RoKi vahvempi Rovaniemen keskiviikko-illassa

Kolmella kentällisellä Rovaniemelle saapunut Hokki nousi neljästi tasoihin, mutta joutui taipumaan tappioon RoKille jatkoajalla lukemin 5–4 (2-2, 2-1, 0-1, 1-0).

Kaksi aikaisempaa harjoituspeliään voittanut Kajaanin Hokki jatkoi valmistautumistaan tulevaan kauteen kohtaamalla RoKin vieraissa keskiviikko-iltana. Ottelun avausmaalin pääsi iskemään RoKin sveitsiläisvahvistus Riccardo Sartori reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Hokki kiri tasoihin erän puolivälissä, kun Niko Saarenpää katkoi puolustuksen syötön ja tarjoili Alex Olkinuoralle vetopaikan, jonka laituri hyödynsi terävällä kudillaan.

Erän loppupuolella molemmat joukkueet maalasivat vielä kertaalleen, ensin isäntien Tino Metsävainio ohjurillaan ja vain yhdeksän sekuntia ennen erätaukoa Hokin Peter Gápa toi ottelun tasoihin komealla uitolla maalivahdin längistä.

Hokki nousi vielä kahdesti ottelussa rinnalle, kun Tommi Klemetti ja Niko Saarenpää nollasivat vuoroillaan kotijoukkueen johdon. Sitkeä taistelu ei kuitenkaan huipentunut voittoon, kun ex-Hokki Jarkko Harjula iski RoKille voittomaalin jatkoajalla ja sinetöi loppulukemat 5–4.

– Eilinen oli meille hyvä ja tiukka taistelu. Puolustus oli tiukkaa ja hyökkääminen hyvää ja pystyimme haastamaan RoKin hyvin. Meidän pelille tämä ottelu teki hyvää, saimme sitä kehitettyä eteenpäin. Pelaajillekin tässä oli hyvä mittari siitä, miten hyvin he pystyvät mittelemään Mestis-pelaajien kanssa, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kommentoi.

Positiivisesta tuloksesta huolimatta Niiranen löytää vielä kehitettävää joukkueensa pelaamisesta.

– Kehitettävää on vielä jokaisella osa-alueella. Tuollainen pelinopeus ja pelin kääntyminen puolustuksesta hyökkäykseen on aina nopeampaa kun mennään Mestikseen. Harjoituspelit ovat kuitenkin harjoitustapahtumia ja etenkin tärkeitä viisikkopelin harjoitustapahtumia. Siinä tuo eilinen palveli meitä erittäin hyvä. Tulos oli hyvä, mutta edessä on vielä valtavasti töitä.

Seuraavan kerran kajaanilaisjoukkue pelaa heti perjantaina, kun vastaan asettuu vieraskaukalossa Kokkolan Hermes.

– Meillä on tässä kovat kolme päivää, eilen olimme Rovaniemellä ja huomenna Kokkolassa. Lisäksi A-nuoret pelaavat vielä viikonloppuna A-nuorten pelejä, tässä mennään kyllä kovalla fyysisellä rasituksella. Haaste on huomisella kova, pelaamme Mestis-joukkuetta vastaan vieraskentällä ja ehkä vähän väsyneenä. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten hyvin meidän peli pysyy kasassa.

Niko Saarenpää teki RoKia vastaan tehot 1+1.

RoKi-Hokki 5–4 (2-2, 2-1, 0-1, 1-0) JA

Maalit:
2.23 1-0 Sartori (Järvelä)
10.09 1-1 Olkinuora (Saarenpää)
11.11 2-1 Metsävainio (Seppelin, Klytseroff)
19.51 2-2 Gápa (H. Klemetti, T. Klemetti)
23.00 3-2 Sartori (Metsävainio, Järvelä) YV
23.36 3-3 T. Klemetti (Tuikka, H. Klemetti)
30.16 4-3 Pietilä (Antinaho, Hermonen) YV
58.54 4-4 Saarenpää IM
61.14 5-4 Harjula (Komulainen, Pietilä) VoM

Torjunnat:
Rasmus Reijola 8+13+7+0=29
Severi Kinnunen 13+13+17+2=45

Jäähyt:
RoKi 6x2min
Hokki 5x2min 1x10min (T. Klemetti)

Hokin kokoonpano ottelussa:
Alex Olkinuora – Oscar Leppänen – Niko Saarenpää
Peter Gápa – Heikki Klemetti – Tommi Klemetti
Toni Koskinen – Jesse Niskanen – Erno Räisänen
Vili Kauppinen

Alexander Liulchuk – Alejandro Ramirez Salinas
Jesse Manninen – Micke Niemelä
Juho-Ville Kyllönen – Olli-Pekka Tuikka

Severi Kinnunen (AM) – Lari Kukkohovi

Seuraavat ottelut:
Pe 15.9. Hermes – Hokki klo 18.30, Kokkola
Ti 19.9. Hokki – Hermes klo 18.30, Kajaani