”Tämä oli hyvätasoinen Suomi-sarjan kärkiottelu”
Hokin viikonloppu käynnistyi vierastappiolla, kun JHT oli vahvempi luvuin 3–2 (0–1, 2–0, 1–1). Hokin ottelut jatkuvat heti sunnuntaina Kajaanissa S-Kiekkoa vastaan.
Hokki pääsi tasaisessa kamppailun avauserässä johtoon Niko Saarenpään maalilla, mutta seuraavista kolmesta maalista vastasi kotijoukkue. Ajassa 52.05 Heikki Klemetti kavensi eron vielä yhteen maaliin, mutta lähemmäs Hokki ei kuitenkaan enää päässyt.
– Tulokseen olen pettynyt. Tiesimme kotijoukkueen olevan hyvä kamppailuissa pienessä kotikaukalossaan ja pystyimme ihan hyvin vastaamaan siinä. Toisen erän tuomaritulkintoihin olen vähän pettynyt, JHT sai suht helposti kahden miehen ylivoiman ja muutama heidän rike jäi viheltämättä, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertaa.
– Tämä oli hyvätasoinen Suomi-sarjan kärkiottelu, lopussa meillä oli vielä paikat nousta tasoihin, mutta tällä kertaa kotijoukkue oli parempi, Hokki-luotsi myöntää.
Sunnuntaina Hokki kohtaa sarjassa kymmenentenä majailevan S-Kiekon.
– Meidän täytyy huomenna jatkaa siitä, mihin tänään jäimme. Pelin tempo ja intensiteetti täytyy olla hyvä heti alusta asti. Muutamasta aiemmasta kotiottelusta olemme saaneet pisteet, mutta niistä mieleen on jäänyt väljähtynyt aloitus. Huomenna meidän täytyy olla alussa valmiina ja meidän täytyy lähteä viemään peliä.
Hokki–S-Kiekko sunnuntaina 12.11. klo 16 Kajaanin jäähallissa. Sadalle ensimmäiselle isälle makkara tai pullakahvit ilmaiseksi!

Niko Saarenpää iski Hokin 1-0-maalin JHT:n vieraana. (Kuva: Tuomas Juntunen)
JHT–Hokki 3–2 (0–1, 2–0, 1–1)
Maalit:
17.10 0–1 Saarenpää (Kokkonen, Locans)
24.10 1–1 Tornberg (Palola, Väkeväinen) YV
37.48 2–1 Espo (Huhta, Määttä)
41.10 3–1 Holappa (Palola, Siironen) VoM
52.05 3–2 H. Klemetti (Kokkonen)
Torjunnat:
Fredrik Grønstrand 8+9+12=29
Severi Kinnunen 16+16+10=42
Jäähyt:
JHT 4x2min
Hokki 5x2min
Yleisöä: 375
Seuraava ottelu:
Su 12.11.2017 Hokki–S-Kiekko klo 16.00