Nuorten Suomen mestari Eetu Martikainen palaa Hokkiin – myös Markus Stillille sopimus
Jääkiekon Suomi-sarjassa pelaava Kajaanin Hokki vahvistaa rivejään puolustaja Eetu Martikaisella ja hyökkääjä Markus Stillillä. Martikaisen sopimus on kaksivuotinen ja Stillin yksivuotinen.
Hokki-kasvatti Eetu Martikainen, 18, palaa Kajaaniin yhden KalPan A-junioreissa vietetyn kauden jälkeen. Yhteensä Martikainen pelasi kuopiolaisten riveissä 40 ottelussa ja teki niissä tehot 1+7. Kauden päätteeksi hänen kaulaan ripustettiin nuorten SM-kultamitali.
– Eetu on kehityskelpoinen nuori puolustaja, jolla on halu kehittyä ja mennä eteenpäin. Täällä siihen on hyvä sauma. Hän pelasi ensimmäiset Mestis-ottelunsa jo toissa kaudella, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.
– Olen erittäin iloinen, että Hokki osoitti minua kohtaan paljon mielenkiintoa. On hienoa palata kasvattajaseuran väreihin, Martikainen iloitsee.

Kajaanilaislähtöinen Eetu Martikainen palaa tuttuun seuraan. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Markus Still on 20-vuotias laitahyökkääjä, joka pelasi kaudella 2016–2017 Kärppien A-junioreissa yhteensä 39 ottelua tehoilla 3+12. Viime kauden Still oli pelaamatta, sillä hän panosti armeijaan Kainuun prikaatissa.
– Markus on kevään ajan ollut Kajaanissa armeijan takia. Hän on pelannut Kärppien A-junioreissa ja jää nyt Kajaaniin pelaamaan, Niiranen toteaa.
– Hän on hyvä rightin puolen suoraviivainen ja nopea hyökkääjä. Markus sopii hyvin tähän meidän joukkueeseen.
Hokilla on uusien sopimusten myötä yhteensä 14 pelaajasopimusta kaudelle 2018–2019.
Pelaajatilastot – Eetu Martikainen
Pelaajatilastot – Markus Still
SOPIMUSTILANNE 2.5.2018:
Maalivahdit (1):
1 Lari Kukkohovi 2019
Puolustajat (5):
5 Henri Kyllönen 2021
7 Juho-Ville Kyllönen 2019
8 Eetu Martikainen 2020
10 Alejandro Ramirez 2020
28 Micke Niemelä 2019
Hyökkääjät (8):
11 Jesse Niskanen 2019
12 Oscar Leppänen 2019
14 Markus Still 2019
15 Heikki Klemetti 2019
22 Miko Kilpeläinen 2020
23 Teemu Kemppainen 2021
27 Tommi Klemetti 2019
31 Erno Räisänen 2019