Mitä jääkiekon pelaaminen Kajaanissa maksaa?

Junnu Hokin toiminta on edullista verraten kaupunkeihin, joissa kaupunki tai yksityinen omistaja perii maksua harrastustilojen käytöstä. Täällä ollaan siinä suhteessa hyvässä asemassa, että päättäjät ovat halunneet pitää lasten ja nuorten harrastamisen edullisena.

Seurana haluamme olla tarjoamassa kajaanilaisille perheille ja lapsille mahdollisimman laadukkaan, turvallisen ja kehittävän paikan harrastaa liikuntaa. Seurassa on kaksi päätoimista työntekijää, jotka vastaavat seuran valmennuksen ja harrastamisen laadusta. Heidän lisäksi seurassa työskentelee 56 valmentajaa, jotka toteuttavat ja mahdollistavat harjoittelun.

Lisäksi seuralla ja joukkueilla on useita henkilöitä varmistamassa taustalla asioiden toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Toimihenkilöt ja valmentajat yhteenlaskettuna ovat meillä iso kokonaisuus eri osaamisalan ihmisiä tekemässä tulevaisuuden tähtiä elämän eri osa-alueille ja tavoittelemaan omaa parasta. Tällaisella orkesterilla Hokki tekee lasten ja nuorten arjen täyteen liikuntaan. Kiitos kaikille mukana toiminnassa oleville.

Seurana pystymme pitämään kustannukset edullisina, mutta kuitenkin haluamme laatuun panostaa. Hyvää ja halpaa, kun ei ole olemassa, niin pyritään sitten tekemään mahdollisimman hyvää työtä.

Seuran toimintamallina on, että kerätään kuukausimaksu joukkueen pelaajalta. Kuukausimaksu helpottaa perheitä suunnittelemaan kuukauden menot kulujen mukaan. Kuukausimaksu on x summa, joka kattaa kaiken toiminnasta aiheutuvat kulut harrastamisessa. Ei tule yllättäviä pelireissukuluja tai seuravaatehankintoja. Joukkue määrittelee vanhempainkokouksessa budjetin kaudelle ja sen mukaan toimintaan toteutetaan kauden aikana.

Hokin maksuista hieman tietoa:

U8-ikäluokka (syntymävuodet 2013–2014)

= 100 €/kausi. Joukkueella ei ole erillistä kuukausimaksua ja joukkue ei joudu tekemään talkoita seuralle.

Tytöt (syntymävuodet 2008–2013)

= 100 €/kausi. Joukkueella ei ole erillistä kuukausimaksua ja joukkue ei joudu tekemään talkoita seuralle.

U10-ikäluokka (syntymävuosi 2011)

Seuran kausimaksu on 250 €/kausi. Joukkueessa kerätään kuukausimaksua 30 € ja kuukausimaksua maksetaan seitsemältä kuukaudelta. Kuukausimaksu pitää sisällä kaikki joukkueen toiminnasta aiheutuvat kulut, kuten pelireissut, turnaukset, sarjamaksut, tuomarit jne.. Talkoot seuran kioskissa n. 3–4 kertaa vuodessa. Vuodessa harrastuksesta aiheutuvat kulut ovat yhteensä 460 €

U12-ikäluokka (syntymävuosi 2009)

Seuran kausimaksu on 300 €/kausi. Joukkueessa kerätään kuukausimaksua 55 € ja kuukausimaksu maksetaan kahdeksalta kuukaudelta. Kuukausimaksu pitää sisällä kaikki joukkueen toiminnasta aiheutuvat kulut, kuten pelireissut, turnaukset, sarjamaksut, tuomarit jne. Talkoot seuran kioskissa on noin 3–4 kertaa vuodessa. Vuodessa harrastuksesta aiheutuvat kulut ovat yhteensä 740 €.

U14-ikäluokka (syntymävuosi 2007)

Seuran kausimaksu on 300€/kausi. Joukkueessa kerätään kuukausimaksua 100 € ja kuukausimaksu maksetaan kahdeksalta kuukaudelta. Kuukausimaksu pitää sisällä kaikki joukkueen toiminnasta aiheutuvat kulut, kuten pelireissut, turnaukset, sarjamaksut, tuomarit jne.  Talkoot seuran kioskissa on noin 3–4 kertaa vuodessa. Vuodessa harrastuksesta aiheutuvat kulut ovat yhteensä 1100 €.

 

Lisäksi seuran aloitusvaihe, eli luistelukoulu maksaa 85 €/kausi. Harrastaja voi olla luistelu- ja kiekkokoulussa aina 10-vuotiaaksi saakka. Hokilla on kaksi polkua: kerhotoiminta ja niin sanottu pelipolku, jossa pelaaja on joukkueessa. Mikäli ”kevyt” harrastaminen kiinnostaa, on pelaaja tervetullut Hokin kiekkokerhoon. Kiekkokerho on ilmainen. Harrastuksen aloitusvaiheessa ja kiekkokerhossa ei ole talkoovelvoitteita.

Kiekkokerho on tarkoitettu 10–15-vuotiaille.

Lapsi ja perhe voi halutessaan harrastaa jääkiekkoa Hokki-polulla aina 15-vuotiaaksi saakka hyvin edullisin kustannuksin.

Seurana haluamme vielä kiittää Kainuun koronanyrkkiä, joka on taannut lasten ja nuorten lähes normaalin liikunnan harrastamisen seuroissa. Erityismaininta vielä Kajaanin päättäjille siitä, että meillä on ilmaiset harrastustilat kaikille lapsille ja nuorille, jotka ovat mukana seurojen järjestämässä toiminnassa.

Janne Leppänen
Taitovalmentaja
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry

 

Teksti on julkaistu alun perin Kiekkoviestissä 19.2.2021.