OTTELUENNAKKO: Hokki pelaa perjantaina 600. runkosarjaottelun Mestiksessä
Kajaanin Hokki kohtaa perjantain Mestis-kierroksella kotikaukalossaan Heinolan Peliitat. Ottelu on kajaanilaisseuralle historian 600. ottelu Mestiksessä. Kunniakasta saavutusta juhlitaan isommin runkosarjan viimeisessä kotiottelussa LeKiä vastaan.
Kaudella 2001-2002 Suomi-sarjan voittanut Kajaanin Hokki nousi Mestikseen kaudelle 2002-2003. Hokin historian ensimmäinen Mestis-ottelu pelattiin 14.9.2002 Kajaanissa Vaasan Sportia vastaan. Ottelu päättyi Hokin voittoon luvuin 4-3 rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Perjantaina 23.1.2015 kajaanilaisseuralle tulee täyteen 600 runkosarjaottelua Mestiksessä. Hokki kohtaa kotiottelussa Peliitat. Hokin 600 runkosarjaottelun taivalta juhlitaan isommin perjantaina 27. helmikuuta. Tuolloin Hokki kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussa LeKin.
Hokki majailee tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla viisi. Matkaa sarjan nelospaikkaa pitävään TuToon on kuitenkin vain kolme pistettä. Peliitat on puolestaan valahtanut sarjajumboksi, mutta heinolalaisilla on matkaa pudotuspeliviivaan vain kuusi pistettä.
Hokki avasi viikon 4-2 -tappiolla Savonlinnassa ja Peliitat joutui puolestaan taipumaan kotonaan Kiekko-Vantaalle loppuluvuin 1-2. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen sätti kovaan sävyyn omiaan keskiviikon esityksen jälkeen ja perjantaina onkin syytä odottaa, että kaukalossa nähdään pirteämpi Hokki.
– Odotetaan paljon ryhdikkäämpää esitystä kotikaukalossa. Pukukopissa ei ole minkäänlaista tyytyväisyyttä keskiviikon esitykseen, Laukkanen toteaa.
– Peli on kuitenkin meillä hyvin kasassa. Nyt vaan pidetään siitä pelistä kiinni ja haetaan parempaa lopputulosta, Hokki-käskijä jatkaa.
Hokki ja Peliitat ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi. Voitot ovat menneet tasan, mutta pisteet ovat Peliittojen eduksi 7-5. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Heinolassa Hokki oli vielä kahden erän jälkeen kiinni voitossa, mutta Peliitat nousi vahvan päätöserän ansiosta voittoon.
– Kolme viikko sitten käytiin Heinolassa ja nokkaan tuli, joten meillä on täällä kopissa revanssimieltä. Emme halua hävitä heille näin lyhyen ajan sisään toistamiseen.
– Peliitat ei ole meille mikään toivevastustaja, sillä me ei ehkä ihan parhaalla mahdollisella tavalla osata pelata heitä vastaan. Keskittyminen omaan pelaamiseen on kuitenkin tärkein juttu, Laukkanen painottaa.
Hokin kokoonpanoon ei suuria muutoksia
Hokki jatkaa perjantain ottelussa samoilla miehillä, millä se pelasi keskiviikkona Savonlinnassa. Antti Kalapudas palaa jääharjoituksiin aikasintaan ensi viikolla ja Samu Pyykkönen on edelleen sivussa kuumeen takia. Hokilta sivussa ovat myös pitkäaikaispotilaat Timo Niemi, Risto Mattila ja Jarkko Heikkinen.
Hokki tekee hyökkäysketjuihin pieniä viilauksia, kun Heikki Klemetti siirtyy pelaamaan kakkosketjun laidalle Antti Kurkisen tilalle. Klemetin tilalle nelosketjun laitaan nousee Eemeli Sormunen. Kurkinen aloittaa ottelun 13. hyökkääjänä.
Peliitat vahvistui viikon alussa kolmella miehellä. Hyökkääjä Eetu-Ville Arkiomaa ja puolustaja Ville-Veikko Eerola saapuivat Heinolaan HPK:sta ja hyökkääjä Henri Ruotsalainen TuTosta. Eerolan sekä Ruotsalaisen on määrä pelata Heinolassa koko loppukauden ajan. Arkiomaan lainasopimus kattaa puolestaan alustavasti kuluvan viikon ottelut.
Peliitat vahvistui myös viime viikolla yhdellä TuTo-pelaajalla, kun Miika Franssila vaihtoi Turusta Heinolaan loppukauden mittaisella sopimuksella. SaiPa-vahti Andreas Bernardin oli määrä pelata Peliittojen maalilla aina tulevan lauantain SaPKo-kohtaamiseen saakka, mutta syystä tai toisesta Bernardia ei nähty keskiviikkona heinolalaisten tolppien välissä.
Kauden aiemmat kohtaamiset:
8.10.2014 Hokki – Peliitat 3-6
18.10.2014 Peliitat – Hokki 3-4 JA
22.11.2014 Hokki – Peliitat 3-1
3.1.2015 Peliitat – Hokki 4-3
13 Mestis-kauteen mahtuu monta värikästä pelaajaa
Hokki on pelannut Mestiksessä yhtäjaksoisesti syksystä 2002 lähtien. Kuluva kausi on Hokille 13. peräkkäinen Mestiksessä. Mestiksen ja I divisoonan maratontaulukossa Hokki on sijalla kahdeksan.
Hokin pitkäaikainen seuratyöntekijä Esa Sirviö muistelee Hokin ensimmäistä Mestis-kautta 2002-2003 edelleen lämmöllä.
– Meillä oli silloin Mestiksen mittapuulla kaksi todellista huippuketjua. Ykkösketjun muodostivat Janne Pesonen–Juha Silvander–Jani Tuppurainen ja kakkosketjutssa pelasivat Sami Kaartinen–Zdenek Eichenmann–Kimmo Happo, Sirviö muistelee.
– Minulla on sellainen kuva, että Mestis oli siihen aikaan kovempi sarja. Silloin ei lähtenyt Liigasta pelaajia KHL:ään ja Liigassa ei pelannut siihen aikaan niin paljon nuoria kuin nyt, Sirviö jatkaa.
Vuodesta 1999 Hokin mukana olleen Sirviön mieleen Hokin ensimmäisiltä Mestis-kausilta on jäänyt erityisesti Jani Tuppuraisen huima urakehitys vanhemmalla iällä. Tuppurainen pelasi Hokissa kolme kautta vuosina 2002-2005. Kaudella 2003-2004 Tuppurainen muodosti yhdessä Tomi Mustosen ja Jean-Philippe Parén kanssa yhden Mestiksen pelätyimmistä ketjuista.
– Tuppurainen oli kentällä ulkopuolella todella fiksu kaveri, mutta kentällä ”Allu” oli vastustajille vaikea pideltävä. Hän oli kokonaisvaltaisesti hyvä jo täällä meillä ollessaan, mutta nyt hän on ottanut lisää kehitysaskelia urallaan, Sirviö myhäilee.
Sittemmin KalPan kautta JYPiin siirtynyt Tuppurainen johtaa tällä hetkellä Liigan pistepörssiä. Keväällä 2012 Tuppurainen pääsi myös edustamaan Suomea MM-kotikisoissa.
Kaikista dominoivimmiksi Mestis-pelaajiksi Hokin historiassa Sirviö nostaa yhden ottelun lainalla pelanneen Oskari Korpikarin ja viidessä ottelussa kymmenen tehopistettä iskeneen Juha Kiilholman. Yksittäisistä pelaajista myös kausina 2002-2004 sekä 2005-2006 Hokkia edustanut virolainen Lauri Lahesalu on jäänyt elävästi Sirviön mieleen.
– Lahesalu oli niitä harvoja virolaispelaajia, jotka ovat pelanneet Suomen sarjoissa. Hän oli erittäin pehmeäkätinen kiekollinen puolustaja. Lahesalu oli siihen aikaan meiltä kova kaappaus, Sirviö kertaa.
Mestaruuskevät 2007 edelleen tarkassa muistissa
Kolmena ensimmäisenä Mestis-kautena Hokki selvitti tiensä pudotuspeleihin, mutta jokaisena keväänä tuloksena oli tippuminen puolivälierissä. Kaudella 2005-2006 Hokki oli jopa lähellä finaalipaikkaa, mutta Mikkelin Jukurit kukisti kajaanilaiset välierissä otteluvoitoin 3-2. Lopulta TuTo vei pronssiset mitalit Hokin nenän edestä.
Kaudella 2006-2007 Hokki saavutti toistaiseksi seuran ainoan Mestis-mestaruuden voittamalla Mikkelin Jukurit finaaleissa otteluvoitoin 3-0. Ratkaisevan ottelun Mikkelissä päättyi Hokin voittoon lukemin 0-1. Aleksi Sillanpää iski ottelun voittomaalin ajassa 57:56. Hokin mestaruuden ratkaissutta 3. loppuottelua voit muistella tästä: https://www.youtube.com/watch?v=ShC8xuWvct4
– Mestaruuskauden joukkue oli pitkälti samanlainen kuin tämän kauden joukkue. Siellä oli paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, joilla oli kova halu kehittyä. Muihin kausiin nähden poikkeuksellista oli myös se, että kuusi pelaajaa suoritti yhtäaikaisesti asepalvelusta, Sirviö huomauttaa.
Sirviön mukaan mestaruuskauden ketju Marko Virtala–Teemu Virtala–Jarkko Hattunen on edelleen yksi seurahistorian parhaista ketjuista. Hattunen ja Virtalan veljeksistä nuorempi Marko pelaavat tällä hetkellä Liigassa. Viime kaudella Mestiksen pistepörssin voittanut Virtala pelaa tällä Venäjän VHL-liigassa. Virtalan mestaruuskauden 58 syöttöpistettä oikeuttaa edelleen Mestiksen syöttöpiste-ennätykseen.
Mestaruuskauden joukkueesta myös Tuomas Nikoskelainen ja Juho Keränen ovat jääneet Sirviön mieleen.
– Keränen on varmaan kautta Hokin historian kovin taklaaja. Nikoskelaisella oli puolestaan loistava lyöntilaukaus, jolla on hän teki paljon maaleja vuodesta toiseen, Sirviö hehkuttaa.

Keväällä 2007 Hokki voitti Mestiksen mestaruuden. Marko Virtala (vas.), Teemu Virtala, Jarkko Heikkinen ja manageri Olli-Pekka Hakkarainen juhlivat mestaruutta yhdessä Kajaanin torilla. Kuva: Kimmo Rauatmaa
Hokin mestaruuteen luotsannut Kai Suikkanen jatkoi Hokin menestysputkea myös seuraavana keväänä, kun Hokki marssi toistamiseen Mestiksen finaaleihin. Tällöin Hokin tyytyminen oli kuitenkin hopeisiin mitaleihin, kun TuTo nappasi mestaruuden otteluvoitoin 3-1.
Hokin mitaliputki jatkui myös keväällä 2009, kun välierissä Sportille niukasti otteluvoitoin 3-2 taipuneet linnapaidat nappasivat pronssimitalit voittamalla TuTon luvuin 3-1.
Hokin Mestis-historian synkimmät hetket koettiin kaudella 2010-2011, kun kajaanilaisseura joutui karsimaan sarjapaikastaan kolmen Suomi-sarjan joukkueen kanssa. Lopulta Hokki säilytti Mestis-paikkansa kahden pisteen marginaalilla RoKiin nähdeen.
– Tuona keväänä 2011 oltiin todella kovilla. Se ei todellakaan ollut kaukana, että oltaisiin menetetty Mestis-paikka, Sirviö muistuttaa.
Kolmella suomalaisella NHL-pelaajalla Hokki-tausta
Hokki on kasvattanut vuosien saatossa useita pelaajia liigapelaajia. Seuraa edustaneita NHL-pelaajia löytyy kolme. Pekka Rinne pelasi kaudella 2003-2004 Hokissa kahdeksan ottelua lainalla Oulun Kärpistä. Rinne on pelannut urallaan 382 NHL-ottelussa Nashville Predatorsin maalilla.
Kuhmolaislähtöinen Janne Pesonen pelasi pari kautta myös Hokin C-junioreissa, jonka lisäksi Pesonen pelasi Hokissa kokonaisen Mestis-kauden 2002-2003.
– Heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien huomasi, että hänestä tulee aivan maailmanluokan pelaaja. Pesonen teki nöyrästi töitä ja hänellä oli todella kova halu mennä eteenpäin, Sirviö muistelee.
Kaudella 2007-2008 iski SM-liigan runkosarjassa 78 tehopistettä ja siirtyi seuraavaksi kaudeksi Pittsburghiin, jossa KuKi-kasvatti pääsi pelaamaan seitsemän NHL-ottelua. Pesonen on voittanut menestyksekkäällä urallaan neljä SM-kultaa, yhden KHL-mestaruuden sekä MM-kultaa keväänä 2011.
Pesosen ja Rinteen lisäksi myös Hokkia kaudella 2009-2010 kymmenessä ottelussa edustanut Joonas Nättinen on pelannut urallaan yhden NHL-ottelun.
Kajaanin Hokin 600:s runkosarjaottelu Mestiksessä perjantaina 23.1. kello 18.30 alkaen!
Ottelu on nähtävissä myös MestisTV:n kautta osoitteesta https://online.elisaviihde.fi/mestis.