Riku Korhonen – Maalitykki
”Kun paikka tulee niin yleensä laitetaan kiekko maaliin”.
Näin Riku Korhonen kuvaili itseään Hokkiin tullessa. Kuluvan kauden aikana hän on kuitenkin odottanut maalipaikan tulemista, vaan on myös pystynyt luomaan itselleen tekopaikkoja.
– Suomi-sarjassa on enemmän tilaa ja aikaa, niin maalipaikkoja pystyy tekemään paljon enemmän itselleen. Nyt olen pyrkinyt laukomaan muutenkin enemmän kuin aikaisemmin. Näyttää siltä, että melkein jokainen laukaus menee maaliin. Mikäpä siinä, mukavahan niitä maaleja on tehdä, Korhonen kertoo.
Ensimmäinen kausi Kajaanissa sujui Korhosella hyvin. Laituri pääsi pelaamaan yhteensä 49 ottelua Mestiksessä. Etenkin kauden alku oli Korhosella tehokasta, sillä ensimmäiset 16 ottelua tuotti tehot 3+5.
– Yllättävän paljon sain pelattua siihen nähden, että oli ensimmäinen kauteni. Alussa tuli hyvin onnistumisia, mutta loppukausi meni huonommin.

Riku Korhonen on Hokin maalipörssin kärkinimi. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Runkosarjan aikana Korhonen paukutti yhteensä 19 maalia. Edellisen kerran SuPS-kasvatti on päässyt samoihin maalilukemiin C-nuorissa YJK/JHT:ssa. Jatkosarjassa tehoilu on jatkunut, sillä 6 ottelua on tuottanut tehot 4+1.
– En kyllä tiedä mistä maalivire johtuu. Olemme saaneet hyvän ketjun kasaan, peli toimii hyvin Maran (Vitolins) ja Hessun (Klemetti) kanssa. Alkukausi olisi voinut mennä paremminkin, kun oli loukkaantumisia ja armeijakiireitä.
– Jollakin on niitä maaleja tehtävä. Paikkoja olen saanut yllättävän hyvin, eikä niitä ole tullut tuhlailtua. Joissakin pelissä on tullut se 20 laukausta ilman maalia, mutta yleensä on tullut osuttua tolppien väliin.
Osasyyksi erinomaisen maalivireen löytymisestä Korhonen löytää laukauksen hiomisen paremmaksi.
– Jonkin verran on tullut treeneissä lauottua sellaisista paikoista ja asennoista, mistä ei normaalisti pelissä laukoisi. Siellä olen pyrkinyt kehittämään laukausta paremmaksi.
Hokin valmennusjohdolle Korhonen on luottopelaaja. Hän ei ole pelkkä puhdas hyökkäyspään peluri, vaan roolia löytyy myös alivoimalla.
– Rikulla on tällä kaudella ollut täysin erilainen rooli kuin muutamaan vuoteen. Roolia hänelle on tullut paljon, on tullut ylivoimat ja alivoimat ja paljon peliaikaa. Sen ruudun hän on pystynyt täyttämään hyvin, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.
– Rikulla on nyt tullut eniten maaleja moneen vuoteen. Hän on suoraviivainen hyökkääjä, joka on hyvä laukomaan puolustajan jaloista pienestäkin tilasta ja yllättävien ratkaisujen tekemisessä, Niiranen kuvailee.
Kauden harvoissa otteluissa, joissa Korhonen ei ole päässyt maaleille on hänestä ollut nähtävillä turhautumista omaa tekemistä kohtaan.
– Riku hakee täydellisyyttä koko ajan. Näen sen hyvänä asiana, että haetaan aina parasta. Hän on erittäin kriittinen omaa sekä kentällisen peliä kohtaan ja se on hyvä asia. Välillä hän on jopa turhankin kriittinen.
-JH

Korhonen on päässyt aikaisempaa isompaan kiekolliseen rooliin Suomi-sarjassa. (Kuva: Tuomas Juntunen)