PUDOTUSPELIENNAKKO: Tosipelit alkavat tiistaina

Mestiksen kauan odotetut pudotuspelit alkavat tiistaina, kun HCK ja Hokki kohtaavat ensimmäisessä puolivälieräottelussa Keravalla. Hokin päävalmentaja Petri Mattila povaa Hokin ja HCK:n välisestä tiukkaa vääntöä, josta tunnetta ei tule puuttumaan. Tästä eteenpäin vain voitoilla on merkitystä. 

Puolivälieräsarjan lähtökohdat ovat todella tasaiset. HCK oli runkosarjan neljäs ja Hokki viides. Sarjataulukossa joukkueiden välistä piste-eroa oli viisi pistettä.

Myös joukkueiden keskenäiset ottelut olivat tasaisia. Kaikki ottelut päättyivät kotivoittoihin ja näin ollen voitot menivät tasan 2–2.

Keskenäiset ottelut tällä kaudella:
5.10.2013 HCK – Hokki 5–1
22.11.2013 Hokki – HCK 2–1 VL
14.12.2013 HCK – Hokki 4–2
3.1.2014 Hokki – HCK 6–3

Mattila ja Kotkaniemi povaavat tiukkaa ottelusarjaa

Hokin päävalmentaja Petri Mattila povaa tiistaina alkavasta puolivälieräsarjasta tiukkaa vääntöä. Mattilan mukaan HCK pelaa pitkälti samantapaista kiekkoa Hokin kanssa.

– HCK on aika samantyyppinen kuin meidän joukkue. Molemmat pyrkivät pelaamaan likkuvaa kiekkolista peliä, olemaan agressisiivia ja puolstamaan tiiviisti. Tulee varmasti tiukat väännöt, tunnetta on varmasti pelissä niin kuin pitää olla, Mattila kuvailee.

Tammikuisen Hokki–HCK -ottelun jälkeisen lehdistötilaisuuden myötä koko kansan tietoisuuteen noussut Mikael Kotkaniemi povaa joukkuelleen pitkiä iltapuhteita, sillä Hokki tulee taistelemaan loppuun asti.

– Hokki on erittäin raastava joukkue. Ollaan pelattu tasaisia pelejä ja Hokki pelaa varmasti loppuun asti. Eli todella kova päivätyö joudutaan voittojen eteen tekemään, Kotkaniemi ennakoi.

Tämä voi olla yleinen näky pudotuspeleissä. Tunnetta ei ainakaan tule puuttumaan.

Tämä voi olla yleinen näky pudotuspeleissä. Tunnetta ei ainakaan tule puuttumaan.

Hokki-luotsi Mattila antaa kunniaa HCK:n hienolle runkosarjalle, mutta lupaa samalla, että Hokki ei tule kunnioittamaan keravalaisia enää tässä vaiheessa.

– HCK pelasi hienon runkosarjan. Pitää aina kunnioittaa 56 ottelun puristusta. Jos joku on yläpuoella, niin he ovat pelanneet piirun verran paremmin kuin me. Mutta se kunnioitus jää tälle asteelle ja huomenna kun kiekko tiputetaan jäähän, niin sen jälkeen aletaan ottamaan miehestä mittaa.

– Nollista lähdetään, joten tässä on monta hyvää kapinaa edessä. Marginaalit ovat varmasti pienet. Pitää jaksaa olla kärsivällinen ja malttaa mielensä, Mattila povaa.

Pörssivoittajat joukkueen yhteinen ilonaihe

Kolmatta kautta Hokissa valmentava Mattila oli tyytyväinen Hokin runkosarjaan. Pistetavoitteeseen yltänyt kajaanilaisryhmä pelasi tasaisen runkosarjan, eikä kärsinyt runkosarjassa kolmea ottelua pidempiä tappioputkia. Runkosarjan onnistujia listatessa esiin nousee tutut nimet.

– Virtalan pistepörssin voitto oli hieno asia koko joukkueelle. Myös tulokkaiden pistepörssin ykkönen Timo Hiltunen sekä ranskalaisvahvistukset Guttig ja Da Costa pelasivat hienon runkosarjan.

– Lisäksi taustalla on vielä paljon miehiä, jotka tekivät yli kymmenen maalia. Hyökkäyspäässä syntyi hyvin tehoja ja samaten ylivoimapelissä tuli hyvin onnistumisia, Mattila kertailee.

Peräti seitsemän Hokki-pelaajaa ylitti kymmenen maalin rajapyykin. Riku Toivo oli yksi heistä.

Peräti seitsemän Hokki-pelaajaa ylitti kymmenen maalin rajapyykin. Riku Toivo oli yksi heistä.

Ratkaisijoita kaivataan myös kärjen takaa

Kahtena edelliskautena Kouvolan KooKoolle puolivälierissä hävinnyt Hokki tavoittelee tänä keväänä tiukasti paikkaa mitalipeleihin. Mattilan mukaan maalivahti- ja erikoistilannepelaaminen ovat ottelusarjan lopputuloksen kannalta tärkeässä roolissa.

– Varmasti maalivahtipeli ja erikoistilanteet ovat isossa roolissa. Lisäksi ratkaisevia juttuja on meidän tulivoima vastaan HCK:n tulivoima, eli miten kärkipelaajat onnistuvat. Sitten varmasti kolmos-neloskentästä löytyy niitä tämän ottelusarjan yllättäjiä, jotka nousee isompaan rooliin kuin runkosarjassa. Kärjen takaa kaivataan niitä työmyyriä ja sankareita.

Lisäksi Mattila haluaa nostaa esiin Hokin kokeneet pelaajat, joiden merkitys pudotuspeleissä korostuu entisestään.

– Siinä mielessä on hyvä, että meillä on aika paljon kokeneita pelaajia, jotka ovat olleet aikanaan voittamassa Hokin ainoaa mestaruutta. Näiden pelaajien kokemus nousee tärkeään rooliin ja on arvokasta joukkueelle, Mattila myhäilee.

Jatkaako Mika Koivisto hurjaa virettä myös pudotuspeleissä?

Jatkaako Mika Koivisto hurjaa virettä myös pudotuspeleissä?

Virtala: ”Ei tarviste enää laittaa kelloa aamulla soimaan”

Hokki-kapteeni Teemu Virtala odottaa pudotuspelejä suurella innolla. Mestiksen pistepörssin voittaneen Virtalan mukaan kevään tosipelien tulon huomaa myös joukkueen ilmapiiristä.

– Kyllä sen heti huomaa, että joukkueen tekeminen on paljon pirteämpää. Olen itsekin huomannut, ettei tarvitse enää laittaa kelloa aamulla soimaan, kun herään puoli kahdeksalta linnunlauluun ja valoon. Kroppa alkaa olemaan playoff-kunnossa, kyllä niitä on odotettu, Virtala iloitsee.

Yhden lisämausteen ottelusarjaan tuo peräti 530 kilometrin välimatka. Kapteeni-Virtala muistuttaa, että keskittyminen pidetään vain yhdessä ottelussa kerrallaan.

– Joka peliä lähdetään voittamaan. Peli kerrallaan mennään eteenpäin, Virtala tiivistää.

Niskakangas HCK-otteluiden tehomiehenä

Hokin ja HCK:n keskenäisten otteluiden tehomiehenä on häärinyt hieman yllättäen Arttu Niskakangas, joka iski keravalaisia vastaan tehot 2+3=5. Myös ranskalaisduo Anthony Guttig (0+4)–Teddy Da Costa (3+0) on ollut hyväässä vireessä HCK-otteluissa.

Hokin pistepörssi HCK-otteluissa:

1. Arttu Niskakangas 2+3=5
2. Anthony Guttig 0+4=4
3. Teddy Da Costa 3+0=3
4. Teemu Virtala 1+2=3
5. Samu Pitkänen 1+1=2
6. Timo Hiltunen 1+1=2
7. Miska Humaloja 1+1=2
8. Janne Pälve 0+2=2
9. Riku Toivo 1+0=1
10. Anssi Rantanen 1+0=1
11. Veikko Karppinen 0+1=1
12. Clemens Unterweger 0+1=1
13. Casper Santanen 0+1=1
14. Arttu Heikkinen 0+1=1

18 ottelun maalittoman putken katkaissut Arttu Niskakangas vastasi ottelun voittomaalista.

Arttu Niskakangas on ollut tehoilla 2+3 tehokkain pelaaja HCK-otteluissa.

HCK:n ja Hokin välinen puolivälieräsarja alkaa tiistaina Keravalla. Kajaanissa pelataa ensimmäisen kerran torstaina. Kaikki pudotuspeliottelut alkavat kello 18.30.