pelaajat valmistautui tähän iltaan johtavien pelaajien johdolla. Saatiin hyvä 60-minuuttinen ja oltiin suurimman osan pelistä pelin päällä ja ansaittiin kaikki kolme pistettä. Tästä on hyvä jatkaa matkaa kohti lauantaita, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kommentoi ottelun jälkeen.

mattila-3-1024x682

Puolustaja Risto Mattila iski Hermestä vastaan tehot 2+0.

Maalit:
47:52 1-0 Hiltunen (Kouvalainen) YV
49:25 2-0 Mattila (Piipponen-Kaarlela)
51:59 2-1 Virtanen (Mikula)
52:56 3-1 Mattila (Vartiainen) VoM
54:08 3-2 Appelgren (Nättinen-Kangas)

Torjunnat:
Tuukka Smura 4+8+10=22
Juraj Holly 13+12+7=32

Jäähyt:
Hokki 4x2min
Hermes 6x2min

Yleisöä: 690

Seuraava ottelu: Hokki-Peliitat la 24.9. klo 17.00