Tappioasemasta rinnalle ja ohi – Harjulan tehoilta takasi maistuvan voiton

Kajaanin Hokin kahden kärkiottelun vierasviikonloppu alkoi voitokkaasti, kun Pyry kaatui Nokialla lukemin 5–6.

– Meidän pelaamisessa näkyi vähän se, että me emme ole päässeet treenaamaan kunnolla. Alussa meillä oli vaikeuksia, tasaviisikoin tuli oman pään merkkausvirheitä, mistä kaveri pääsi johtoon, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertaa.

– Toisessa erässä saimme koneet käyntiin ja pelasimme hyvää kiekollista peliä. Uskoimme koko ajan siihen, että tulemme vielä takaa mukaan peliin. Hieno nousu ja hyvä taistelu.

Toisen erän aikana Hokki aloitti hurjan kirin, jonka aikana joukkue nousi 4–1-tappioasemasta tilanteeseen 4–4.

– Olimme jo alkaneet viemään peliä, kun he tekivät sen 4–1-alivoimamaalin. Pysyimme kiekossa hyökkäyspäässä ja rakensimme tilanteita. Me emme lannistuneet, vaikka tulikin se neljäs omiin. Tietysti kun Pyryllä on pari tappiota alla, niin heidän itseluottamus heikkeni meidän kiristä.

Harjula heti tehokkaana

Lauantain ottelussa Hokin paidassa nähtiin tuttu mies, kun Jarkko Harjula palasi kajaanilaismiehistöön. Laituri oli heti paluuottelussaan tehokkaalla päällä ja iski tehot 2+1.

– Jarkko pelasi hyvän pelin. Hän tuo joukkueeseen paljon hyvää, hän on vahva kiekollisena ja omaa erittäin hyvän laukauksen, jota hän myös käyttää rohkeasti.

Harjulan lisäksi Hokin maaleista vastasivat Micke Niemelä, Heikki Klemetti (1+1), Niko Saarenpää ja Tuomas Komulainen.

Kajaanilaisten vastus ei sunnuntaina heikkene, sillä Hokki matkaa sarjakakkosen FPS:n vieraaksi. FPS on vain pisteen perässä sarjakärki Kiekko-Espoosta, joka on pelannut kaksi ottelua muita enemmän.

– Ottelupalaverissa puhuimme, että viime vuonna olimme huonoja Forssassa ja tänä vuonna haluamme olla parempia. Meille tuli pari kolhua tänään, huilataan tämä ilta ja katsotaan minkälainen miehitys saamme huomiselle, Niiranen päättää.

Jarkko Harjula paukutti Nokialla tehot 2+1. (Kuva: Oona Sarajärvi)

Pyry–Hokki 5–6 (3–1, 1–3, 1–2)

Maalit:
6.35 0–1 Niemelä (Viikilä, H. Klemetti)
7.53 1–1 Västilä (Korkeamäki, Rämö)
8.46 2–1 Olkinuora (Ojanperä, Sandvik)
19.58 3–1 Painilainen (Pellinen, Ylitalo)
21.02 4–1 Rämö AV
32.32 4–2 H. Klemetti (Viikilä, Leskinen)
33.03 4–3 Harjula (Törnvall)
36.01 4–4 Saarenpää (T. Klemetti, Leppänen)
40.27 4–5 Komulainen (Räisänen, Harjula)
55.38 4–6 Harjula (Ramirez, Räisänen) VoM
58.24 5–6 Marjamäki (Sandvik, Niemi) YV IM

Torjunnat:
Mikael Saari 11+15+8=34
Lari Kukkohovi 9+5+18=32

Jäähyt:
Pyry 5x2min
Hokki 3x2min

Yleisöä: 435

Seuraavat ottelut:
Su 04.11. klo 17.00 FPS–Hokki
Ke 07.11. klo 18.30 RaaheK–Hokki