Niko Saarenpää: ”Toivottavasti tulee paljon sakkia”

Lauantaina Kajaanissa nähdään todellinen Suomi-sarjan kärkiottelu, kun sarjan kärkipaikalla oleva Hokki kohtaa kolmantena olevan Porvoon Huntersin.

– Hyvillä fiiliksillä lähestytään ottelua, kotiottelu ja kärkipeli. Toivottavasti paikalle tulee paljon sakkia, niin on vielä mukavampi pelata, Hokin kapteeni Niko Saarenpää kommentoi.

– Viimeksi hävisimme Huntersille, joten lähdemme revanssimielellä otteluun. Hunters on meidän tapaan kärkiporukkaa ja pelissä on isot panokset. Varmaan molemmin puolin seurataan sitä, missä sarjan kärki menee. Ihan mahtava päästä pelaamaan.

Hunters tulee Kajaaniin allaan yllättävä tappio, sillä keskiviikkona Titaanit pääsi yllättämään Huntersin Porvoossa luvuin 2–4.

– En ole sitä peliä nähnyt, joten en tiedä onko siellä ollut joku asennevamma vai mikä on ollut kyseessä. Se tulos kertoo siitä, että tässä sarjassa ei voi mennä takki auki mihinkään peliin, kuka tahansa voi hävitä kelle tahansa, jos täysin ylimielisenä menee peliin. Varmasti he ovat sisua täynnä, mutta me emme ruukaa ajatella sitä, missä tilanteessa vastustaja on.

Kapealla pelaamisessa myös hyviä puolia

Hokki on viime aikoina pelannut otteluita läpi kolmella ketjulla. Saarenpää näkee asiassa myös positiivisen puolen.

– Pelaajillahan se on mukava, kun pääsee pelaamaan. Se on pelistä kiinni, tuleeko paljon jäähyjä ja miten kellekin tulee kuormaa, mutta kyllähän siinä lämpimänä pysyy, eikä tuntumaa voi haukkua. Meillä on kuitenkin hyväkuntoinen porukka, niin olemme jaksaneet pelata.

Lauantain ottelussa Saarenpää hyökkää samassa ketjussa Oscar Leppäsen ja Markus Stillin kanssa.

– Okun kanssa ollaan pelattu ylivoimaa ja alivoimaa viime vuosi. Siinä tulee vaihdettua aina pari sanaa kaverin kanssa, niin kai siinä niitä yhteisiä ajatuksia tulee. Molemmat ehkä ajattelee pelissä puolustamista, niin se on ehkä Okulle hyvä, kun tietää jonkun tavallaan tukevan jos ei ole ensimmäisenä alhaalla.

– Still on sellainen joukkueen sytyttäjä tuohon, hän ottaa isoja blokkeja ja tekee jumalattoman määrän työtä. Hän on yksi joukkueen tärkeimmistä miehistä sillä saralla.

Niko Saarenpää hyökkää lauantaina Markus Stillin ja Oscar Leppäsen ketjussa. (Kuva: Tuomas Juntunen)

Viikonlopun ottelut:
La 17.11. klo 17.00 Hokki–Hunters
Su 18.11. klo 18.45 Riemu–Hokki

Lauantain Hunters-peliin ilmainen sisäänpääsy opiskelijakortilla!