Risto Mattila palaa Hokki-paitaan!

Kajaanin Hokki saa joukkueeseensa todellisen huippuvahvistuksen, kun puolustaja Risto Mattila palaa Kajaaniin.

Mattila on edustanut Hokkia urallaan aiemmin vuosina 2014–2017, joiden aikana tehopuolustaja pelasi 110 ottelua ja takoi niissä tehot 19+58=77. Kaudella 2016–2017 hän oli Hokin tehokkain pistemies tehoilla 9+24=33.

Viime kaudella 27-vuotias Mattila kiekkoili Mestiksessä Hermeksen ja Ketterän paidoissa yhteensä 44 peliä tehoin 5+24=29.

– Ristolla on vahva Hokki-tausta ja hän oli täällä kapteenistossa Mestiksessä. Tiedämme millainen pelaaja saadaan tänne ja hän tietää miten täällä toimitaan. Hän on ihanteellinen pelaaja meille, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.

– ”Ripe” tuo johtajuutta ja kokemusta joukkueeseen, sekä ison panoksen meidän kiekolliseen peliin ja erikoistilanteisiin. Sitä kautta hän tuo panoksen myös joukkueen menestykseen.

Mattila on ollut kahdesti Mestiksen puolustajien pistepörssin neljäs ja kerran kolmas.

Risto Mattila palaa Hokki-paitaan tulevaksi kaudeksi. (Kuva: Tuomas Juntunen)

”Kajaaniin on mukava tulla takaisin”

Kolmen kauden ajan Kajaanissa aiemmin pelannut Mattila palaa Kajaaniin hyvillä mielin.

– Minulla on hyvät tuntemukset paluusta Kajaaniin, tunnen paikat ja talon tavat. Kajaanista on minulle hyviä muistoja, joten on mukavaa tulla takaisin, Mattila intoilee.

– Hokin tarjoama kokonaisuus oli kaikin puolin paras itselleni ja perheelleni.

Tulevan kauden tavoitteeksi Mattila asettaa ehjän kauden pelaamisen.

– Henkilökohtaisesti tavoitteenani on pelata mahdollisimman hyvä ja ehjä kausi, ja sitä kautta auttaa joukkuetta niin paljon kuin mahdollista.

Mattilan sopimuksen myötä Hokilla on kasassa 22 pelaajasopimusta kaudelle 2018—2019.

Pelaajatilastot – Risto Mattila

SOPIMUSTILANNE 13.7.2018:

Maalivahdit (2):
1 Lari Kukkohovi 2019
74 Tomi Rautio 2019 (+optio 2020)

Puolustajat (7):
2 Risto Mattila 2019
5 Henri Kyllönen 2021
8 Eetu Martikainen 2020
9 Juho-Ville Kyllönen 2019
18 Anton Kokkonen 2019
28 Micke Niemelä 2019
77 Alejandro Ramirez 2020

Hyökkääjät (13):
11 Jesse Niskanen 2019
12 Oscar Leppänen 2019
14 Markus Still 2019
15 Heikki Klemetti 2019
17 Jussi Vikholm 2020
19 Arttu Leskinen 2019
21 Miko Kilpeläinen 2020
23 Teemu Kemppainen 2021
27 Tommi Klemetti 2019
29 Jimi Nylund 2019
31 Erno Räisänen 2019
44 Tuomas Komulainen 2019
47 Jesperi Viikilä 2019