Risto Mattila: ”Luvassa hieno kamppailu”
Hokin viikonloppu käynnistyy perjantai-iltana Laser HT:n isäntänä. Ottelu on joukkueiden kauden toinen keskinäinen. Aiemman kohtaamisen Laser vei nimiinsä voittolaukauskilpailun jälkeen luvuin 4–3.
– Laser on luisteleva ja hyvä ryhmä, jolla on todella vaarallinen ykköskenttä, jonka kanssa pitää olla tarkkana. Maalivahtina on itselle tuttu Sami Väliharju. Häneltä voi tulla minkälaista päivää tahansa, Hokin tehopuolustaja Risto Mattila ennakoi.
Laserin riveissä pelaa Väliharjun lisäksi Mattilan entisistä joukkuetovereista myös Ville Rajala ja Janne Pälve.
– Kyllähän siitä tulee extralatausta, Rajalan kanssa viestiteltiinkin jo, että tulee hieno kamppailu. Mukava pelata kavereita vastaan.
Hokki lähtee viikonloppuun sarjakärjestä 49 pisteen potilla. Joukkueen alkukauteen puolustaja on tyytyväinen.
– Ollaan napsittu tosi hyvin pisteitä nyt. Parannettavaahan meillä tottakai on, kuten kaikilla. Tähän asti olemme pelanneet ihan hyvin ja yritämme vielä kehittää peliä parempaan päin.

Risto Mattila povaa perjantaille hienoa kamppailua. (Kuva: Tuomas Juntunen)
Alkukauden arvosanana 7-
Mattilan alkukausi on tehopisteiden valossa ollut hyvä. 20 ottelussa hän on tehnyt tehot 6+15 ja on joukkueen pistepörssin kuudentena.
– Omalta osalta tämä alkukausi on semmoinen seiska miinus, ihan kohtalainen. Vielä pitää parantaa kokonaisvaltaisesti, pitää tehdä enemmän tulosta ja puolustaa paremmin.
Ennen joulua joukkue pelaa vielä kuusi ottelua, joista kaksi tulevana viikonloppuna.
– Edessä on vielä tiukka rypistys, josta pitää ottaa mahdollisimman paljon pisteitä. Vielä kuusi kertaa pitää ladata kaikki likoon joukkueen kanssa ja sitten pääsee joulun viettoon. Siitä lähdetään, että päästään lähtemään joulutauolle sarjakärjestä, Mattila linjaa.
Viikonlopun ottelut:
Pe 30.11. klo 18.30 Hokki–Laser HT
La 01.12. klo 17.00 Hokki–Muik Hockey
Perjantain ottelussa on nuorisoteema! Ennen ottelua Hokin juniorijoukkueet saattavat Edustuksen pelaajat jäälle ja samalla otetaan joukkueiden yhteiskuva.