Severi Kinnusella vakuuttava alku kiekkosateessa
Kuhmolaislähtöisen maalivahdin Severi Kinnusen viime kausi sujui Nuorten SM-Liigassa KalPan paidassa. Kinnunen torjui yhteensä 23 ottelussa torjuntaprosentilla 89.19.
– Alkukausi oli meiltä tuloksellisesti heikko. Pelasimme kyllä hyvin, mutta emme saaneet voittoja. Paransimme otteita loppua kohden, ja pudotuspeleissä tipuimme harmittavasti Pelicansille rankkareilla, Kinnunen kertaa.
– Oma kausi oli aika tasainen. Kehitystä tapahtui kauden loppua kohti, kun saimme hiottua maalivahtivalmentaja Jarkko Rissasen kanssa tekniikkaa paremmaksi.
KalPassa vietettyjen kausien jälkeen Kinnunen palasi Kainuuseen ja Hokki-paitaan. Kinnusen mukaan Hokissa kaukalon ulkopuoliset asiat on hoidettu erinomaisesti.
– Täällä pidetään huolta koko ajan, että kaikki on hyvin. Saamme tehtyä Pasi Häkkisen kanssa hommia ihan rauhassa. Täällä on hyvät puitteet toimia, varsinkin Suomi-sarjaan, Kinnunen kehaisee.
Suomi-sarjan alkukausi on sujunut Kinnuselta vakuuttavasti. Kuuden ensimmäisen ottelun aikana Kinnunen on joutunut kovaan kiekkosateeseen, torjuen peräti 269 kertaa. Yhteensä torjuntaprosentiksi on kertynyt alkukaudesta 93,40.
– Peleissä tulee paljon kuteja, mutta en muuta odottanutkaan. Pääsimme kasaamaan joukkuetta kaksi kuukautta muita myöhempään ja joukkueen yhteispeli ei ole vielä sillä tasolla, että pystyisimme puolustamaan tiiviimpänä kuin muut joukkueet.

(Kuva: Tuomas Juntunen)
Suurimmat kehityskohteet tekniikassa
Maalivahtina Kinnunen ei ole mielestään modernin mallin maalivahti.
– Olen sellainen taistelevan tyypin maalivahti, pyrin pelaamaan jokaisen tilanteen loppuun asti. Yritän pelata aktiivisesti, enkä vain pyri blokkaamaan kuteja, vaan yritän ottaa kiekon kiinni kontrolloidusti.
– Tekniikassa on minulla suurimmat kehitysalueet. Sitä osa-aluetta pyrin kehittämään jatkuvasti.
Valmennuksen puolelta puolustuksen viimeinen lukko saa vuolaat kehut.
– Severi on äärimmäisen kova tekemään töitä ja hän on kovassa kunnossa. Hän liikkuu paljon ja on nopea, Hokin maalivahtivalmentaja Pasi Häkkinen kertoo.
Tekniikka nousee myös valmennuksella esiin kehityskohteena.
– Kehitettävää hänellä on vielä tekniikassa ja torjunta-asennon balanssissa. Lisäksi Severin pitäisi pystyä kontrolloimaan omaa peliä paremmin.
– Olemme ehdottomasti oikealla tiellä. Hänellä on hyvä asenne, sekä kova halu kehittyä ja oppia. Hän on helppo kaveri valmentaa korkean motivaation takia, Häkkinen kehuu.
-JH
FAKTA: Severi Kinnunen
Lempinimi: Seppo
Syntynyt: 14.6.1997 Kuhmo
Kasvattajaseura: Kuhmon Kiva HT
Aiemmat seurat: Kuhmon Kiva HT, KalPa
Kätisyys: Left
Pelipaikka: Maalivahti
Pituus: 181cm
Paino: 79kg