Näin koronavirus vaikuttaa Hokin talouteen

Maaliskuun 12. päivä Suomen Jääkiekkoliitto teki päätöksen, ettei jääkiekkokautta jatketa. Kausi loppui kuin seinään, samoin tulovirrat. Terveydellä ei pidä leikkiä, joten päätös oli täysin oikea.

Hokki on taloudellisesti vakaassa tilanteessa, eikä seura tule kaatumaan kriisin takia. Seuralla ei ole pitkäaikaista velkaa ja kaikki palkkavelvoitteet on hoidettu henkilökunnalle ja pelaajistolle suunnitelmien mukaisesti. Tilanne kuitenkin aiheuttaa – etenkin pitkään jatkuessaan – isoja taloudellisia vaikutuksia seuran talouteen.

 

Tässä tiedotteessa haluamme avata avoimesti Hokki Kainuu Oy:n taloudellista tilannetta koronakriisin keskellä.

Koronan vaikutus keväällä 2020

Kun kausi päättyi yllättäen, loppuivat myös Hokin tulovirrat nopeasti.

Kauden 2019–2020 osalta tilikausi loppui 30.4.2020. Tulos tulee olemaan negatiivinen. Liikevaihto on yli 650 000 euroa.

Nopeasti lanseerattu lippukampanja, viime kauden kotipelipaitojen myynti sekä ennakkoon myydyt kausikortit ensi kaudelle ovat tuoneet apua seuran kassaan noin 15 000 euron edestä. Uudet tulot eivät riitä kattamaan aiheutuneita tulonmenetyksiä, mutta saimme kuitenkin paikattua seuran pysähtyneitä kassavirtoja.

Myös se tulee ottaa huomioon, että jo nyt etukäteen myydyt kausikortit ja pääsyliput ovat myös poissa syksyn myynnistä. Lippukampanjan toimenpiteillä on siis pyritty vaikuttamaan tilanteen aiheuttamaan hetkelliseen kassakriisiin.

Negatiiviseen taloudelliseen tulokseen näemme viisi pääsyytä:
1) Heikko urheilullinen menestys
2) Pienet katsojamäärät ja oheistuotot etenkin kevään kotiotteluissa
3) Ison pelaajaringin aiheuttanut laaja kulurakenne
4) Keväällä koronaviruksen myötä pitämättä jääneet kotiottelut (2–4 peliä)
5) Keväällä koronaviruksen myötä pitämättä jääneet muut tapahtumat (Onnelan Lätkäilta ja Voiton Nälkää -seminaari)

Koronan vaikutus kauteen 2020–2021

Tällä hetkellä on vaikea arvioida, kuinka paljon koronavirus vaikuttaa Hokin talouteen tulevalla tilikaudella. Jos joku meistä osaisi tarkkaan arvioida koronan vaikutukset, todennäköisesti hän olisi jakamassa tietouttaan joka päivä TV1:ssa klo 20.30 alkaen.

Kaikki on siis tässä vaiheessa arvailua, mutta olemme nostaneet esiin mahdollisuuksia liikevaihdon tippumista 10 ja 35 prosentin väliltä. Kaikki muutkin urheiluseurat ja yritykset ovat samassa tilanteessa. Tarkennamme arviota aina sen mukaan, miten tilanne kehittyy.

Pelaajat ja yhteistyökumppanit ovat ottaneet tilanteen vastaan hyvin ja ymmärtäväisesti.

Säästötoimenpiteet

Tulojen tippuminen tulevalla kaudella tarkoittaa väistämättä säästöjä kulupuolelta. Hokki Kainuu Oy olisi joka tapauksessa ilman koronatilannettakin karsinut kulujaan, mutta aiheutuneen tilanteen vuoksi säästötoimenpiteitä pitää tehdä huomattavasti ennakoitua voimakkaammin.

Mestis on esittänyt aiemmin omia näkemyksiään Mestiksen elinvoiman turvaamiseksi.

– Noin miljoonan euron tukitoimet koostuvat useista eri toimenpiteistä: säästöistä ja uusien tulovirtojen kanavoimisesta seuroille. Ne sisältävät muutoksia muun muassa sarjajärjestelmään, pelaamistapaan ja kokoonpanosääntöihin, tiedotteessa todetaan.

Koska tätä tiedotetta tehdessä meillä ei ole tietoa esimerkiksi Mestiksen joukkue- tai ottelumäärästä ensi kaudelle, emme osaa tarkkaan arvioida kuinka paljon näillä toimenpiteillä on mahdollisuus säästää.

Kuten viime kausi näytti, kilpailukykyinen joukkue on melko lailla suoraan verrannollinen katsojien käymisessä Hokin kotiotteluissa. Ensi kaudella tähtäimessä on pudotuspelit, mutta joudumme väistämättä leikkaamaan pelaajabudjettia sekä muita henkilöstökuluja. Pelaajarinki tulee pienenemään ensi kaudeksi.

Uudet tulovirrat

Hokki Kainuu Oy on jo olemassa olleiden kolmen kauden aikana tehnyt muutakin liiketoimintaa. Hokki on muun muassa järjestänyt yritysseminaareja Scandicissa, Oktoberfestejä Puistossa, Lätkäiltoja Onnelassa, makkarakeikkoja ympäri kaupunkia sekä tehnyt mainosmyyntiä Kajaanin kadunvarsitauluihin.

Edellä mainittujen osuus on arviolta noin 10 prosenttia tämän tilikauden liikevaihdosta. Ilman muita liiketoimintoja seuran pyörittäminen näin korkealla sarjatasolla olisi haastavaa. Pyrimme siis jatkamaan muuta oheistoimintaa jääkiekon pelaamisen rinnalla.

Tulevaisuuden yksi tavoitteistamme on löytää muita tulonlähteitä, jotka olisivat seuralle ympärivuotisia.

Yhteenveto

Hokki-yhteisö on osoittanut, että seuralla on takanaan vankka tuki vaikeasta kaudesta ja haastavasta maailmantilanteesta huolimatta. Seuran ympärillä on positiivinen meininki ja tulevan kauden joukkueen kasaaminen on hyvässä vauhdissa.

Viime kauden virheistä on opittu ja ensi kaudella nähdään kaukalossa vahvempi Hokki!

 

Pitäkää huolta toisistanne ja palataan syksyllä ryminällä hallille! Tästäkin tilanteesta selvitään. Yhdessä.

 

Lisätietoja:
Pasi Halonen 040 068 5273
Jere Saastamoinen 0400 328 363