OTTELURAPORTTI: Hokki nappasi voiton erikoisesta pelistä
Kajaanin Hokki nappasi keskiviikkoiltana kahden pisteen voiton erikoisen taistelun jälkeen. Vierasjoukkue KeuPa johti ottelua parhaimmillaan 1-4, mutta Hokki nousi ottelussa lopulta voittajaksi voittomaalikilpailun jälkeen luvuin 6-5 (1-3, 4-1, 0-1, 0-0, 1-0).
Hokki ja KeuPa tarjosivat keskiviikkona 897 katsojalle erikoisen kiekko-ottelun, jossa nähtiin peräti kymmenen pelitilannemaalia. Uuden päävalmentajan Kari Rautakorven johdolla otteluun lähtenyt KeuPa näytti jo ottavan täyden pistepotin, kun keuruulaiset siirtyivät ajassa 22:47 jo 1-4-johtoasemaan.
Tehokkaasti ylivoimalla viimeistellyt Hokki kuitenkin käväisi jo 5-4-johdossa pelikellon näyttäessä aikaa 30:47, mutta lopulta ottelussa edettiin aina voittomaalikilpailuun saakka. Kaukaloon paluun tehneen Antti Kalaputaan osumat voittomaalikilpailussa takasivat lopulta linnapaidoille kaksi pistettä.
Voittomaalikilpailussa Hokille voiton torjui kakkosvahtina varsinaisen peliajan toiminut Timo Niemi, joka teki samalla paluun kaukaloon 1,5 kuukauden tauon jälkeen. Niemi selvitti voittomaalikilpailussa yhtä vaille kaikki KeuPan yritykset.
Kahdesta pisteestä huolimatta Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen oli ottelun jälkeen pahasti pettynyt joukkueensa esitykseen.
– Tasakentällisin olimme tänään pahasti jäljessä. Positiivisia asioita olivat ylivoimapeli ja se, että tulimme 1-4-tappioasemasta rinnalle ja lopulta ohikin. Rankkaritkin voitettiin, muutaman kerran olemme ne tuossa hävinneet, Laukkanen perkaa.
− Tärkeintä kuitenkin, että saimme voiton ja kaksi pistettä. Onneksi meidän ei tarvitse matkustaa, vaan saamme yrittää kasvojen pesua kotikaukalossa perjantaina, Laukkanen jatkaa.
Voitosta huolimatta Hokki pysyi sarjataulukossa neljäntenä, kun samaan aikaan myös JYP-Akatemia ja TUTO Hockey nappasivat täydet kolmen pisteen kotivoitot. Hokki on pelannut kolmikosta eniten otteluita.
Laukkanen tyrmistyi heikosta avauserästä
Ottelun avauserässä nähtiin neljä osumaa. Juuso Mörsky vei KeuPan johtoon ottelun toisella peliminuutilla, mutta Hokki tasoitti puntit vain hetkeä myöhemmin. Miska Humaloja ja Lasse Uusivirta petasivat maalin eteen paikan Heikki Klemetille, joka ujutti kiekon taitavasti ohi KeuPa-vahti Petri Pitkäsen.
KeuPa siirtyi ensimmäiselle erätauolle kuitenkin 1-3-johdossa, kun Emppu Pulliainen ja Markus Rämä onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Hokki-luotsi Laukkanen olikin tyrmistynyt joukkueensa heikkoon pelaamiseen avauerässä.
– Kyllähän tuo meidän suorituksemme avauserässä vetää tällaisen vilkkaammankin miehen sanattomaksi. Pelaaminen oli sen näköistä, kuin oltaisiin oltu jossain elokuun ensimmäisessä harjoituspelissä. Sitä täytyy käydä huomenna joukkueen kanssa läpi, Laukkanen puhkuu.
– Peleihin valmistautuminen on meillä pelaajien vastuulla, mutta jos kyse oli valmistavista harjoituksista tai muista valmentajien toimista, niin täytyy miettiä omaakin tekemistä.
Kahdeksassa minuutissa kolmen takaa ohi
Ottelun toinen erä jatkui samalla kaavalla kuin ensimmäinen. KeuPa onnistui lopulta siirtymään kolmen maalin johtoon ylivoimalla, kun Taneli Maasalo löysi kiekon maalille syntyneestä ruuhkasta ja löi kiekon tyhjillään ammottaneeseen Hokki-maaliin.
Vain minuuttia myöhemmin alkoi Hokin kiri. Ensiksi pelin ensimmäistä vaihtoaan pelannut Niklas Näppi laukoi kiekon ranteella maaliin KeuPa-vahti Pitkäsen suosiollisella avustuksella. Näpin maaliin syöttöpisteen kirjautti alkukaudella KeuPaakin edustanut puolustaja Valtteri Parikka.
KeuPan kohtaloksi koitui lopulta Sebastian Kauppilan 2+2 minuutin jäähy korkeasta mailasta. Hokki onnistui iskemään Kauppilan jäähyn aikana peräti kolme ylivoimamaalia vain yhden minuutin ja 20 sekunnin sisään.
Ensimmäinen osuma syntyi kahden miehen ylivoimalla, kun Tomi Wileniuksen lättysyöttö tavoitti kaukaloon palanneen Kalaputaan, joka tälläsi suoraan syötöstä lukemiksi 3-4. Myös Niko Saarenpää merkkasi maaliin syöttöpisteen.
Seuraava osuma syntyi vain 52 sekuntia edellisestä, kun Janne Pälve ja Markus Korkiakoski sahasivat KeuPan alivoimanelikon puhki ja Jesse Puljujärvi sai iskeä b-pisteiden välistä pelin tasoihin. Lisää vettä myllyyn vain 28 sekuntia myöhemmin löi 3-4-maalin syöttänyt Wilenius, joka sai iskeä Hokin johtoon Balazs Sebokin ja Uusivirran oivasta esityöstä.
− Toisessa erässä alivoimalla keskittyminen katosi. Aloimme höntyillä ja kaveri pääsi siitä rokottamaan ja peliin mukaan, KeuPa-käskijä Rautakorpi kertaa.
Kalapudas nousi illan sankariksi
KeuPa onnistui nousemaan tasoihin vielä ottelun päätöserässä, kun Janne Myllymäen viivalaukaus ohitti pahassa maskissa olleen Antti Lehtosen. Keuruulaiset hakivat jatkoajalla ratkaisua vielä ylivoimalla, mutta Hokki-puolustus Lehtosen johdolla piti lukemat tasoissa.
Voittomaakilpailussa Hokin sankareiksi nousivat maalille vaihdettu Niemi sekä kahdesti onnistunut Kalapudas, jonka osumat siivittävät Hokin voittoon luvuin 6-5.
– Vierasjoukkue oli tänään viisi-viisi-pelissä pelissä jotenkin halukkaampi, himokkaampi ja parempikin, Laukkanen tunnustaa.
Hokin ottelut jatkuvat perjantaina kotikaukalossa LeKiä vastaan. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy ja 500 ensimmäiselle on tarjolla hernekettoa!