Samu Perhonen joulutaukoon asti Kajaanissa
Kajaanin Hokin maalilla vakuuttavasti ennen maaottelutaukoa esiintynyt Samu Perhonen jatkaa linnapaitojen maalilla. Uusin lainasopimus ulottuu joulutaukoon saakka, mutta Perhonen vierailee lainapestinsä aikana muutamaan otteeseen myös Kuopiossa.
KalPa ja Hokki ovat sopineet maalivahti Samu Perhosen lainasta marras-joulukuun ajalle. Perhonen torjuu pääsääntöisesti Hokin maalilla, mutta käy muutaman otteeseen myös KalPan maalilla, kun kuopiolaisseura pelaa peräkkäisinä päivinä.
21-vuotias Perhonen torjui Hokin maalilla lokakuun lopussa kuusi ottelua, jotka kaikki päättyivät Hokin voittoon. Perhosen huikea torjuntaprosentti 94,51% oikeuttaa sarjan maalivahtitilaston kärkisijaan.
196-senttinen ja 89-kiloinen Perhonen on päässyt pelaamaan tällä kaudella myös neljässä liigaottelussa torjuntaprosentilla 91,75%. KalPa-vahti on päästänyt otteluissa keskimäärin 2,19 maalia.