OTTELURAPORTTI: Huikea kiekkoilta ratkesi voittomaalikilpailussa KooKoolle

Kouvolan KooKoo jätti keskiviikkoiltana jäähyväiset Kajaanille runkosarjaotteluiden osalta. Vauhdikas ja maalirikas ottelu ratkesi lopulta voittomaalikisan KooKoolle luvuin 5-4 (2-3, 2-1, 0-0, 0-0, 1-0).

Kajaanin Hokin ja Kouvolan KooKoon välinen yhteinen Mestis-taival Kajaanissa tuli ainakin toistaiseksi päätökseen. Paikalle saapunut kotiyleisö sai nähdä laadukkaan Mestis-ottelun, josta ei puuttunut tunnetta missään vaiheessa.

KooKoo oli ottelussa kaksi erää selvästi niskan päällä, mutta Hokki pysyi pelissä mukana tehokkaan viimeistelyn myötä. Hokilla oli jopa saumat ottaa ottelusta kolme pistettä, mutta Tomas Mikusin (1+1) 15 sekuntia ennen 3. erän päätöstä lähettämä laukaus kilahti tolppaan.

– Voitto oli lähellä, mutta samalla myös niin kaukana. Oltiin tehokkaita ja ylivoimamaalien ansiosta roikuttiin pelissä mukana, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kiteytti ottelun kuvan.

Valtteri Parikka teki keskiviikkona debyytin Hokki-puolustuksessa. Alkukaudella Ässien ohella myös lainalla KeuPa HT:n riveissä pelannut Parikka esitti läpi ottelun varmoja otteita, joka näkyi myös 20-vuotiaan puolustajan peliajassa. Parikka pelasi ottelussa 41 vaihtoa ja 31:07 minuuttia.

– Viidellä pakilla pelatessa tulee väkisinkin vastuuta. Tämä oli minulle ensimmäinen peli kolmeen viikkoon, joten ensimmäinen erä oli melkoista hakemista. Kaiken kaikkiaan aika paljon parannettavaa jäi omassa pelaamisessa, tuore Hokki-kasvo kommentoi esitystään.

– Mielestäni tämä oli vauhdikas ja hyvätasoinen matsi. Kaksi hyvää joukkuetta vastakkain ja molemmat yrittää parhaansa, niin se tietää yleensä hyvää peliä. Onneksi oltiin avauserän jälkeen vain maali perässä. Toinen ja kolmas erä oli meiltä jo ihan hyvää pelaamista, Parikka jatkaa.

Hokki-puolustuksessa debytoinen Valtteri Parikka pelasi 31:07 minuuttia ja teki yhden maalin.

Hokki-puolustuksessa debytoinyt Valtteri Parikka pelasi 31:07 minuuttia ja teki yhden maalin.

Ottelun avauserää hallitsi täysin vierasjoukkue KooKoo. Vierailijat onnistuivatkin alussa käyttämään paikat tehokkaasti ja siirtyivät 0-2 johtoon Teemu Rinkisen (2+2) ja Henri Tuomisen maaleilla. Hokki nousi kuitenkin erän lopussa maalin päähän, kun kultakypärä Mikus onnistui maalinteossa ylivoimalla komean yksilösuorituksen päätteeksi.

KooKoo lisäsi johtoaan vain hetkeä myöhemmin, kun Rinkinen sai napauttaa Juuso Rajalan (0+3) loistopassista illan toisen osumansa. Hokki onnistui kuitenkin nousemaan jälleen kerran maalin päähän ylivoimalla. Tällä kertaa Balazs Sebokin (0+4) esityöstä sai nauttia Tomi Wilenius (1+1), joka laukoi tarkalla laukauksella avauserän loppulukemiksi 2-3.

Hokki sai aloittaa 2. erän ylivoimalla ja onnistui iskemään kiekon maalin reilun tahkoamisen jälkeen. Sebok ja Wilenius tarjoilivat kiekon viivaan Parikalle, joka tasoitti lukemat KooKoo-vahti Mikko Rämön suosiollisella avustuksella. 3-3-maali oli liikaa myös KooKoo-valmentaja Petri Mattilalle, joka vaihtoi vain yhden kiekon ottelussa pysäyttäneen Rämön pois maalilta.

Tammikuun tulokaspelaajaksi valittu Balazs Sebok nakutti ottelussa tehot 0+4.

Tammikuun tulokaspelaajaksi valittu Balazs Sebok nakutti ottelussa tehot 0+4.

– Wilenius laittoi siihen viivaan ja ammuin vaan silmät kiinni. Tällä kertaa sattui myös uppoamaan sisään, Parikka kertaa osumaansa.

Ennen ottelun puolivälin täyttymistä Hokki siirtyi jo 4-3-johtoon, kun Antti Kurkinen lapioi Mikusin päätypleksin kautta laukoman kiekon KooKoo-maaliin. Toisessa erässä nähtiin vielä yksi osuma, kun Timo-Pekka Heikkisen viivalaukaus leijaili ohi pahassa maskissa olleen Antti Lehtosen.

Kolmannessa erässä ottelu aaltoili päästä toiseen. Erän parhaat paikat siunaituivat joukkueiden kultakypärille Juuso Rajalalle ja Tomas Mikusille. Rajala kuitenkin suti kiekon puoliksi tyhjästä maalista yli ja Mikus kilautti 15 sekuntia ennen päätössummeria tolppaan.

Ottelu oli lähellä ratketa myös jatkoajalla, kun KooKoo pääsi myllyttämään lopussa 40 sekuntia kahden miehen ylivoimalla. Hokin uhrautuvainen alivoimakolmio Miska Humalojan johdolla blokkasi vieraiden vedot ja ottleussa edettiin aina voittomaalikilpailuun. Siinä KooKoollle yhden lisäpisteet varmistivat upeilla ratkaisuilla Heikkinen ja Rajala.

Hokin ottelut jatkuvat viikonloppuna kahdella vierasottelulla, kun joukkue matkaa perjantaina TUTO Hockeyn ja lauantaina LeKin vieraaksi. Seuraavan kotiottelun linnapaidat pelaavat keskiviikkona 18.2. SaPKoa vastaan.