Puheenjohtajan palsta: Virheitä on tehty, mutta niistä on opittava

Kausi on ollut meille haastava. Se on ollut raskas niin joukkueelle kuin organisaatiolle. Sitä ei voi kiistää.

Tulokset eivät ole olleet tämän vuoden puolella sitä mitä on haluttu. Moni tiukka ottelu on hävitty katkerasti viime hetkillä.

Mestis on kova sarja. Urheilullisesti erot sarjan sisällä eivät ole kuitenkaan järin suuret. Olemme näyttäneet tällä kaudella, että pärjäämme kenelle vain. Olemme voittaneet kaikki joukkueet vähintään kerran.

Sarjassa menestyminen vaatii kuitenkin tasaista suorittamista. Siihen meidän materiaalimme ei ole valitettavasti riittänyt.

Lähdimme sarjaan nousijana ja yleensä sarjanousijalle ensimmäinen kausi on haastava. Joukkueen rakentaminen meni pitkälle kesään ja tuossa vaiheessa muut seurat olivat joukkueen rakennuksessa pitkällä. Virheitä on kuitenkin tehty ja siitä meidän pitää kantaa vastuu.

 

Työsarkaa meillä riittää nyt ja tulevaisuudessa. Millään Mestis-seuralla ei ole helppoa, mutta me lähdemme siitä, että talous kestää meillä seuraavan 5, 10 ja 15 vuoden päästä.

Tällä kaudella kotiotteluiden yleisömäärät ovat jääneet ennakoitua pienemmiksi. Toisaalta vaikka yleisömäärät katsomossa ovat pienentyneet, niin Mestistä kulutetaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Katsojamäärät sarjan siirryttyä Ruudulle ovat nousseet räjähdysmäisesti.

Varmasti moni meidänkin kotipelien katsoja on seurannut pelejä kotisohvalta. Siinä meillä ja muilla seuroilla on jatkossa iso haaste, miten saamme katsojat kotisohvalta tulemaan halliin.

Uuden kauden rakentaminen aloitetaan välittömästi kevään pelien jälkeen. Olemme jo pitkälti tunnistaneet ne virheet, joita olemme tällä kaudella tehneet niin taloudellisesti kuin urheilullisesti.

Urheilullisesti meidän pitää ottaa ISO askel eteenpäin. Se on meillä selkeä tavoite tuleville kausille. Kuuta ei tavoitella taivaalta ja etenemme talouden ehdoilla, mutta Mestiksen pudotuspelit on meille selkeä tähtäin ensi kaudella.

Lähdemme siitä, että Kajaanissa pelataan Mestis-kiekkoa myös jatkossa. Olosuhteet Kajaanissa antavat tulevaisuudessa mahdollisuuden pelata Mestis-kiekkoa. Ne ovat tärkeitä asioita pitkällä aikavälillä.

Uusi harjoitusjäähalli on ollut iso asia koko maakunnalle. Toivottavasti uuden jäähallin myötä saamme kasvatettua jatkossa lisää omia kasvatteja joukkueeseen.

 

Aurinkoista kevättä!

Terveisin,
Pasi Halonen
Hokki Kainuu Oy:n puheenjohtaja