OTTELUENNAKKO: Onnistuuko Hokki sysäämään JYP-Akatemian kesälomalle?
Kajaanin Hokilla on keskiviikkona ensimmäinen mahdollisuus napata neljäs puolivälierävoitto ja lähettää JYP-Akatemia kesälomalle.
Hokin ja JYP-Akatemian välinen puolivälieräsarja jatkuu keskiviikkona Kajaanissa. Otteluvoitot ovat Hokille 3-1, joten linnapaidoilla on mahdollisuus katkaista ottelusarja ja sysätä JYP-Akatemia kesäloman viettoon.
Mikäli JYP-Akatemia onnistuu hakemaan voiton Kajaanista, jatkuu puolivälieräsarja alkuperäisestä aikataulusta poiketen jo torstaina Jyväskylässä. Alun perin 6. puolivälieräottelu piti pelata perjantaina, mutta JYPin liigajoukkueen samanaikaisen kotiottelun vuoksi ottelu siirrettiin torstaille. Mahdollinen 7. puolivälieräottelu pelataan alkuperäisen ohjelman mukaan lauantaina Kajaanissa.
Puolivälieräsarjan neljäs ottelu maanantaina Jyväskylässä eteni aina toiseen jatkoerään saakka. Hokin sankariksi nousi lopulta Miska Humaloja., joka laukoi linnapaidoille 2-3-voiton ajassa 85:44. Maali oli 23-vuotiaalle keskushyökkääjälle jo pudotuspelien kolmas.
Mestiksen puolivälieräparien tilanteet: (jatkoon 4 voitolla)
Jukurit – KeuPa HT 4-0
KooKoo – SaPKo 2-2
TUTO Hockey – LeKi 1-3
Hokki – JYP-Akatemia 3-1

Miska Humaloja ratkaisi maanantaina voiton Hokille ajassa 85:44. Humaloja on iskenyt playoffeissa tehot 3+0.
”Tämä on ollut juuri niin tasainen sarja kuin lähtökohta oli”
Lähtökohdat Hokin ja JYP-Akatemian väliseen puolivälieräsarjaan olivat jo alun perin tasaiset. Hokki sijoittui runkosarjassa neljänneksi 95 pisteellä ja JYP-Akatemia viidenneksi 92 pisteellä. Hokki sai siis ottelusarjaan kotiedun, mutta vastaavasti vaakakupissa painoivat myös joukkueiden runkosarjakohtaamiset, joissa JYP-Akatemia oli etevämpi voitoin 2-4.
Hokki-käskijä Jari Laukkasen mukaan ottelusarja on ollut ennakko-odotusten tapaan äärimmäisen tasainen.
– Tämä on ollut juuri niin tasainen sarja kuin lähtökohta oli ja mitä runkosarjan sijoitukset sekä pistemäärät antoivat olettaa. Siinä mielessä tässä ottelusarjassa ei ole ollut mitään yllättävää, jokainen peli voi päättyä kumman tahansa voittoon, Laukkanen summaa.
– Meidän tilastojen mukaan maalipaikat ovat koko lailla tasan sekä tasakentällisin että erikoistilanteissa. Pelikohtaisesti siellä on pieniä heittoja, mutta isossa kuvassa neljän pelin jälkeen tasatahtiin kuljetaan.
Jääkiekon yleisimpiin kliseisiin kuuluu, että ottelusarjojen katkaisupelit ovat johtoasemassa olevalle joukkueelle vaikeita. Laukkanen myöntää miettineensä asiaa peliuransa aikana, mutta valmentajan näkövinkkelistä katsottuna katkaisupeli ei tuo eroa muihin.
– Peliuralla sitä asiaa tuli ehkä enemmän mietittyä. Joskus niitä sarjoja saatiin poikki, joskus taas ei saatu. Mutta valmentajana katkaisupeliin valmistautuminen on aivan samanlainen kuin kaikissa muissa peleissä tässä sarjassa. Esimerkiksi tänään pidimme aivan samanlaiset palaverit kuin aiemmissakin otteluissa.
– Se ”hoki-jargon” katkaisupelien vaikeudesta taitaa kulkea enemmän pelaajien puolella. Peli ratkaisee kuitenkin tuloksen ja tämä on edelleen pelaajien peli, Laukkanen muistuttaa.
Niva palaa kokoonpanoon, Niemi maalille
Linnapaitojen sairastuvalta kuuluu positiivisia uutisia, sillä Janne Niva on palaamassa Hokin pelaavaan kokoonpanoon. Niva huilasi runkosarjan viisi viimeistä kierrosta loukkaannuttuaan Heinolassa. Sen sijaan pitkään kuumeillut Samu Pyykkönen ei ole vieläkään pelikuntoinen.
– Niva on näillä näkymin mukana kokoonpanossa. Hän sai eilen luvan lääkäreiltä, että saa tulla takaisin sorvin ääreen. Saadaan hyökkäykseen verestä voimaa, kun meillä on vähänlaisesti noita hyökkääjiä. Pyykkönen on ollut sairaana jo yli viikon. Hän pääsee kevyesti jäälle aikaisintaan keskiviikkona, joten tämä ottelusarja on hänen osaltaan paketissa, Laukkanen valaisee tilannetta.
Keskiviikkona Hokin maalilla pelaa Timo Niemi. 22-vuotias maalivahti on pelannut tähän mennessä Hokin molemmat kotiottelut torjuntaprosentilla 92,00. Vierasotteluissa Hokin maalia on vartioinut Antti Lehtonen torjuntaprosentilla 92,86.