OTTELUENNAKKO: Saapuuko Da Costa perjantaina Kajaaniin?
Perjantain Mestis-kierroksella Kajaanissa yhteen iskevät sarjassa peräkkäisillä sijoilla majailevat Hokki ja LeKi. Kajaanilaisyleisön suurin huomio kohdistuu täksi kaudeksi Hokista Tapparaan siirtyneeseen Teddy Da Costaan, joka nähdään todennäköisesti Kajaanissa LeKin paidassa. Haastattelimme myös viime aikoina huippuvireeseen yltänyttä Balazs Sebokia.
Kajaanissa nähdään perjantai-iltana sarjaviitosen Hokin ja sarjakuutosen LeKin välinen kamppailu. Hokin ja LeKin välistä piste-eroa on sarjataulukolla kahdeksan pistettä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet 40 ottelua.
Hokki lähtee ottelun kahden ottelun tappioputkessa. Molemmat tappiot tulivat Keski-Suomessa, sillä Hokki joutui taipumaan viime lauantaina Keuruulla luvuin 4-3 ja keskiviikkona Jyväskylässä lukemin 4-2. Linnapaitojen viimeaikaiset otteet eivät ole tyydyttäneet päävalmentaja Jari Laukkasta.
– Suorittaminen on ollut parissa viime pelissä vähän hakusessa. Etenkin puolustamista pitää saada paremmaksi. Se oli jo erinomaisella tasolla Mikkelissä ja hyvällä tasolla kotipelissä TuToa vastaan, mutta siitä ollaan päästetty pikkusen irti, Laukkanen näkee.
– Olemme valmistaneet joukkuetta siihen, että saadaan huomenna aikaiseksi ehjä 60-minuuttinen. Ja silloin kun me pelataan ehjä 60-minuuttinen, niin silloin ei meille mene ainakaan neljää maalia omiin, Hokki-käskijä jatkaa.
Mielenkiintoisen ottelusta tekee myös se, että vielä viime kaudella Hokkia edustanut Teddy Da Costa nähdään suurella todennäköisyydellä perjantaina vierasjoukkue LeKin riveissä. Da Costa oli vielä keskiviikon Mestis-kierroksella LeKin pelaavassa kokoonpanossa.
Da Costa oli viime kaudella Hokin paras maalintekijä, kun ranskalaissentteri teki 48 pelaamassaan ottelussa tehot 25+18=43. Kesällä Da Costa teki yksivuotisen sopimuksen Tapparan kanssa, mutta ranskalainen ei ole mahtunut viime aikoina Tapparan pelaavaan kokoonpanoon. Da Costa on pelannut LeKissä tällä kaudella kahdeksan ottelua, joissa hän on iskenyt kovat tehot 4+6. Da Costan tehosaldo +6 on joukkueen kolmanneksi paras.

Teddy Da Costan lämäri viuhui vielä viime kaudella Hokin paidassa. Nähdäänkö Da Costa perjantaina Kajaanissa?
Hokilla tiukka niskalenkki LeKistä
Tämän kauden keskenäisissä niskan päällä on ollut Hokki, sillä linnapaidat ovat voittaneet viidestä keskenäisestä ottelusta peräti neljä. LeKin ainoa voitto irtosi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa syyskuussa, jolloin LeKi vei pisteet Lempäälässä luvuin 5-3. Hokki on vienyt neljä edellistä kohtaamista maalierolla 19-9.
– LeKi-pelit ovat olleet meille hyviä pelejä. LeKi on lähtenyt pelaamaan myös täällä Kajaanissa aktiivisesti. Silloin kun molemmat joukkueet uskaltavat pelata, niin silloin on hyvä mahdollisuus syntyä hyvää peliä, Laukkanen ennakoi.
Joukkueiden keskenäisissä otteluissa tehokkain pelaaja on ollut Hokin Tomas Mikus tehoilla 4+3. Yli piste per peli tahdilla LeKi-otteluissa kajaanilaisista ovat esiintyneet myös Antti Kalapudas (3+3), Niklas Näppi (1+4) ja Balazs Sebok (0+5).
Vierasjoukkue LeKin pelaajista ainoastaan Sami Holappa (3+2) ja vain kahdessa keskenäisessä ottelussa esiintynyt Masi Marjamäki (2+2) ovat yltäneet piste per peli tahtiin.
Kauden aiemmat kohtaamiset:
26.9.2014 LeKi – Hokki 5-3
31.10.2014 Hokki – LeKi 6-1
1.11.2014 LeKi – Hokki 3-6
12.11.2014 Hokki – LeKi 3-2
29.11.2014 LeKi – Hokki 3-4 JA
Laukkanen Sebokin huippuvireestä – ”En tiedä minkälaista joulupuuroa se on syönyt Unkarissa”
Tällä kaudella 31 ottelussa tehot 7+18 summannut Balazs Sebok on löytänyt viime viikkojen aikana todellisen huippuvireen. Unkarilainen on nakuttanut seitsemässä edellisessä ottelussa tehot 4+6. Keskiviikkona Jyväskylässä Sebok teki Hokin molemmat osumat.
– Olen pyrkinyt tekemään kovasti töitä, joka on myös edellytys pisteiden tekemiseen. Tämä on kuitenkin joukkuepeli, joten sillä ei ole merkitystä, kuinka paljon pisteitä itsellä on. Meidän täytyy voittaa enemmän pelejä ja huomenna me yritämme päästä takaisin oikeille raiteille, Sebok tyytyy kommentoimaan huippuvirettään.
Sebok saapui Kajaaniin kesällä koko kauden mittaisella lainasopimuksella Oulun Kärpistä. Kahdesta loukkaantumisesta tällä kaudella kärsinyt Sebok ei ole kuitenkaan täysin tyytyväinen omaan pelaamiseensa.
– Oma pelaaminen tällä kaudella on ollut melkoista vuoristorataa. Kausi alkoi hyvin, mutta sitten tuli pieni alamäki. Pelaaminen kuitenkin paranee koko ajan, joten täytyy jatkaa työntekoa ja toivottavasti sama pistetahti jatkuu myös jatkossa, unkarilainen summaa.
Sebokin tehosaldo +9 on ylivoimaisesti kajaanilaisjoukkueen paras. Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen onkin ollut tyytyväinen suojattinsa viimeaikaisiin otteisiin.
– Sebok on nostanut joulutauon jälkeen pelaamisensa tasoa. Parhaimmillaan hän on pirun hyvä ja tunnollinen puolustussuuntaan, mutta koko kautta silmättä pitäen se on vielä sellainen osa-alue, jota pitää pystyä parantamaan esimerkiksi kevättä ajatellen.
– Suunta on ollut kuitenkin meidän kannalta hyvä. En tiedä minkälaista joulupuuroa se on syönyt Unkarissa, Laukkanen naurahtaa.
Sebok on pelannut viime aikoina yhdessä Tomas Mikusin ja Niko Saarenpään kanssa. Perjantaina paikan Mikusin ja Saarenpään välissä ottaa kuitenkin Markus Korkiakoski ja Sebok pelaa yhdessä Niklas Näpin ja Antti Kurkisen kanssa.
– (Antti) Kalapudas on nyt valitettavasti sivussa, joten jouduimme tekemään ketjuihin muutoksia. Pelasimme kuitenkin yhdessä jo Mikkelissä, joten tunnen ketjukaverit hyvin. Toivottavasti onnistumme maalinteossa ja pystymme auttamaan joukkueen voittoon.
Tämän kauden viidessä LeKi-kamppailussa Sebok on onnistunut iskemään tehot 0+5. Perjantain kamppailusta Sebok ennakoi tiukkaa kamppailua.
– Siitä tulee varmasti vaikea peli. Tässä sarjassa ei ole yhtään helppoa peliä. Meidän täytyy antaa itsestämme täydet sata prosenttia, jotta pystymme taistelemaan voitosta, Sebok päättää.
Kalapudas toistaiseksi sivussa
Hokin kokoonpanosta ovat sivussa pitkäaikaispotilaat Ville Määttä, Risto Mattila ja Jarkko Heikkinen. Määttä palaa ensi viikolla täysipainosesti joukkueharjoituksiin ja on mukana kokoonpanossa viimeistään maaottelutauon jälkeen. Hokin kokoonpanosta on sivussa myös Antti Kalapudas, joka sai Jyväskylässä lievän aivotärähdyksen.
Sen sijaan vielä keskiviikkona huilannut Riku Toivo palaa Hokin kokoonpanoon. Myös keskiviikkona Jyväskylän reissulla sairastunut ja pelin väliin jättänyt Ville Saukko on jälleen pelikuntoinen. Hokin maalissa jatkaa Jyväskylässä pelannut Antti Lehtonen.
LeKi on menettänyt jo kaksi tämän kauden tehokkainta pelaajaansa. Miikka Männikkö jätti lempääläisseuran joulukuussa ja siirtyi Itävaltaan Graz99ersin riveihin. Aiemmin tällä viikolla Männikkö jätti Itävallan taakseen ja siirtyi Mikkelin Jukureihin loppukauden mittaisella sopimuksella.
Myös LeKin toiseksi tehokkain pistemies Toni Kallela jätti seuran keskiviikkona, sillä Tapparasta lainalla ollut Kallela siirtyi paikallisvastustaja Ilveksen riveihin. Männikön ja Kallelan ohella myös LeKi on menettänyt myös neljänneksi tehokkaimman pistemiehensä Henri Tuomisen joulukuussa Kouvolaan.
Viime otteluista kokoonpanosta sivussa ovat olleet myös LeKin omat sopimuspelaajat Valentin Claireaux, Sami Laakso, Matias Simontaival ja Olli Henriksson. LeKin maalilla torjuntavastuun ovat jakaneet Tappara-vahdit Dominik Hrachovina ja Aaro Peltonen. Keskiviikon kierroksella saukkopaitojen maalissa pelasi Hrachovina.
Hokki – LeKi perjantaina 16. tammikuuta Kajaanin jäähallissa. Ottelu alkaa kello 18.30.
Ottelu on nähtävissä Elisa Viihteen MestisTV -palvelun kautta. https://online.elisaviihde.fi/mestis