SoKi-kasvatti Antti Karjalainen palaa kotikonnuille – ”Edelliset visiitit sarjassa ovat olleet vakuuttavia”

Hokki on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen maalivahti Antti Karjalaisen kanssa.

Sotkamolaislähtöinen Antti Karjalainen, 25, tekee paluun kotiseudulle Kainuuseen.

Karjalainen on torjunut urallaan 68 liigaottelua. Uran tähänastisena kruununa on Suomen mestaruus HPK:ssa keväällä 2019.

– Hienoa palata takaisin kotikonnuille ja auttamaan Hokkia takaisin Mestiksen kärkikamppailuihin. Odotan innolla, että pääsen pukemaan Hokki-paidan ylle ja pelaamaan jääkiekkoa pitkän tauon jälkeen, Karjalainen sanoo.

– Alkuun on tärkeintä päästä harjoittelemaan joukkueen kanssa ja saada hyvä jäätuntuma päälle, Karjalainen jatkaa.

” Saamme Antista erittäin kokeneen maalivahdin nyky-Mestikseen”

Karjalaisella on aiempaa Mestis-kokemusta KeuPasta ja LeKistä.

– Saamme Antista erittäin kokeneen maalivahdin nyky-Mestikseen. Edelliset visiitit sarjassa ovat olleet vakuuttavia ja hankalan viime kauden jälkeen hän on täynnä näyttöhaluja. Antti haluaa näyttää, että hän kuuluu edelleen liigakartalle, Hokin päävalmentaja Niko Eronen sanoo.

– Minua myös lämmittää se, että meillä on nyt hieno ja kova kilpailutilanne jokaiselle pelipaikalle, Eronen jatkaa.

Karjalainen pelaa Hokissa numerolla 1. Hän liittyy joukkueen mukaan tiistaina.

– Meillä on maalin suulla hyvä tilanne ja Antti ei pelaa vielä sarjan alkukierroksilla. Annamme nyt hänelle aikaa rauhassa treenata itsensä pelikuntoon, Eronen kertoo.

Hokin kausi käynnistyy tulevana perjantaina kotiottelulla RoKia vastaan.

Pelaajatilastot – Antti Karjalainen

Kajaanin Hokki 2020–2021

Maalivahdit (3):
1 Antti Karjalainen 2021
30 Juho Järvinen 2021
93 Tuomas Tolonen 2021

Puolustajat (8):
2 Arttu Venäläinen 2021
3 Juuso Arola 2021
5 Daniil Troshin 2021
6 Samuel Sikstus 2021
8 Eetu Martikainen 2021
9 Juho-Ville Kyllönen 2021
17 Oskari Kantola 2021
55 Risto Mattila 2021

Hyökkääjät (16):
10 Jarkko Harjula 2021
11 Jesse Niskanen 2021
12 Eetu Kukka 2021
16 Niko Kuiri laina
18 Riccardo Lacedelli 2021
19 Sampo Paulaharju 2021
21 Christoffer Seppelin 2021
22 Erno Räisänen 2021
24 Samu Pyykkönen 2021
25 Teemu Kemppainen 2021
28 Ville-Valtteri Mustonen 2021
31 Mikko-Matti Paakkola 2022
33 Mathieu Briand 2021
44 Tuomas Komulainen 2021
71 Samu Kaasinen 2021
75 Jaakko Kuusisto 2021

Päävalmentaja: Niko Eronen
Apuvalmentaja: Ville Vaija
MV-valmentaja: Teemu Seppänen
Joukkueenjohtaja: Eino Kiiveri
Huoltajat: Pekka Niskanen, Tero Kokkonen, Eetu Sorvisto, Pentti Röntynen
Hieroja: Juha Pikkarainen
Urheilutoimenjohtaja: Jukka Niiranen