Päävalmentajan katsaus syyskaudesta

 

Elokuussa aloitimme yhteisen matkan, joka kestää aina sen 8-9 kuukautta. Harjoituspelit sujuivat erittäin hyvin. Puhdas sarja ja Suomen cupissa selvittiin kahdeksan parhaan joukkoon, joten sarjaan valmistavat ottelut sujuivat suunnitellusti. Valitettavasti elokuussa alkoi tämän kauden riesa, loukkaantumiset. Parhaillaan sopimuspelaajista oli vain 16 harjoituksissa ja suunnitelmat menivät uusiksi. Käytimme U20 joukkueen pelaajia paljon harjoituksissa. Yhteistyö toimi loistavasti U20 joukkueen valmennuksen kanssa ja nuoret sai hyvää kokemusta Mestis-joukkueen harjoittelusta ja temmosta. Sarjaan valmistautuminen oli siis suurilta osin rikkonaista. Vieläkään ei ole ollut yhtään harjoitusta sillä kokoonpanolla, jonka kokosimme tälle kaudelle.

Sarjasta olemme nyt pelanneet onneksi vasta 24 peliä ja joukkueelle jaoimme sarjan kuuteen jaksoon ja kaksi niistä olemme käyneet ja neljä peliä kolmatta jaksoa. Tavoitteesta olemme jääneet tällä hetkellä lähes joka osa-alueella, mutta pahiten meillä on ollut vaikeuksia alivoima pelaamisessa. Sen takia olemme monta peliä hävinneet ja se onkin suurin kehityskohde kevätkauden peleissä. Onneksi kaikki on vielä mahdollista korjata ja päästä hyvän kevään myötä joukkueen asettamiin tavoitteisiin. Sarjaohjelma on ollut meille suotuisa ajatellen loukkaantumisia. Kevätkaudella otamme muut kiinni pelimäärissä. 

Valmennus haluaisi aina paikkaajia loukkaantuneiden tilalle. Pelaajamarkkinat ovat olleet niukat ja lainapelaajiakin on ollut tosi vähän tarjolla. Tälläkin hetkellä kartoitamme pelaajia kevätkaudeksi meille, sillä loukkaantumistilanne näyttää pahalta. Meiltä on tätä katsausta kirjoittaessa poissa kuusi runkopelaajaa.

Heti ensi viikolla päästään normaaliin pelitahtiin Mestiksessä, sillä pelataan kolme peliä neljään päivään. Voittoja lähdetään hakemaan ja kaikki pistetään likoon jokaisessa ottelussa. Joukkueessa on henki ja työmoraali säilynyt hyvänä, ja jokainen uskoo siihen, että pääsemme keväällä pelaamaan pudotuspelejä!

 

Loukkaantumistilanne tällä hetkellä:

Valtteri Niemi, arvio paluuajasta: tammikuun puoliväli

Arttu Nevasaari, arvio paluuajasta: helmikuun alku

Patrik Forsberg, arvio paluuajasta: helmikuun loppu

Risto Mattila, arvio paluuajasta: kysymysmerkki

Christoffer Seppelin, arvio paluuajasta: kysymysmerkki

Jesper Henriksson, arvio paluuajasta: kysymysmerkki

 

Toivottavasti, saamme keväällä yleisöstä kuudennen kenttäpelaajan – sitä tarvitsemme.

 

Pasi Räsänen,

Päävalmentaja