Nuorisokaarti johdatti Hokin voittoon
Kajaanin Hokki päätti Suomi-sarjan ylemmän jatkosarjan voitokkaasti. Hokki kaatoi Huntersin kotikaukalossa luvuin 3–2 voittomaalikilpailun jälkeen.
Hokin maaleista varsinaisella peliajalla vastasivat Mikko-Matti Paakkola ja Juho-Ville Kyllönen. Voittomaalikilpailussa ratkaisevan maalin iski Risto Mattila.
17-vuotiaalle Paakkolalle osuma oli ensimmäinen Hokin edustusjoukkueessa. Paakkola pelasi Hokin ykkösketjussa Miko Kilpeläisen ja Teemu Kemppaisen rinnalla.
– Nuorisokenttä oli tänään todella energinen. He hankkivat vastustajalle kaksi jäähyä, Mikkis (Paakkola) onnistui maalinteossa ja Miko otti hyvin aloitusvoittoja, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kehuu.
– Meiltä oli paljon vastuunkantajia poissa ja vastuuta tuli paljon muille. Pudotuspeleissä kaikkien pitää pystyä kantamaan vastuuta ja moni vähemmälle peliajalle jäänyt pystyi ottamaan tänään isompaa ruutua.

Mikko-Matti Paakkola, 17, osui kotidebyytissään. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Ottelu oli Hokille tuloksellisesti merkityksetön. Voitto kuitenkin lämmitti Hokki-käskijää.
– Meillä oli tarkoituksena olla Huntersia parempi jalalla ja mielestäni onnistuimme siinä. Voitto nostaa joukkueen itseluottamusta.
Hokki aloittaa pudotuspelit tulevana lauantaina kotiottelulla. Vastustaja selviää tulevana keskiviikkona.
– Maanantaina kääntyy uusi lehti meidän kaudessa ja alamme valmistautua pudotuspeleihin. Takana on hieno runkosarja, mutta pudotuspeleissä siitä ei ole hyötyä.
Puolivälierät:
La 2.3. klo 17.00 Hokki–X
Su 3.3. klo xx.xx X–Hokki
Ti 5.3. klo 18.30 Hokki–X
To 7.3. klo xx.xx X–Hokki (tarv.)
La 9.3. klo 17.00 Hokki–X (tarv.)
Jatkoon vaaditaan kolme voittoa. Hokki kohtaa puolivälierissä joko D-Kiekon, Riemun tai Laser HT:n.
Hokki–Hunters 3–2 VL (1–0, 1–1, 0–1, 0–0, 1–0)
Maalit:
17.48 1–0 Paakkola (Kilpeläinen)
23.12 2–0 J-V Kyllönen (Räisänen, Still) AV
25.48 2–1 Väisänen (Mielonen)
54.46 2–2 Väisänen (Runsala, Mielonen) YV
65.00 3–2 Mattila VL
Torjunnat:
Lari Kukkohovi 13+8+12+3=36
Juuso Laukkanen 11+13+5+3=32
Jäähyt:
Hokki 5x2min
Hunters 5x2min
Yleisöä: 467