Siniviivapelote jatkaa Kajaanissa – Risto Mattilalle jatkopesti!
Videolla esiintyy Risto Mattilan 2-vuotias poika Jare Mattila.
Kajaanin Hokin joukkue jatkaa vahvistumistaan. Uusin sopimuspelaaja on vuoden jatkosopimuksen tehnyt puolustaja Risto Mattila.
Päättyneellä kaudella 28-vuotias puolustaja nakutti Suomi-sarjassa tehot 20+33=53. Etenkin ratkaisupeleissä Mattila oli tulikuuma, sillä pudotuspeleissä hän summasi 9 otteluun tehot 6+3, joiden turvin hän oli joukkueen jaettu maalikuningas.
Kauden päätteeksi Mattila pokkasi itselleen paikan Suomi-sarjan ensimmäisestä All-Stars kentällisestä ja palkinnon sarjan parhaana puolustajana.
– Mahtava homma oli, että molempien osapuolten halu kohtasi, että sain jatkaa pelejä Kajaanissa. Uskomattoman ihana lottovoitto oli, kun tuli Mestis-nousu kabinetissa niin itselle kuin varmasti kainuulaiselle kiekkoväellekin. Pääsee pelaamaan vielä tosissaan lätkää ja ihmiset näkevät viihdyttävämpiä pelejä, Mattila hehkuttaa.
Paino kuriin kesän aikana
Tuleva kausi on Mattilalle viides Hokin paidassa. Räväkkäsanainen puolustaja naulaa henkilökohtaisen tavoitteensa tapojensa mukaan värikkäästi.
– Ainoa henkilökohtainen tavoite kaudelle on päästä vihdoin ja viimein eroon erittäin suuresta liikalihavuudesta, että pääsen urheilijan mittoihin 27.9. mennessä, kun lötä tippuu jäähän Rovaniemellä ja aletaan pelaamaan sarjapisteistä, Mattila värittelee.
– Hyvää kesää kaikille ja muistakaahan nauttia hyvistä ilmoista ja läheisistä.
Mattilan sopimuksen myötä Hokki on tehnyt 21 pelaajasopimusta kaudelle 2019–2020.
Pelaajatilastot – Risto Mattila
Hokin sopimustilanne 18.6.2019
Maalivahdit (3):
1 Teemu Seppänen 2020
30 Juho Järvinen 2021
74 Tomi Rautio 2020
Puolustajat (7):
2 Risto Mattila 2020
5 Konsta Vihonen 2020
6 Jere Kiviniemi 2020
7 Valtteri Ilomäki 2020
8 Eetu Martikainen 2020
9 Juho-Ville Kyllönen 2020
77 Alejandro Ramirez 2020
Hyökkääjät (11):
3 Tuomas Ahtonen 2020
11 Jesse Niskanen 2020
17 Jussi Vikholm 2020
21 Miko Kilpeläinen 2020
23 Riku Korhonen 2020
24 Samu Pyykkönen 2020
25 Teemu Kemppainen 2021
28 Olli Suoraniemi try-out
29 Lassi Liljamo 2020
31 Mikko-Matti Paakkola 2022
47 Jesperi Viikilä 2020

Risto Mattila nähdään Hokin takalinjoilla myös ensi kaudella. (Kuva: Tuomas Juntunen)