Pyry ja Kiekko-Espoo suosikkeina kauteen – ”Haluamme olla samassa taistelussa mukana”
Hokki lähtee tänään perjantaina alkavaan sarjakauteen tavoitteenaan paikka Mestis-karsintoihin. Samoista paikoista on kuitenkin tulossa kova taistelu, sillä sarjan kärkipäässä on monia vahvoja joukkueita.
– Sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvat selkeästi Nokian Pyry ja Kiekko-Espoo, heillä on todella vahvat ryhmät. Me haluamme tietenkin olla samassa taistelussa mukana. Lisäksi sarjassa on muitakin vahvoja joukkueita, Hunters on vahva, samoin JHT ja Laser HT, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen arvioi.
– Moni joukkue kamppailee samoista sijoista. Luulen, että sarjasta tulee tasainen. Meidän pitää vain tehdä koko ajan töitä kevättä kohti ja napsia pisteitä.
Pudotuspeleihin sarjassa pääsee kahdeksan joukkuetta. Mestis-karsintoihin etenevät välierien voittajat.
– Kisa pudotuspeleihin tulee olemaan kova. Kun sarjaa on pelattu noin 15 ottelua, nähdään missä kukin liikku. Meidän oma keskittyminen on kokonaan omassa tekemisessä.
Kaksijakoinen otteluohjelma
Hokin otteluohjelmassa on mielenkiintoinen tilanne, kun runkosarjan kuusi viimeistä ottelua pelataan kaikki Kajaanissa.
– Sarja on meidän kannalta aika kaksijakoinen: pelaamme kaikki vieraspelit syksyn aikana ja vuoden vaihteen jälkeen meillä on pelkkiä kotipelejä. On vaikea sanoa onko se hyvä vai huono asia.
Omista pelaajistaan Niiranen nostaa esiin kuusi eri pelaajaa.
– En mieluusti nimeäisi erikseen ketään, koska koen tämän olevan niin joukkuepeliä. Jos joitain nimiä pitää nostaa, niin hyökkääjistä nostaisin Tuomas Komulaisen ja syksyn pelien perusteella Arttu Leskisen, Heikki Klemetin ja Erno Räisäsen. Pakeista tulokaskautta pelaavaa Henri Kyllöstä sekä tietenkin Risto Mattilaa kannattaa tarkkailla.

Jukka Niiranen suosittelee tarkkailemaan Henri Kyllösen otteita tulevalla kaudella. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Näin pelataan:
Runkosarjassa pelataan 17 joukkueen kaksinkertainen sarja (32 ottelua). Tämän jälkeen kahdeksan (8) parasta jatkaa ylemmässä loppusarjassa ja yhdeksän (9) seuraavaa alemmassa loppusarjassa.
Ylemmässä loppusarjassa pelataan yksinkertainen sarja (7 ottelua) ja alemmassa loppusarjassa myös yksinkertainen sarja (8 ottelua). Runkosarjan pisteet jäävät voimaan jatkosarjoihin.
Ylemmän loppusarjan seitsemän (7) parasta etenee suoraan pudotuspeleihin. Ylemmän jatkosarjan 8:s kohtaa yksiosaisessa villi kortti -kierroksen ottelussa kotonaan alemman loppusarjan voittajan. Tämän otteluparin voittaja menee pudotuspeleihin sijalle 8.
Suomi-sarjan puolivälieriin pääsee 8 joukkuetta. Puolivälierät pelataan otteluparein 1.–8., 2.–7., 3.–6. ja 4.–5. Ottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä ja jatkoon pääsyyn tarvitaan kolme voittoa (pelataan paras viidestä -järjestelmällä). Voittajat jatkavat välieriin.
Välierät aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Jatkoon päässeistä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras kohtaa toiseksi heikoimman. Kolme voittoa välierissä saavuttaneet joukkueet selviytyvät Mestis-karsintaan.
Suomi-sarjan mestaruus ratkeaa samalla tavalla kuin viime kaudella, eli mestari on paremmalta sijalta Mestis-karsintoihin etenevä joukkue.
Harjoitusottelut:
Pe 10.8. klo 18.30 Jokipojat–Hokki 5–1
To 16.8. klo 18.30 Hokki–Jokipojat 2–3
Pe 24.8. klo 18.30 RoKi–Hokki 2–1 JA
Ti 18.9. klo 18.30 Hokki–RoKi 3–4
Suomen Cup
2. kierros:
La 1.9. klo 18.30 Hokki–LiKi 7–0
Su 2.9. klo 16.00 SoKi–Hokki 2–11
3. kierros:
Ke 5.9. klo 18.30 Hokki–Riemu 8–3
Pe 7.9. klo 18.30 SaPKo–Hokki 5–1
Joukkueet kaudella 2018–2019
D-Kiekko (Jyväskylä)
FPS (Forssa)
Haukat (Järvenpää)
HC Giants (Hollola)
HCIK (Kaarina)
Hokki (Kajaani)
Hunters (Porvoo)
JHT (Kalajoki)
KHT (Pori)
Kiekko-Espoo
Laser HT (Oulunsalo)
Muik Hockey (Uusikaarlepyy)
Pyry (Nokia)
Raahe-Kiekko
Riemu (Jyväskylä)
S-Kiekko (Seinäjoki)
Titaanit (Kotka)