Pelaajapolku johtaa kohti huippua Kajaanissa
Tällä kaudella Suomi-sarjassa on debytoinut kaksi vuonna 2001 syntynyttä Hokki-kasvattia, Teemu Kemppainen ja Mikko-Matti Paakkola. Tapasimme pojat hallilla urheiluakatemiaharjoituksen päätteeksi, ja katsoimme, mitä kausi on tähän mennessä tarjonnut.
Kaksikko nähdään kentällä lauantaina Huntersia vastaan. He pelaavat yhdessä Miko Kilpeläisen kanssa.
Miten innostuitte aloittamaan jääkiekon, ja millainen on tähänastinen uranne kulku ollut?
Teemu: Aloitin 7-vuotiaana F2-junnuissa. Vanhemmat toimivat innostajina ja kannustajina. Suuri idoli minulle on Teemu Selänne, ja ehkä oma nimikin on sieltä suunnalta saanut ideaa. Kovan työn kautta porras portaalta on edetty kohti aikuisten pelejä ja edustusta.
Mikko-Matti: Kaverikiekosta lähdettiin. Kutsu kävikin siitä F1-junnuihin vuonna 2000-syntyneiden ikäluokan joukkueeseen. Sen jälkeen on kymmenen vuotta treenattu. Nyt on A-junioreihin päästy, ja tavoitteena on tulevaisuudessa paikan vakiinnuttaminen edustukseen.
Millaisia ajatuksia päähän nousi, kun kuulitte pääsevänne kokeilemaan miesten pelejä Suomi-sarjassa?
Teemu: Ainahan sitä on unelmoinut pääsemisestä mahdollisimman korkealle tasolle. Sopimuksen kirjoittaminen edustuksen kanssa oli sen verran iso asia kuitenkin, että meinasi vähän vaikuttaa yöunien laatuun.
Mikko-Matti: Edustuksen valmentajalta tuli soitto, että tulehan keskiviikon aamutreeneihin, tarvitaan pelaaja. Olin töissä, kun puhelu tuli. Pääsinkin sitten mukaan seuraavaan peliin. Kyllähän se kieltämättä mukavalta tuntui.
Olette molemmat syntyneet vuonna 2001 ja päässeet näkemään vuosien ajan toistenne pelaamista ja harjoittelua. Teemu: Mitkä ovat Mikko-Matin suurimmat vahvuudet? Mikko-Matti: Entä Teemun vahvuudet.
Teemu: Maalinteossa Mikko-Matti on kyllä melko kova. Laukaus on hyvä, jalkoja löytyy ja kokoa on, eli oikeastaan kaikki hyökkäyspelin vahvuudet on olemassa.
Mikko-Matti: Teemu on nopea luistimilla. Hän on kova raatamaan kulmissa, mistä irrottelee kiekkoa kavereille.
Opiskelette molemmat 2. asteen koulutuksessa, Teemu Kajaanin lukiossa ja Mikko-Matti Kainuun ammattiopiston turvallisuusalalla. Olette molemmat Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa. Miten olette hyötyneet akatemiasta?
Teemu: Harjoituksissa pääsee tekemään paljon toistoja. Ja kyllähän kolme kertaa kaksi tuntia lisää jääaikaa viikossa on todella hyvä juttu.
Mikko-Matti: Jääajasta on tosiaan hyötyä. Omia vahvuuksiaan pystyy kehittämään vieläkin paremmiksi.
Valitsitte Kajaanin omaksi opiskelupaikaksenne, vaikka varmasti monella liigapaikkakunnallakin olisitte todennäköisesti mahtuneet ikäluokkanne SM-sarjajoukkueisiin pelaamaan. Tähän on varmasti syynsä?
Teemu: Kajaanista tarjottiin hyvää pelaajapolkua, ja tietysti on helpompaa, kun voi kotona asua, eikä tarvitse aloittaa ihan alusta palapelin kokoamista uudessa paikassa. Kyllä koulunkin vaihtaminen tekisi aika hankalaksi asioiden hoidon.
Mikko-Matti: Kotona saa hyvää ruokaa ja välimatkat ovat lyhyet. Ja ainakaan kesken koulutuksen ei olisi ollut helppo lähteä.

Teemu Kemppainen (vas.) ja Mikko-Matti Paakkola ovat Hokin tulevaisuuden lupauksia. (Kuva: Veeti Rissanen)
Miksi toiselle asteelle lukioon tai ammattiopistoon urheiluakatemiaan hakeutuvan kannattaisi valita juuri Kajaani opiskelupaikakseen?
Teemu: Akatemiassa pystyy täällä hyvin rytmittämään koulunkäynnin ja harjoittelun. Treenien jälkeen ehtii rauhassa syödä ja valmistautua ennen kuin lukiolla seuraavat tunnit alkavat.
Mikko-Matti: Hyvä valmennus. Tosi helppoa on keskustella ja kysyä neuvoa, mikä auttaa kehittymään.
Olette pelanneet tänä vuonna pääasiassa A-junioreiden mukana, sekä muutamia pelejä myös B-junioreiden ja edustuksen kanssa. B-juniorit pelasivat erinomaisen syyskauden, mutta jäivät kuitenkin alkusarjalohkonsa kakkoseksi. Olisiko alempi SM-sarja kiinnostanut, jos B-juniorijoukkue olisi sinne venynyt?
Teemu: Olisihan se B:n SM-sarja ollut ihan kova sarja. A-junnuissa pelaajat ovat keskimäärin isompia ja vahvempia ja pelit siksi kovempia.
Mikko-Matti: Olisi kiinnostanut nähdä taso. B-junnuissa kuitenkin ehkä on enemmän taitopelaamista.
Eniten pelejä teille on kertynyt nuorten Mestiksessä, jota saisitte nykyisillä kilpailusäännöillä pelata vielä neljän kauden ajan. Millaisia ovat pelit kyseisessä sarjassa?
Teemu: Aika vauhdikkaita. Päästä päähän mennään. Aika paljon isoja ja vahvoja pelaajia.
Mikko-Matti: Kova tempo on. Maalivahditkin ovat kauttaaltaan hyviä, ja maalinteko haastavampaa. Pääsääntöisesti kovia pelejä.
Kun olette nyt saaneet maistiaisia miesten peleistä, millaiseksi näette mahdollisuutenne pelata ensi kaudella Suomi-sarjaa tai jopa Mestistä?
Teemu: Tavoitteena on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon miesten pelejä. Kovaa työtä se vaatii, ja paikka on ansaittava olemalla kovempi kuin kaveri.
Mikko-Matti: Tavoitteena on saada edustukseen sopimus. Se parantaisi oikeastaan kaikkea urheilijan näkökulmasta.
Mitä terveisiä haluatte sanoa lopuksi kainuulaiselle kiekkoväelle?
Teemu: Toivottavasti mahdollisimman paljon väkeä tulisi hallille kannustamaan edustusta ja B-junioreita, joilla menee tosi hyvin. Kun uusi harjoitushallikin on kohta valmis, olisi hyvä saada lisää väkeä mukaan jääkiekon pariin. Mukaan kannustamaan Hokki takaisin Mestikseen!
Mikko-Matti: Jääkiekon harrastajille: kannattaa harjoitella jalkakikkaa!
Haastattelu: Aki Schroderus, YritysAmis, media-ala
Kuva: Veeti Rissanen, YritysAmis, media-ala