OTTELUENNAKKO: Hokki hakee ottelusarjan tasoitusta kotikaukalossa
Kajaanin Hokin ja Kouvolan KooKoon välinen välieräsarja jatkuu keskiviikkoiltana Kajaanissa. Avausottelussa telineisiin jäänyt ja 2–1-tappion kokenut Hokki lähtee tasoittamaan otteluvoittoja täysin uudenlaisella ilmeellä. Jututimme tiistain iltaharjoitusten jälkeen maalivahti Teemu Seppästä ja vielä alkukaudella KooKoossa pelannutta Ville Rajalaa.
Mestiksen välierät pyörähtivät käyntiin maanantaina. Hokki jäi avausottelussa lähtötelineisiin, eikä linnapaidat enää kyenneet kääntämään avauserän jälkeistä 2–0-tappioasemaa voitoksi. Hokin otteet paranivat pelin edetessä huomattavasti ja kolmannessa erässä kotijoukkue KooKoo joutui puolustuskannalle.
– Vähän jäätiin telineisiin. En tiedä vaikuttiko viikon pelaamattomuus vai mikä oli, että ensimmmäinen erä eilisessä pelissä ei ollut meidän omaa peliä. Parannettiin loppua kohti ja kolmas oli sitten meidän erä, Hokin maalilla peräti 40 kiekkoa kopannut Teemu Seppänen kertaili maanantain tapahtumia.
Uransa kolmansia pudotuspelejä Hokki-paidassa pelaava Seppänen peräänkuuluttaa joukkuelta ehjää 60 minuutin suorista.
– Pienestä se toki jäi eilen kiinni, että maalin pelejähän nämä yleensä ovat. Pitäisi pystyä pelaamaan 60 minuuttia parhaalla mahdollisella tavalla. Varsinkin mitä pidemmälle tässä mennään pleijareita, niin sitä enemmän homma vaikeutuu koko ajan, Seppänen jatkaa.
Torjuntatilaston kärkimies
Seppänen on pelannut Hokki-maalilla tähän mennessä kaikissa pudotuspeliotteluissa. Torjuntaprosentti viiden pelatun ottelun jälkeen on loistava 95,83%, jonka ansiosta Suomussalmelta lähtöisin oleva Seppänen johtaa pudotuspelien maalivahtitilastoa.
– Yleensä playoffeissa joukkuepelaaminen tiivistyy, ja kyllähän me ollaan puolustettu nyt paremmin kuin runkosarjassa, Seppänen paljastaa torjuntatilaston kärkipaikan syyksi.
Pudostuspelien ja runkosarjan suurimmaksi eroksi Seppänen nostaa esiin tunteen, joka välittyy myös maalivahdin tontille asti.
– Nyt on paljon mukavampi pelata, koska kaikki lyövät itsensä likoon. Tunne tulee näissä peleissä paremmin mukaan, joten siinä syttyy itsekin paremmin siihen pelaamiseen. Pitkässä runkosarjassa tulee väkisinkin sellaisia pelejä, ettei sitä tunnetta ole niin paljon ja luotetaan rutiinin tuovan voittoja. Näissä peleissä on se hyvä puoli, että voi vaan tulla hallille ja nauttia päivästä, Seppänen myhäilee.
”Ei voida kuin parantaa eilisestä”
Hokki kohtaa tänä keväänä pudotuspeleissä KooKoon jo kolmatta kertaa peräkkäin. Myös Seppäselle pudotuspelisarja KooKoota vastaan on toinen, joten vastustajan hyökkääjät ovat tulleet 27-vuotiaalle Seppäselle jo hyvin tutuiksi.
– KooKoo tykkää pitää paljon kiekkoa ja he pelaavat aika samantyyppistä peliä mihin olen jo tottunut. Onhan siellä paljon vaarallisia hyökkääjiä, joten kyllä siellä pitää olla hereillä koko ajan, Seppänen painottaa.
Mestiksen pienimpänä pelaajana jo vuosia tunnettu Seppänen odottaa keskiviikkoillan kohtaamisesta tunteikasta ja tasaista kamppailua. Yksi asia on kuitenkin selvä, avausottelusta ei ole enää kuin parantamisen varaa.
– Ei me voida kuin parantaa eilisestä pelistä. Kyllä itsellä on luottavainen olo siinä mielessä, että eilen ei oltu lähelläkään parasta ja silti me hävittiin vain 2–1. Pistetään kaikki likoon ja tehdään homma kaverille vaikeaksi. Samalla tavalla kuin HCK-sarjassa, että ei anneta itse vastustajalle enää yhtään mitään. Jos haluavat jotain, niin se pitää myös ansaita, Seppänen päättää.
Alkukauden seuran kohtaaminen ei tuo Rajalalle erikoiskohtelua
24-vuotiaan Ville Rajalan kausi on ollut värikäs. Rajala aloitti kautensa KooKoossa, mutta alkukausi meni osittain pieleen loukkaantumisten vuoksi. Kouvolassa Rajalalle kertyi yhteensä 21 runkosarjapeliä, joissa syntyi tehot 3+4=7.
Tammikuussa Rajala purki sopimuksen KooKoon kanssa ja siirtyi Suomi-sarjaa pelaavan Kokkolan Hermeksen riveihin. Hermeksessä Rajala ehti pelata vain viisi ottelua, joissa syntyi niin ikään tehot 3+4=7. Oulun Kärpissä juniorivuotensa pelannut Rajala siirtyi aivan siirtorajan kynnyksellä takaisin Kajaaniin.
Kahdella edelliskaudellakin Hokkia edustanut Rajala ei kuitenkaan näe, että hän saisi välieräsarjassa erityiskohtelua, vaikka vastassa on alkukauden seura KooKoo.
– Ei tätä asetelmaa ole tullut hirveästi mietittyä, vaikka alkukauden vastustajan riveissä väänsinkin. Jotain pientä kuittailua sieltä ekassa pelissä tuli, mutta niitä nyt tulee joka pelissä, Rajala hymähtää.
”Puita uuniin heti ensimmäiseltä minuutilta”
Pudotuspeleissä kolme peliä tehoin 0+1 pelanneen Rajalan mukaan KooKoon ja Hokin välinen ero löytyy joukkueiden taisteluilmeestä.
– Kyllä itse näen tällä hetkellä meidän joukkueessa sen vahvuuden, että me käännetään taistelulla ja viimeisen asti yrittämisellä näitä pelejä. Sellaisella röyhkeällä ja fyysisellä pelillä me kammetaan tästä jatkoon, Rajala ennakoi.
Heikkoon ensimmäisen erään avausottelun hävinnyt Hokki aikoo lähteä keskiviikon otteluun täysin uudenlaisella ilmeellä.
– Ihan eri meiningillä lähdetään huomenna. Lyödään puita uuniin heti ensimmäiseltä minuutilta, eikä ruveta katselemaan niin kuin eilen tehtiin. Etuna meillä on vielä kotiaski, joka on toivottavasti huomenna täynnä, Rajala päättää.
Hokin ja KooKoon välinen 2. välieräottelu pelataan keskiviikkona Kajaanin jäähallissa kello 18.30. Lippuja otteluun saa ennakkoon Hokin toimistolta kello 9–15 ja jäähallilta kello 16.30 alkaen.