Onnistuuko Hokki narraamaan lohia?
Keskiviikkona hienon nousun kahden maalin takaa aina voittoon asti tehnyt Kajaanin Hokki matkaa perjantaina lohipaitojen vieraaksi Vantaalle. Huomisen K-Vantaa -ottelun lisäksi Hokki pelaa etelänkiertueellaan Keravalla HCK:n vieraana.
Hokki nousi keskiviikkoisen voiton saattelemana sarjassa neljänneksi. Matkaa sarjassa yhdeksäntenä majailevaan K-Vantaaseen on kertynyt jo 10 pistettä. Kaiken kukkuraksi lohipaidat ovat pelanneet kaksi ottelua kajaanilaisia enemmän.
K-Vantaa on voittanut viimeisestä neljästä ottelustaan kolme. Sarjan alkukierroksilla jopa kärkisijoja hätyytelleet vantaalaiset pelasivat todella synkän marraskuun, sillä lohipaitojen kymmenen ottelun pistesaalis oli vain 5 pistettä. Vastaavasti Hokki onnistui keräämään marraskuun kymmenestä ottelusta peräti 19 pistettä.
Hokin edellinen pääkaupunkiseudun vierailu jäi varsin vaisuksi, sillä linnapaidat kärsivät 6-4 tappion K-Vantaalle sekä 5-1 tappion HCK:lle. Tuo vierasreissu on edelleen kirkkaana Hokin päävalmentaja Petri Mattilan mielessä.
– Pelattiin silloin huonosti. Me tehtiin sillä reissulla isoja virheitä jatkuvalla syötöllä ja hyvä hyökkäyspelikään ei silloin auttanut. Vantaan peli oli huono, mutta Keravalla me oltiin hyvin pelissä mukana, vaikka numerot oli rajut. Annettiin siellä ilmaiset maalit vastustajalle, Mattila toteaa viitaten HCK-ottelun viiteen päästettyyn maaliin.
Alkukaudella hieman tökkinyt vieraspelaaminen on toiminut linnapaidoilla viime otteluissa jo varsin kelvollisesti, sillä Hokki on voittanut kuudesta edellisestä vieraspelistä neljä. Hokin pääkäskijällä on mielessä selvät sävelet, miten viimekertainen nollan pisteen reissu ei toistu:
– Pelataan paremmin kuin viimeksi ja pyritään tasaiseen suoritukseen molemmissa peleissä. Huomisessa ottelussa valmistautumisen pitää osua nappiin, kun me matkustetaan pitkä matka suoraan Vantaalle. Onneksi ollaan ajoissa perillä, niin me ehditään sitten jumpata kunnolla ja ollaan hereillä ensimmäisessä erässä, Mattila jatkaa.
Hokki jatkaa perjantaina lähes samalla kokoonpanolla kuin keskiviikon kotiottelussa Jokipoikia vastaan. Veikko Karppinen huilaa perjantain ottelun henkilökohtaisten syiden vuoksi. Hänen tilalle kokoonpanoon nousee keskiviikkona huilannut Samu Pyykkönen. Kokoonpanosta ovat sivussa pitkäaikaispotilaat Tuomas Tolonen, Ville Hyvärinen, Anthony Guttig, Mika Koivisto ja Jevgeni Fofanov. Sen sijaan lähes kaksi kuukautta kokoonpanosta sivussa ollut Casper Santanen pakkaa pelivarusteensa mukaan ja hänen pelaaminen lauantain HCK-ottelussa on mahdollista.
Ottelu Vantaan Valtti Areenalla alkaa kello 18.30.