Risto Mattilalle pyöreät luvut täyteen – ”hauskaa on ollut”
Kajaanin Hokin puolustaja Risto Mattilalle tulee perjantain ottelussa Heinolan Peliittoja vastaan täyteen komea 400 ottelun rajapyykki. Hän on 17. pelaaja, joka pääsee tuohon komeaan tasalukemaan.
Hokissa Mattila on tahkonnut Mestistä 235 ottelun verran. Lisäksi Kärppien kasvatti keräsi vyölleen 39 Hokki-peliä Suomi-sarjassa.
31-vuotiaalle puolustajalle tasalukema tulee täyteen sopivasti hänen entistä joukkuettaan vastaan. Peliitoissa Mattila pelasi kausilla 2012-2013 ja 2013-2014.
– Pitkä pätkä on nyt vedetty ja hauskaa on ollut. Heinolassa oli aikanaan mukavat pari kautta ja siellä oma Mestis-ura oikeastaan alkoi. Peliitoista on vain lämpimiä muistoja. Nyt perjantaina heidät pitäisi pystyä kaatamaan, Mattila tuumii.
– Hokissa on aina hoidettu hommat hyvin ja organisaation on ollut hyvä, kaikki on hoitunut hyvin.
Mattilalla on kasassa 213 pistettä, joilla hän on sarjan kolmanneksi eniten pisteitä tehnyt puolustaja.
Hänen edellään ovat vain 283 pistettä tehnyt Pasi Järvinen ja 221 pisteeseen yltänyt Jarkko Heikkinen.
– Onhan noita pisteitä tullut. Aina on rooli ollut sellainen, missä niitä pitää tullakin. Ainahan noita voisi enemmänkin tulla, Mattila sanoo.
Harjoituskaudella muutamasta pelistä sivussa ollut Mattila on kauden ensimmäisissä yhdeksässä ottelussa tehnyt tehot 1+2. Tehot ovat tulleet viidessä edellisessä ottelussa.
– Kausi on lähtenyt vähän nihkeästi liikkeelle, mutta tässä yritetään parantaa kauden mittaan.
– Kyllähän se (poissaolo) vähän vaikutti. Mutta eipä sille mitään voi, päivä kerrallaan mennään nyt parempaan suuntaan.
Hokin alkukausi on ollut nihkeä. Yhdeksästä ottelusta joukkue on saalistanut seitsemän pistettä ja on sarjan jumbosijalla. Perjantainen vastustaja Peliitat on sarjassa yhdeksäntenä. Heillä on 10 ottelun jälkeen 12 pistettä.
Puolustaja näkee selkeän reitin takaisin voittojen tielle.
– Nyt on painopiste ollut harjoituksissa puolustuspään puolustuspelaamisessa ja viisikon tiiveys. Kun sitä parannetaan, niin alkaa voittojakin tulemaan, Mattila uskoo.
– Peliittoja vastaan pidetään tiivis viisikkopeli, ja hyökätään ja puolustetaan yhdessä. Niillä Peliitat kaatuu.
Epin kanta
Hokin myyntiketjun ykköstykillä Epi Sirviöllä on vain pelkkää hyvää sanottavaan Mattilasta.
Sirviö maalailee tehopuolustajalle paikkaa oman Hokki-uransa aikaisista pelaajista koostuviin tähdistökenttiinsä.
– Ripen kanssa on ollut aina erittäin mukava toimia, niin hallissa kuin sen ulkopuolella. Hänen vahvuutensa on kovat avaussyötöt ja ehkäpä Mestiksen kovin lämäri suoraan syötöstä, Sirviö maalailee.
Eniten pelanneet Mestiksen aktiivipelaajat:
- Samu Pyykkönen (408 ottelua)
- Risto Mattila (399)
- Samu Markkula (368) KOOVEE
- Christoffer Seppelin (331)
- Anton Ollikainen (318) K-Espoo
Epin Mestiskauden all stars (vähintään 30 peliä Hokissa):
- ketju
Jani Tuppurainen – Sakari Manninen – Janne Pesonen
Antti Halonen – Mikael Seppälä
- ketju
Teemu Virtala -Michal Kristof – Marko Virtala
Risto Mattila – Jarkko Heikkinen
- ketju
Kimmo Happo – Jean-Pierre Pare – Sami Kaartinen
Lauri Lahesalu – Mikko Saavinen
- ketju
Juho Keränen – Veikko Karppimen – Niko Saarenpää
Antti Ylönen
mv Pasi Häkkinen
mv Teemu Seppänen
mv Joni Myllykoski
Tässä aika kova nippu myös kainuulaisuutta.