Mestis-uransa avausmaalin iskenyt Mikkola nauttii isoista minuuteista
Kajaanin Hokin puolustaja Niko Mikkola iski perjantai-iltana uransa ensimmäisen Mestis-maalin. Nuori puolustaja nauttii Hokissa pelaamisesta ja saamistaan isoista peliminuuteista.
KalPa-puolustaja Niko Mikkola liittyi Hokin vahvuuteen viime viikolla. Vasta 18-vuotias Mikkola on vakiinnuttanut paikkansa Hokin takalinjojen luottomiehenä.
Perjantaina Mikkola pelasi 20:44 minuuttia ja KKP-kasvatti oli kentällä yhden tehdyn sekä yhden päästetyn maalin aikana. Toisessa erässä syntyi myös ensimmäinen Mestis-maali komean suorituksen päätteeksi.
– (Saku) Mäenalanen syötti minulle viivaan ja lähdin liikkumaan viivaa pitkin. Hain rakoa blokkaajan läpi ja toimitin vain kiekon maalille. Nyt sitten upposi, johonkin se taisi vielä matkalla osua, Mikkola kertaa uransa ensimmäistä maalia miesten sarjoissa.
194-senttinen ja 80-kiloinen puolustaja pelaa Hokin takalinjoilla loppukauden ajan. Tähän mennessä Mikkola on esiintynyt linnapaitojen riveissä viidessä ottelussa, joissa on syntynyt tehot 1+0.
– Hyvä maku on jäänyt suuhun näistä viidestä pelistä. Olen saanut pelata paljon ja se on nyt tärkeintä, Mikkola iloitsee.
– Tänään myös kiekollinen pelaaminen sujui hyvin. Yleensä peli kulkee silloin hyvin, kun kiekko pysyy lavassa ja syötöt lähtevät terävästi, Mikkola jatkaa.
Mikkolan mukaan Hokin pelityyliin sopeutuminen on vienyt hieman aikaa, sillä KalPan liigajoukkue pelaa Hokkiin verrattuna erilaista kiekkoa.
– Vähän pelaaminen on vaihdellut laidasta laitaan. Pelisysteemi on erilainen kuin KalPassa, joten tähän Hokin pelitapaan sopeutuminen on vienyt vähän aikaa, Mikkola myöntää.
Tällä kaudella myös yhdeksän liigaottelua pelannut Mikkola pelasi LeKi-ottelussa Lasse Uusivirran puolustajaparina. Yhteispeli Uusivirran kanssa on sujunut tähän mennessä hyvin.
– Ei olla vielä kovin paljoa pelattu yhdessä, mutta ihan hyvin on mennyt. Aika nopeasti ollaan löydetty toisemme ja ollaan pelattu ihan varmaa puolustuspeliä.
Kevättä kohti mentäessä Mikkola löytää sekä omasta että joukkueen pelaamisesta vielä parannettavaa.
– Pudotuspeleihin pitää nostaa pelin tasoa vielä yksi askel ylöspäin, jotta voidaan pärjätä. Oikealla tiellä ollaan, mutta on paljon on vielä parannettavaa. Puolustuspäässä pitää olla vahvempi ja pystyä kääntämään peliä nopeammin, Mikkola päättää.