Niko Eronen – ikäänsä kokeneempi valmentaja
Hokin ensi kauden päävalmentajana toimii kajaanilaisyleisölle hieman tuntemattomampi nimi. Viime kaudella KeuPan peräsimessä toiminut Niko Eronen ottaa ohjat käsiinsä 1+1-vuotisella sopimuksella.
Tällä hetkellä Eronen on kuitenkin arkena muissa töissä. Hän nimittäin on Varkauden paloasemalla ensihoitajana.
– Tuli oltua aiemmin enemmän tai vähemmän näissä hommissa kymmenen vuoden ajan. Koin, että nyt on hetki auttaa omalla panoksella yhteiskuntaa ja ihmisiä.
Työn ohella hän on tällä hetkellä kasaamassa Hokin tulevan kauden Mestis-joukkuetta urheilutoimenjohtaja Jukka Niirasen kanssa.
– Kyllä kiekko pyörii mielessä ja Hokin asioita tulee hoidettua töiden lomassa. Muu aika menee soitellessa puheluita, Eronen kertoo.
31-vuotias Eronen on nuoresta iästä huolimatta jo yllättävän kokenut valmentaja. Tuleva kausi on hänelle jo kymmenes valmentajana. Valmentajaksi hän ryhtyi, kun loukkaantumiskierre päätti hänen pelaajauran.
– Loukkaantumiset alkoivat SaiPan B-junioreista, eikä kierre pysähtynyt. Viimeinen loukkaantuminen tuli kakkosdivisioonassa Varkaudessa ja pelaaminen loppui siihen.
Warkis/PiPS-yhdistelmäjoukkueessa pelaamisen jälkeen uusi tapa pysyä jääkiekon parissa löytyi nopeasti.
– Kyseessä on minulle rakas laji ja halusin pysyä sen parissa. Pelikavereita siirtyi KalPa Teamiin ja he houkuttelivat mukaan. Samalla reissulla ollaan vieläkin.
Mestiksen nuorin luotsi
23-vuotiaana päävalmentajana aloittanut Eronen ei näe nuoren iän tuottaneen hänelle koskaan ongelmia.
– Tuloksia on tullut KalPa Teamissa ja Jokipojissa. Siellä oli samaa ikää ja vanhempia pelaajia, enkä kokenut että ikä olisi ollut ainakaan negatiivisena asiana.
Nuorten pelaajien sarjaksi nykyään miellettävässä Mestiksessä hän näkee ikänsä olevan positiivinen asia.
Eronen on sarjan nuorin päävalmentaja: toiseksi nuorin Maso Lehtonen on häntä noin puoli vuotta vanhempi.
– Mestiksessä toimitaan nuorten pelaajien kanssa: pystyn itse ajattelemaan ja toimimaan nuorten kanssa hyvin. En miellä itseäni aikuiseksi, niin pystyn olemaan poikien kanssa samalla aaltopituudella.
– Auktoriteettia on monenlaista. Ei sen tarvitse olla tavaranpaiskomista, vaan sitä voi rakentaa eri tavoillakin. Itselle ei ole päätehtävän rakentaa sitä, vaan päätehtävä on voittaminen ja se, että kaikilla on hyvä olla. Pelaajat voivat kehittyä, kun ympäristö on suotuisa, Eronen muistuttaa.
”Kolmas kerta toden sanoo”
Tulevaa kautta ennen Erosta oli kyselty jo aikaisemmin Kajaaniin. Ensimmäinen linkitys tapahtui jo Hokin hopeakaudella 2015–2016.
– ”Papun” (Jari Laukkanen) kanssa neuvoteltiin, kun olin joululomalla Tanskassa. Päädyin sillä kertaa kuitenkin jatkamaan Norjaan. Viime vuonna oli myös kyselyitä, mutta olin jo sopinut vuoden sopimuksen KeuPaan. Kolmas kerta toden sanoo, Eronen kertoo.
Ensimmäisen kytköksen aikaan Eronen oli Tanskassa. Siellä hän toimi Vojens IK:n organisaatiossa. Yhden kauden jälkeen hän siirtyi norjalaisen Narvik Hockeyn peräsimeen.
– Ei todellakaan kaduta, siihen paikkaan ulkomailla valmentaminen oli mittaamattoman arvokas reissu. Olin valmentanut neljä vuotta ja pääsin valmentamaan neljä vuotta ammattilaisena ulkomailla. Sain varmasti tuplat siitä, mitä olisin saanut Suomessa.
– Arki, pelaajat ja käytännöt ovat erilaisia. Opin uutta ja sain erilaisen kulttuurin oppimaan niitä omia juttujani.
Selkeillä sävelillä kohti tulevaa
Kajaaniin tulemista Eronen on saanut Hokki-faneilta lämpimän vastaanoton.
– Lyhyen suhteemme aikana ei ole muuta kuin positiivista sanottavana. Kannattajilta on tullut positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa. Kannattajilla tuntuu olevan luottavainen fiilis siitä, mitä nyt tehdään.
Erosen tulevasta valmennustiimistä tiedetään tällä hetkellä vain maalivahtivalmentaja. Koko Hokki-perheen maalivahtivalmentajana toimivan Teemu Seppäsen kanssa roolijako on selkeä.
– Olemme Teemun kanssa jutelleet maalivahtiasioista, harjoitteluista ja muusta. Olen tehnyt omat ohjelmat ja pojat ovat aloittaneet treenaamisen. Teemu hoitaa maalivahdit, kun molemmat ovat Kajaanissa. Hän huolehtii arjen ja treenaamisen, hyvä kun hän pystyy olemaan läsnä ja voi auttaa, jos tarvetta on.
Kajaaniin Eronen ei saavu kuitenkaan yksin. Mikkelistä asti mukana kulkenut perhe saapuu päävalmentajan mukana.
– Koko perhe muuttaa Kajaaniin. Perhe on kulkenut mukana nämä muutot ulkomailla ja Suomessa. Vaimo ja koira ovat olleet mukana kaikissa ja nyt myös Norjan aikana syntynyt vauva.